Atanasius Nilsen, joka oli myös Omeletin nimellä tunnettu, oli taitava
mies.
Hän oli ollut apulaisena parran ajajalle, palvelijana herrashuoneessa,
kulkukauppiaana ja metsästäjänä.
Niin, olipa hän ollut kerran näyttelijänä mukana eräässä
teaatterikappaleessa, jolloin hän oli "fiini" herra, joka käveskeli
näyttämön perällä neiti Johansen'in kanssa, joka oli "fiini" nainen.
Nyt oli Atanasius tullut koppivankeudesta, ja siellä oli ikävä olla.
Sentähden tahtoi hän vähän lystäillä, ja huomattuaan, että ilmoitettiin
maskeraadi-huveista Tivolissa, päätti hän kunnioittaa huveja
läsnäolollaan.
Mutta kuten muilta tämän ajan kuolevaisilta puuttui häneltäkin rahaa.
Sentähden meni hän torille ja toimitti itselleen siellä rahakukkaron
erään rouvan päällysnutusta, jolla oli taskut varustetut, aivan kuin
Atanasiusta varten, takapuolelle.
Sitten osti hän vanhan luutnantti-lakin ja samoin päällystakin sekä
pistoolin, panetti parranajajan tuvassa huulilleen muhkeat viikset ja
maalautti naamansa juopuneen näköiseksi.
Nyt hän oli aivan kuni virasta eronnut luutnantti.
Maskeraadi-huveihin mennessään tunsi hän ystävällisen lyönnin
olkapäilleen.
Omeletti, joka usein oli saanut tuntea poliisin raskaan käden
olkapäillään, säikähtyi.
Se oli nuori upseeri, joka oli jokseenkin juovuksissa.
"Eikö se ole luutnantti Hansen, vanha ystäväni?" sanoi upseeri.
"Kuuleppas veikkoseni, etkö tahdo pikkasen auttaa minua?"
"Mielelläni," sanoi Omeletti malttavaisesti.
"Minä olen juonut punssia koko päivän ja nyt pitäisi mennä illalliselle
setäni, valtioneuvos Blakmeyer'in luo, mutta -- niin, en ole
tilaisuudessa. Hän on hyvin rikas, ai! kun hänellä on paljon rahaa
ylimmäisessä piironki-laatikossaan, jospa näkisit vaan. Mene ja sano
hänelle, ett'en ole tilaisuudessa, minun täytyy pitää vahtia, tai sano
jotain muuta. Hän ei ymmärrä laisinkaan virka-asioita."
"Sen teen, mutta sinun täytyy mennä kotia nukkumaan," arveli Omeletti,
jonka kekseliäs äly oli täydessä toimessaan.
"Sen juuri ai'onkin tehdä. Hyvää yötä, Hansen, ja kiitoksia."
"Ei ole kiittämistä, mutta missä hän asuu?"
Saatuansa tiedon valtioneuvoksen asumuksesta, meni Omeletti sinne.
Valtioneuvos istui katetun pöydän ääressä ja odotti veljensä poikaa.
Hänen emännöitsijällään oli hampaan kolotus ja hän oli pannut maata.
Omeletti soitti ovikelloa.
Valtioneuvos avasi.
"Oletko se sinä, poikaseni! Mutta mitä näen, vierashan se onkin."
"Niin, teidän veljenne poika lähetti minut sanomaan, että hän on aika
humalassa, eikä voi tulla. Mutta te voisitte tarjota minulle
iltaruokaa."
"Mielelläni," sanoi Blakmeyer kohteliaasti ja vei Omeletin huoneesensa.
Atanasius Nilsen heitti takin ja päällystakin päältään.
"Te ette ole puettuna täydessä univormussa?"
"En, senpätähden onkin parasta, että lukimme ovet," sanoi Omeletti
reippaasti ja pani avaimet lakkariinsa. "Ruvetkaamme nyt syömään.
Älkää pahaksi panko, jos otan viikset pois. On niin hankalata pitää
niitä syödessä."
Valtioneuvos alkoi joutua pahalle mielelle.
"Mutta, ettekö olekaan luutnantti?"
"En," sanoi Atanasius ja pisti suuhunsa kauniin linnun paistin.
"Mutta, mistä te tulette?"
"Minäkö? Minä tulen koppivankilasta, sieltä pääsin juurin tänään."
Blakmeyer juoksi tuoliltaan.
"Älä hätäile, setäseni," sanoi Omeletti ja pani pistoolinsa pöydälle.
"Olkaamme ystävät."
Valtioneuvos istuutui kalpeana.
Syötyään ja juotuaan sanoi Omeletti:
"Kuuleppas herra valtioneuvos, emmeköhän vaihtaisi takkiamme ja
liiviämme?"
Valtioneuvos, joka oli vanha heikko mies ja tahtoi säästää elämätänsä,
otti päältään takin ja liivit.
"Muutamat kellonne ja muut pienet kappaleet olla taskussa. Kyllä minä
niistä pidän huolta. Täällä riippuu päällystakki, ehkä sekin sopii
minulle ja hattu myöskin. Kummallista! mitenkä meidän vaatteet sopivat
toisillemme," sanoi Omeletti otettuaan vaatteet päällensä.
"Niin, mutta nyt muistaakin, minun on tänään iltahuvihin mentävä, ja
minulta puuttuu rahaa. Sinun täytyy lainata minulle joitakuita
kolikoita."
"Minulla ei ole muita rahoja, kuin ne, jotka ovat taskussa," huokaili
valtioneuvos puolikuolleena.
"Odotahan vähäsen, liivin taskussa on varmaan piirongin avaimet. Nyt
tutkitaan ylimmäistä laatikkoa. Älä vaivaa itseäsi, setä. Sinä näet
pistoolin kädessäni."
Rahat otettaan ja saatuansa sikarin suuhunsa otti hän jäähyväiset.
"Hyvää yötä setä, ka kiitoksia tästä illasta," sanoi hän ja lukitsi
oven ulkopuolelta sekä pani avaimensa taskuunsa.
Nyt hän meni maskeraadiin.
Hän tarjosi neiti Annalle pihvipaistin ja pullon olutta sekä joi kahden
fröökynän ja erään laivamiehen kanssa totia ja pari pulloa punssia!
Hän tuli iloiseksi, hyvin iloiseksi ja ystävälliseksi.
Kun hän kuitenkin kaikessa ystävyydessään viskasi tyhjän pullon toisen
fröökynän päähän ja tarjosi poliisimiehelle puoli pulloa olutta, niin
arveli tämä, että hänen ystävällisyytensä oli kovin suuri.
Poliisit nimittäin eivät koskaan juo puoli pulloa olutta kaikkien
nähden, paitsi suurissa kansanjuhlissa ja silloinkin vaan yleisellä
kustannuksella.
Omeletin käytös oli siis vastoin poliisisääntöjä ja hän vietiin
putkaan. Siellä tutkittiin hänen taskujaan ja löydettiin nimikortteja,
joissa kauniilla kirjaimilla seisoi:
Benediktus Blakmeyer.
Valtioneuvos.
"Hirveätä," sanoi poliisimies, "että parempi herra ei voi käyttää
itseään paremmin, vaan juopi ja meluaa, että joutuu poliisikamariin."
Ja kuitenkin tapahtuu usein, että parempia herroja joutuu poliisin
haltuun.
Seuraavana päivänä oli valtioneuvos Blakmeyer ilmoittanut asian
poliisille ja Omelettia tutkittiin.
Poliisin päällikkö tunsi heti Atanaslus Nilsen'in.
"Mutta, Herra Jumala," sanoi hän, "Omelettihan sinä olet."
Ja sitten lisäsi hän:
"Quel bruit pour une omelette!" (mikä melu yhden pannukakun tähden).
Sitte katsahti päällikkö ympärilleen ja nauroi; silloin ymmärsivät
kaikki poliisimiehet, että päällikkö oli lausunut jonkun sukkeluuden,
ja he nauroivat myöskin, vaikk'eivät ymmärtäneet lausetta.
Omeletti tuomittiin kuritushuoneesen.
Sitä hän ei ymmärtänyt.
"Eihän se ollut muuta kuin lystillinen leikinteko," sanoi hän. "Kumma
miten ihmiset tekevät suurta melua vähäisestä."
Jos hän olisi taitanut ranskankieltä, olisi hänkin ehkä sanonut:
"Quel bruit pour une omelette!"
Ettekö tekin sano samoin?