Minä kuljen kuin kahta polkua,
minä palvelen herraa kahta,
kuin koskelo vierin mä virtoja,
kuin sotka ma soudan lahta.
Tula luttula lei,
minä laulelen, hei,
ja--puijailen herraa kahta!
Minä tiedän ne tiet niin tarkalleen,
minä tunnen ne kumpaisenki:
Vie toinen se korpien tyyneyteen,
käy toisella tuulien henki.
Tula luttula lei,
minä laulelen, hei,
ne on kaunihit kumpainenki!
Minä lemmin palmuja linnojen
ja mökkiä honkien alla.
Minä laulan vimmoja viettien,
mut rinnassa mulla on halla.
Tula luttula lei,
minä laulelen, hei,
niin palmun kuin honkien alla!
Mut tule, oi tyttö, mun tupahain,
min laitan ma metsähän kerran,
niin luovun ma palmuista, linnoistain,
ja mulla vain yksi on herra.
Tula luttula lei,
minä laulelen, hei,
ja mulla vain yksi on herra!
42.
Minä rakastin metsää ja maailmaa,
nyt rakastan häntä mä vain,
hän on minun metsäni, maailmain,
hän on minun ainoain.
Minä rakastin yötä ja päivää myös,
nyt rakastan häntä ma vain,
hän, hämärän impeni ihmeellinen,
niin vieno, mut väistyvä ain.
Minä rakastin muita ja itseäin,
nyt rakastan häntä mä vain,
hän on mulle minä, hän on mulle muu,
hän on minun armahain.
43.
Se oliko kieli, jok' katkesi?
Niin oudosti ilmassa helähti.
Miks tyttöni kasvosi käännät sä pois?
Vai sydämen kielikö ollut se ois?
Miks poskesi vienosti punertuu,
miks hymyhyn kiertyvi mansikkasuu?
Ei, ei, se oli vain kukkanen,
joka aukes aamuhun, keväisen.
44.
Kuten tahdot vaan, kultanuppuni!
Siis ollaan me oudot jälleen?
Taas alkakoon hymyt, teeskelyt,
koko »volangin» heitto, kas tälleen.
Kas, mistä me viimeksi puhuimme? Kai,
minä luulen, »premiääreistä»,
tai ehkäpä tahdon voimasta tai
naistyöstä ja Ellen Keystä?
Mikä neidin se miel'pide olikaan
siitä työstä, mi mennyt on väärään?--
Ei, heitetään tämä helkkunaan
tai muuten ma muiskun määrään.
Ja silloin, ma vannon, ett' auta ei
sua daamin muoto, ei miini,
vaan tanssien lähtevi Ellen Key
ja tahdon on silmät kiini.
45.