En, enhän niitä ma ymmärrä
sun konstejas, tyttöni sorja,
sen ymmärrän vaan, että ijäti mä
olen lempesi, leikkisi orja.
Sinä taiteesi turhaan tuhlailet.
Mitä tarpeen on keikailu, keima?
Ei pakohon sentään se päästä voi,
kenen otsall' on onnen leima.
Joka ovella kiini se otettais,
joka kylässä kysyttäis tälleen:
»Mist' onnen orja sa karkasit?»--
Ja ma luoksesi tuotais jälleen.
24.