HEMMINKI (kohottaa äänensä). — eikä rupea enää mihinkään tarpeettomiin
keskusteluihin!
REETTA (makeasti). Siinä isäntä on ihan oikeassa. Kaikille ei saa
osoittaa ystävällisyyttä. (Menee vasemmalle.)
HELENA (nyökäyttää isännälle levollisesti). Hyvää huomenta! (Istuutuu
entiselle paikalleen.) Jos kaikki koetamme vielä muutaman päivän
estää ukkosta ja salamoita, niin tästä kyllä päästään ilman suurempia
ikävyyksiä.
HEMMINKI (on ottanut lakin päästään ja nyökäyttänyt hyvänhuomenen,
istuu keinutuoliin). Oliko Reetta epäkohtelias?
HELENA (vitkaan). Noo! — Parasta kai, ettei siitä puhuta.
HEMMINKI. Voithan sentään sanoa.
HELENA (lyhyesti). En.
HEMMINKI (hymyillen). Te ehkä noin yht'aikaa — kilvassa riitaannuitte?
HELENA (hermostuneesti). Te olette tuntenut minut jo kahdeksantoista
vuotta. Teidän pitäisi tietää, että minä en kilvoittele sanakovussa —
en ainakaan palvelusväen kanssa.
HEMMINKI (miettien). Hm! — No, jääköön tämä juttu! Eipä se taida olla
minkään arvoinenkaan. — Mutta kun nyt satumme tässä istumaan kahden
kahtuuttamme — ties milloin sattuu samallainen tilaisuus — niin —.
(Suoma tulee oikealta, asettaa kahvitarjottimen pöydälle.)
HELENA. Entä maisteri?
SUOMA. Ei hän ole vielä tullut kotia.
HEMMINKI. Ooh! Onko Lassi-herra jo näin aikaisin lähtenyt kylälle?
SUOMA (hymyilee). Ei! Hän meni jo eilen illalla.
HELENA (Suomalle). Hyvä on! (Suoma menee. Puhuu taas Hemmingille.) Hän
meni nimismieheen. (Huutaa Suoman jälkeen.) Suoma!
SUOMA (tulee ovelle). Puuttuuko jotakin?
HELENA. Ei. Mutta sanoisitko, että pannaan moottori kuntoon —
kaupunginmatkaa varten.