Ämmän kuohut, Koivukoski,
Pöllyvaara, Kyynärpää!
Kaikki tunnen, kaikki tiedän,
kaikki mieleen lennähtää.
Täällä tehtiin Kalevala,
täällä sodan soihtu nous
kauvan vielä, vaikka vaipui
muualla jo miekka, jous.
Ehkä myöskin tunnet nimen:
Juhana Messenius,
josta niin on kaunihisti
tarinoinut Topelius.
Ja jos vielä etäisempään
aikaan, aatos, meitä viet,
kohtaa meitä kainulaiset,
karjalaisten kauppatiet.
Niistä tietköön tiedemiehet!
Minä muita laulelen.
Ei meit' auta entismuistot
ellei aika nykyinen.
Min' oon lapsi tämän ajan.
Terve sulle, rautatie!
Kulje kohta korven halki,
Kajaanihin viesti vie:
Loppui puute Pohjolasta,
Sampo saatiin takaisin.
Kauan oot sa tyytynytkin
muun jo Suomen muruihin.
Valitelkoot vanhat herrat
kaupunkia katoovaa,
ruikutelkoot rukkamielet
linnan muurta harmajaa.
Minä laulan, laulattelen
Kajaania tulevaa,
tiedon pesää, taidon pesää,
jauhon, viljan jakajaa.
Hyvinvointi! kansan onni!
Ensin sinä, sitten muu.
Missä syödään petäjäistä,
siell' ei paljon naura suu.
Meijerit ja kansakoulut!
Toinen toistaan tukekoon.
Rahvas lukee raamattua.
Myöskin muuta lukekoon.
Ei oo pelko, että kansa
isäin tavat unhottaa.
Jos ne joku unhottaiskin,
kyllä Ämmä muistuttaa.
Ämmä tulee korpimailta,
korven voima nuorta on.
Vuottakaa, kun Kuhmo nousee
ynnä poiat Paltamon!
Sotkamoss' on suuret kylät,
siellä täyttyy tähkäpää.
Kiannalla kilvan vielä
pettuleipää pistetään.
Täyttyvä on kerran tähkä
koko kauniin Kainuunmaan.
Kunpa täyttyis, kohta kaikki
korven voima tarvitaan,
tarvitahan päivän työlle
vasten valtaa pimeyden.
Kenpä tietää, ehkä toistuu
tarut ajan entisen?
Kenpä tietää, ehkä kerran
Kajaanissa taistellaan,
kun jo unta uupunutta
nukkuu suuri Suomenmaa?