Kuljin ma kuoleman peltoja pitkin,
kuolema kynti ja minä itse itkin.
»Tule mies rengiksi!» kuolema huusi--
»Saat palan peltoa ja laudanpäätä kuusi.»
Tulen minä rengiksi, huusin ma vastaan.
Tottahan Tuonela hoitavi lastaan.
Siitä asti kynnän mä kuoleman sarkaa--
viikot ne vierii ja elonhetket karkaa.
Ystävä on kaukana ja sydämmeni jäässä--
Herra, koska seison ma sarkani päässä?