Kai ihmettelet, miks iloinen
niin tänään mä olen ja nuori,
miks loitolle lämpöä säteilen
kuin päivän paistama vuori.
Elä imehdi tuota, oi armahain!
Mulla ollut on juhla suuri,
mulla ollut on suuri sunnuntai
elon arkien keskellä juuri.
En tiedä, saatatko uskoa,
mut kaukana olen ma käynyt,
minä palajan pitkältä matkalta,
vaikk' en ole väsähtäynyt.
Ja tiedä en, uskotko impyein,
unet mull' oli suuret ja summat:
itse auringon kanssa ma liiton tein
ja kuun kera kirjat kummat.
Minä lupasin syömeni nuoren tään
aina auki, auki sen pitää,
aina pitää sen sepposen selällään
enkä peittää päivältä mitään.
Ja päivä se lupasi paistettaan
ja kuu lupas kuutamoansa
halki elämän pitkän ja onnekkaan,
joka lauha ois laskussansa.
Ne kirjat ne kätkin ma rintaan mun,
mut ei vielä, ei vielä ne riitä,
niin kauvan kuin, impeni puhtahin, sun
puumerkkisi puuttuu siitä.
Sano, tahdotko nimes sä kirjoittaa
sen kultaisen kirjan alle?
Sano, tahdotko valani vahvistaa,
valan päivälle, taivahalle?
7.
Olen kyllin jo etsinyt totuutta,
ole sinä minun totuuteni,
ole sinä minun päiväni ohjaaja,
unen antaja yölliseni.
Vai tahdotko olla mun valheeni?
Sekö enemp' on mielehes sinun?
Ole vaan, ole vaan, tosi, valhe tai
mikä muu, kun vaan olet minun!
8.
NIIN KAUVAS KUIN SILMÄ
KANTAA--
Niin kauvas kuin silmä kantaa
sua yksin, yksin ma näin,
niin kauvas kuin aatos antaa
olet ollut mun mielessäin.
En muista ma päivää, en yötä,
jona ollut et muistossa mun,
en tehnyt ma tekoa, työtä,
jota tehnyt en tähtesi sun.
Sinä annoit oikean, väärän,
sinä ohjasit eloni tien,
sinä määräsit matkani määrän
ja sun kanssani sinne ma vien.
Ja kun perillä ollaan me milloin
ja jos kaikki ei mielestäs
ois siellä niin hyvää silloin--
niin syyttäös itseäs!
9.