Et sinä ivannut, impi,
pilkannut pyhäinen piika,
minä itse se ivasin,
pilkkasin poloinen poika;
minun omat miel'kuvani
ne minua pilkkasivat,
omat herjat haaveheni
ne minua herjasivat,
oman onneni kajastus
se minulta mielen murti.
Nokkela on onnen neiti,
impynen ilohaluinen:
veikistellen, keikistellen
tuolla se vastahan tulevi,
soitellen somerta rannan,
metsätietä tepsutellen;
kättä antoi, alas katsoi,
posket vienosti punersi,
sanat suussa sammalteli,
ääni verhottu värisi,
kuin lipinä lehdon tuulen
tai loiske etäisen aallon.
Laulaja todeksi luuli,
käsi tyhjeä tapasi,--
kaukana salon sisässä
läikkyi nauru neien nuoren.
4.