Turja päätti tehdä tavallisen päiväkierroksensa hiukan aikaisemmin,
jotta ennättäisi takaisin, ennenkuin ensimmäisen myrskypyörteen keskus
saapuisi jäälohkareinensa. Silloin oli kaikkien vetäydyttävä suojaan.
Turja astui ulos kypärä päässä, silmikko alas laskettuna ja
omegametalliset käsineet käsissä. Lumiveturi möyrysi juuri
voima-asemille päin. Hän kiipesi siihen. Se ryömi lumessa kuin
jättiläisetana. Koneisto surisi ja rätisi, lumi ja rakeet pieksivät sen
kylkiä ja selkää, se kiljahti silloin tällöin, kuin kiukkuansa purkaen
Se laahasi lumeen suuren kourun, mutta se täyttyi heti sen jälessä.
Vanavesi ei säilynyt hetkeäkään tällaisessa myrskyssä.
Lumiveturin pysähtyessä nousi siihen mies, joka, huomattuaan Turjan,
viittoi ja pauhasi, kaikesta päättäen iloisena. Kun hän kohotti
kypäränsilmikkoansa, tunsi Turja Karman, sen jättiläiskokoisen miehen,
joka oli eduskunnassa huutanut "hyvä".
-- Hei päällikkö, sanoin minä, hauska ilma! kuuli Turja hänen nyt
pauhaavan. Kylläpä itä meitä nyt hyssyttelee ja hyväilee! Mitä
päällikkö arvelee, olisikohan sillä paha mielessä?
Turja pudisti päätänsä ja nauroi. Hän ei yrittänyt vastata tässä
melussa. Koneisto surisi ja rätisi, myrsky ulvoi ja kaikki sisällä
olijat pauhasivat toistensa korviin.
-- Tämä hiukan piristää laiskaakin, jatkoi Karma jyrisemistänsä. Jos
loppu tulee tällä tavalla, niin hauska loppu. Tämä panee veret
liikkeelle ja iloiselle tuulelle. Totta tämmöinen toista on kuin juosta
korvat lupassa Borealian lahteen. Mitä päällikkö arvelee, riittääkö
tätä nyt sata päivää?
-- Taitaisi Karmankin silloin jo olla lunta suussa sulamatta, kiljui
Turja nyt vastaan.
-- En usko, mörisi Karma. Kyllä meitä joitakuita sittekin vielä
konttaisi jäätiköllä. Tietääkö päällikkö, että minä tulen jokseenkin
suoraan jäätiköltä?
-- Jäätiköltä! kiljahti Turja.
-- Niin. Eksyin joukkueestani kun ajoin takaa komeata jäätikköilvestä.
Kuulin myrskyn möyryävän idässä. Kaadoin ilveksen, otin sen puoliskon
ja taljan selkääni ja aloin taivaltaa kotiin. Myrsky pani parastansa,
minä vielä parempaa. En ole koskaan harjoitellut juoksemista, joten se
taakka seljässä aluksi kävi hiukan kömpelösti. Mutta kun raajani
vertyivät, huomasin katkaisevani matkaa aika kyytiä. Minun täytyi
kiertää solalle, myrsky painoi suorin matkoin, se pahuus ei hakenut
mitään solia ja sillä tavalla se pääsi edelle. Kun minä livistin solaa
alas, näin sen pudistelevan harjaansa jo voima-asemien luona. Ajattelin
jättää taakkani ja vaatia raajoiltani lisää nopeutta, mutta sitte
ajattelin, että jos tässä täytyy jäädä jonnekin odottamaan myrskyn
lakkaamista, niin voi talja ja ilveksen takapuoli olla tarpeen pitämään
minua sellaisessa kunnossa, että lumi suussa sulaa.
-- Kaikki kävi kuitenkin hyvin. Kuljin parin aution asumuksen ohi.
Kolmanteen päätin pysähtyä, sillä loppumatkan jo kierittelin ja
laahasin vatsallani. Mutta siellä olikin lumiveturi lähtövalmiina, koko
asuntokunta mukana. Se toi minut kotini kynnykselle.
Tällaisen kuvan sai Turja Karman kiljumista katkonaisista lauseista.
Kun veturi pysähtyi hetkeksi ottamaan peräänsä vaunua, metallista
sukkulanmuotoista alusta, joka ui lumessa verrattain kevyesti, pauhasi
Karma edelleen, vaikka hänen äänensä nyt, koneen surinan lakattua, oli
aivan liikaa voiman tuhlausta. Kaikki sisällä olijat nauroivat ensin
hänelle, mutta kiintyivät sitte kuuntelemaan kertomusta.
-- Entä muu joukkue, kiljui Turja Karmalle, kun tämä seuraavalla
pysäkillä astui ulos veturista.
-- Kyllä Jorman joukko kotiin tulee, ellei tätä sataa päivää kauemmin
kestä -- -- --
Loppua Turja ei enää kuullut.
Tämä kohtaus Karman kanssa teki hyvää Turjalle. Näissä kahdessa,
Karmassa ja Jormassa, arveli Turja kansansa mukautumisen kovaan elämään
jääkenttien keskellä ehtineen kaikkein pisimmälle. Heissä oli kulttuuri
palautunut hennolta ja herkältä asteeltansa kauas muinaisaikojen
tasolle. He olivat kauimmaisia ilmiöitä kansan kehityksessä takaisin
suurikasvuiseksi, jykevävoimaiseksi, kaikin puolin kykeneväksi jylhään
olemisen taisteluun. Karmasta ja Jormasta säkenöi ja huokui Turjan
aistimiin aina valoisa yksinkertainen voima ja luottamus. He olivat
aina hyvällä tuulella, aina humoristisen ylimielisiä kaikille vaaroille
ja vastuksille.
Ympärillänsä hän näki paljon samantapaisia yksilöitä, miehiä ja naisia,
vaikka vain heikompia jäljennöksiä Karmasta ja Jormasta. Vain siellä
täällä näkyi väsynyt, alakuloinen ilme. Turja tiesi, että tämä oli työn
viritys. Se johtui työstä, se kuului työhön. Siellä ei kärsitty
happamia kasvoja. Se teki Turjan hyvätuuliseksi, vaikka hän tiesikin,
että vakavuus ja väsymys valloitti illalla toiset, alakuloisuus ja
epätoivo eräät.
-- -- -- Vielä toimivat voima-asemat. Niitä ei lähelläkään seisten
nähnyt. Ne peittyivät lumimyrskyyn. Mutta niiden metallipiiput ulvoivat
ja mörisivät myrskyssä, niiden seinät ja katot valittivat. Ladattiin
akkumulaattoreja, korjattiin lumivetureita ja uusia rakennettiin. Vielä
jyski Urjan kone ja lämmitti asumuksia.