JUSTIINA: Sitähän minä kummastelen, että vielä kotona viivyttelet,
vaikka niin nuorten seuraan käkesit -- niemelle...
MIILI: Ka, vielähän minä tuonne...
JUSTIINA: Entäs Janne? Missäs hän on?
MIILI: Eiköpähän hänkin vielä tuolla tallissa liene. Taannoin ainakin
vielä kuului sieltä hänen puhettaan "Vihurin" kanssa.
JUSTIINA: No, on se poika nyt siihen oriiseensa, toden perään, niin
ihastunut, ettei maailmassa enää tahdo muuta muistaakaan.
JANNE (Ääni kuuluu samalla tallista): Soh, soh, "Vihuri" poikaani,
soh!!
MIILI: Tuota! Enkös sanonut?! Siellähän se on.
JUSTIINA: Sielläpä siellä! On se...!!
JANNE (alkaa tallissa laulaa täyttä kurkkua laulua n:o 2: Melartin,
"Kansanlauluja Käkisalmelta" n:o 15).
MIILI: Ettäkö olisi pitänyt häntä puheillenne käydä käskemässä, vai?
JUSTIINA: Eikä. Muutenhan vain tiedustelin, kun minusta tupaan näytti,
ikäänkuin täällä olisi joku käynyt.
MIILI: Sitähän minäkin... Joku ehkä lienee ilman vain aikojaan... tästä
ohi puikahtanut.
JUSTIINA: Annas olla! Kuunnellaan sen laulua!
MIILI: Kuunnellaan!
JUSTIINA (Kun Janne on lopettanut laulunsa ja hiljakseen viheltelee sen
loppuosaa): Sinunpa äskeinen laulusi oli niin alakuloinen. Mitä se
semmoinen alituinen nuotti tietää? Eihän tuo nyt oikein sovi...