REETTA (panee kaapin kiinni). Eikä pidä kaikkea kurkistellakaan!
SUOMA. Pyh! Ei silmä osaa vie — mutta Reetta on tänään niin pahalla
tuulella.
HEMMINKI. Niin onkin — on jo riidellyt minunkin kanssani.
REETTA (vaihtaa kaapin päällä olevan sikaarilaatikon toiseen, vie
Hemmingille sikaarin). Enhän ole — tässä on ihminen vain vähän
hermostunut tuosta naapurin väestä.
SUOMA. Sanokaa rouvalle, ettei minun tarvitse täällä siivota, niin
pääsette minusta heti.
HEMMINKI (vällttäen). No, no! — Me emme sano mitään. Koetamme päästä
sovussa, kunnes muuttavat. Mutta Reetta ei huoli tuoda tänne minulle
enää kahvia eikä muutakaan. Laittaa huoneeseeni! Tunnenkin istuvani
täällä kuin vieraissa. (Sytyttelee uutta sikaaria.)
SUOMA (vilkaisee Reettaa; kiusoittelevasti). Sepä ikävää!
REETTA (terävästi). Mikä niin?
SUOMA. Meillä on ollut aamuisin täällä niin hauskoja keskusteluja.
Vanhan isännän kanssa on niin lysti jutella.
HEMMINKI (hauskasti). Kuuletkos, Reetta! (Suomalle.) Tuo Reetta sanoo
minua aina ikäväksi.
SUOMA. Se lähtee kai omasta luonteesta — sellainen usko. Minulla ei ole
ollut koskaan sen hauskempaa puhetoveria. (Iloisena nopeasti oikealle.)
HEMMINKI (yskäisee, ei tiedä mitä sanoisi, katsoo sivulta Reettaa,
nousee). Jos lähtisi kävelylle.
REETTA (istuu allapäin). On se aika keimailija!