REETTA (tulee pöydän luo, pyyhkien käsiänsä esiliinaansa). Mitä
maisteri pitää siitä Suomasta?
LASSI (avaa silmänsä). Mitä?
REETTA (istuu pöydän ääreen). Paha on puhua pahaa toisesta ihmisestä,
mutta —
LASSI (kääntyy Reettaan päin). Aiotteko ruveta panettelemaan?
REETTA (joutuu vähän hämilleen). Enhän toki! Herra varjelkoon!
LASSI (ottaa entisen asentonsa). No, niin minustakin. Parempi on puhua
jostakin muusta. (Veltosti.) Puhutaan rakkaudesta!
REETTA (hihittää). Voi, voi, tuota maisteria! Mitä se keksii!
LASSI. Onko Reetta rakastunut?
REETTA (yritellen kainostella). No, vähän tykkäämiseen päin se on
se minun meininkini tähän meidän isäntään. Ja sinnepäin sitä on
joskus puheltukin. (Kuiskaavalla, kiihkoisella äänellä.) Mutta kun
toiset alkavat kiemailla ja sotkea peliä vehkeilyillään — eikös se
ole kauheata! (Itkua pusertaen.) Isäntä vielä voi karsaantua minuun
— ja jättää sille paikalle — vaikka ei hän mistään saa sen parempaa
hoitajaa itselleen vanhoilla päivillään — ei ainakaan tuosta kavalasta
otuksesta, joka nyt aikoo rikkoa meidän välimme.
LASSI (liikahtaa tyytymättömänä). Kuka rikkoo?
REETTA. No, hei — tuo Suoma hyväkäs — kukas muu!