HEMMINKI kävelee levottomasti edestakaisin. Suoma tulee puettuna
oikealta, aikoen ulos.
HEMMINKI (pysähtyy). No? Mitenkä on?
SUOMA. Ei sen kummemmin. Rouva istuu nyt jo sangen levollisena
nojatuolissa. Minä olen menossa apteekkiin hakemaan rohtoja.
HEMMINKI. Onpa hyvä, että hän on rauhoittunut.
SUOMA. Hänen kiihkonsa asettui heti, kun sai kuulla että nimismies oli
pidättänyt auton — ja lähtenyt kuljettamaan Sirkka-neitiä kotia. Mutta
kyllä hän olikin hermostunut — aivan suunniltaan koko ajan, kun sitä
asiaa hommailtiin ja telefonilla soiteltiin — oikealle ja vasemmalle.
(On tarkastellen katsellut Hemmingin ohi vasemmalle ovelle.)
HEMMINKI (katsoo taakseen). Mitä sinä sinne ovelle kurkkailet?
SUOMA (hymyilee). Minä vain vieraita korvia katselen.
HEMMINKI. Salakuuntelijoita — niinkö?
SUOMA. Reetta vain äsken kuunteli meidän keskusteluamme.
HEMMINKI (ihmetellen). Sepä vasta! (Menee nopeasti ja avaa
vasemmanpuoleisen oven.) Hm! Tällä kertaa on vahtipaikka tyhjä. (Sulkee
oven.) Älä sinä välitä hänestä!
SUOMA (reippaasti). En — jos ei vain isäntä välitä.