HEMMINKI (seisoo hetkisen nolona paikallaan, katsoo Suoman jälkeen,
kääntyy etualalle päin ja sivelee myhäillen leukaansa). Hm! Hm!
(Menee sitten ajatuksissaan kaapille, ottaa sikaarin ja panee
tarkoituksettomasti laatikon kaappiin, jättäen avaimet suulle. Menee
sitten istumaan keinutuoliin, alkaen sytytellä sikaariaan.)
LASSI (tulee oikealta). Tjaah, tjaah! (Pysähtyy keskilattialle, kädet
taskussa.) Mikähän tästä nyt tulee? Mitä arvelette?
HEMMINKI. Hm!
LASSI (katselee Hemmingin tupakoimista, katsoo sitten kaapille). Onko
isännällä enemmän noita — tarjota mulle yksi —?
HEMMINKI. Sikaari — vai? Siellä on kaapilla.
LASSI (menee kaapille). Ei ole.
HEMMINKI (katsoo taakseen). Avaimet on suulla — ota kaapista!
LASSI (avatessaan kaapin ovea). Helenan piti tuoda minulle kaupungista,
mutta kun kääntyikin —. Huh! täällähän on pyssykin.
HEMMINKI (naurahtaa). Älä koske! Se puree.
LASSI (ottaa sikaarin). En pikkusormellanikaan. (Sulkee kaapin oven ja
menee sohvaan istumaan.) En minä sentään olisi turvautunut poliisin
apuun — mutta Helena oli niin suunniltaan — hän tahtoi keskeyttää
heidän matkansa tavalla tai toisella.
HEMMINKI. Ei siinä minun mielestäni muuta tehtävää ollutkaan. Olihan se
selvä ryöstö — viedä alaikäinen tyttö vasten äitinsä tahtoa.
LASSI (huokaa). Niin — niin — mutta luuletteko, että siitä on mitään
apua?
HEMMINKI. Ainakin tyttö tulee nyt kotia.
LASSI (puhaltelee savuja). Mutta auttaako se itse pääasiaa?
HEMMINKI. Mitä hemmetin pääasiaa?
LASSI. Rakkautta.
HEMMINKI (pitkään). Niin.
LASSI. Tyttö on pahasti pihkassa — mutta eihän isäntä enää sellaista
ymmärrä. (Huokaa.) Oi, oi — minä olen vallan sairas. — Olisipa edes
yksi ainoa konjakkari.
HEMMINKI (naurahtaa). Sitäkin on kaapissa.