Oi, Pohjan tähti,
mi meille vilkut,
ja piennä pilkut,
mi ilkut tähdille
kiertäville
ja ihmismielille
myrskyisille,
jotk' ei saa rauhaa,
vaan aina pauhaa!
Oi, kuin sua säälin,
sa tähti kumma,
mi luulet, että on
elon summa
ain aaltoin keskellä
tyyni olla,
tyyni olla
ja seistä kaukana
kalliolla,
kun meri pauhaa
ja ei saa rauhaa.
Sua kaikki kiertävät
taivaan kaaret
ja tähtisarjat
ja valosaaret,
sua kumartaa
kuun, päivän kulta
ja otava oppinsa
ottaa sulta,
niin myöskin henki
inehmosenki.
Sua sentään säälin
ma, tähti parka,
mi tiedä et,
miten veri karkaa,
miten tulet riemun
ja tuskan palaa,
kun synti hehkuu
ja sydän halaa
ja aatos pauhaa
ja ei saa rauhaa.
Aina langeta,
aina nousta,
käyttää kuokkaa
ja sotajousta,
tehdä oikein
ja tehdä väärin,
rikkoa, kärsiä
mielinmäärin--
oi, ihanainen
on elo mainen!