Ma tiedän immen
niin valkean
kuin marmori templissä
Minervan.
Theano, temppelin
impyinen!
Oi, koskaan unhoita
sua ma en.
Sa seisoit kirkasna,
kuultavana--
ma kuljin maassa
niin matalana.
Olin juonut päivät
ja itkenyt illoin.
Kai Panathenaian
ol' juhla silloin.
Oli päivä laskenut
laaksoissa,
mut vuoret kimmelsi
kullassa.
Ja kädessä malja
ja seppelpäin
ohi Minervan templin
me kuljimme näin.
Yks filosofeerasi,
toinen lauloi
ja kolmansi katu-
tyttöä kauloi.
Sa seisoit templisi
portahilla--
ma kuljin varjossa
viileen illan.
Ja poimut vaattehes
valkean
loisti ruskossa päivyen
laskevan.
Sun nähdessä silloin
mun seisahti syön
kuin Arkipelaagissa
aalto yön.
Ja aallossa taivahat
kuvastui
ja taivahan tuhannet
tähtöset ui.
Mut koska sa silmäsi
laskit alas,
niin jällehen myrsky
mun rintaani palas.
Ja myrsky se raivoo
vieläkin.
En unhoita impeä
temppelin.