Vaikkakaan tämä kirje ei kokonaan tyynnyttänyt heidän pelkoansa,
se näytettiin koko huonekunnalle ja kartanonherralle itselleen,
joka ei ollut tietävinään, kuinka se oli saapunut. Rouva Jervis
lähetti sen rehellisille vanhuksille, jotka ensin epäilivät sitä
väärennetyksi, arvellen tyttärensä käsialan olevan mukailtua; mutta
huomattuaan ettei niin ollut laita he tunsivat hiukan huojennusta
tiedosta, että tyttö oli elossa ja hyveellinen. He kyselivät sitte
kaikilta tuttaviltaan, mitä olisi tehtävä, mutta kukaan ei osannut
neuvoa heille mitään menettelytapaa näin erikoisessa tilanteessa
tuollaista rikasta ja päättäväistä herrasmiestä vastaan; ja kun
vanhemmat pelkäsivät pahentavansa asiaa (vaikka selvästi näkivät
ettei tyttö ollut minkään piispan perheessä ja senvuoksi epäilivät
koko juttuakin), antautuivat he rukouksiin tytär-poloisensa
puolesta, anoen onnellista päätöstä asialle, joka melkein sai heidät
suunniltaan.
Jätämme nyt rehellisen vanhan pariskunnan rukoilemaan rakkaan
Pamelansa puolesta ja palaamme kertomukseen, jonka hän itse kaikesta
tästä on laatinut. Hän oli kirjoittanut sen päiväkirjan muotoon,
huvikseen ja ajankulukseen, toivoen että ilmaantuisi joku tilaisuus
lähettää se ystävilleen ja -- kuten hänen ainaisena silmämääränään
oli -- voidakseen myöhemmin kiitollisena vilkaista takaisin
vaaroihin, joista oli päässyt, sitte kun ne olivat onnellisesti
väistyneet, niinkuin hän toivoi kerran käyvän; ja saadakseen
tarkastuksessansa joko hyväksyä tuonaikaisen käytöksensä tai katua
sitä.