Nousin vasta kello kymmeneltä, ja koko huonekunta oli huolissaan
ja lausui toivomuksiansa minun suhteeni, ja tehtiin lukemattomia
kysymyksiä voinnistani. Häijy isäntäni oli aikaisin aamulla lähtenyt
metsästämään! mutta oli ilmoittanut palaavansa murkinalle. Ja niin
hän palasikin. Hän tuli meidän huoneeseemme yhdentoista tienoilla,
eikä hänellä mielestään ollut syytä katumisiin, sillä olihan hän
_isäntämme_, ja sen vuoksi hän alussa näyttäytyi hyvin vihaisena.
Tunsin suurta järkkymystä hänen astuessaan huoneeseen, viskasin
esiliinan pääni yli ja puhkesin itkemään kuin olisi sydämeni ollut
pakahtumaisillaan.
"Rouva Jervis", sanoi hän, "koska minä tunnen _teidät_ ja te _minut_
niin hyvin, en tiedä, kuinka tästäpuoleen saamme eletyksi samassa
talossa".
"Teidän arvoisuutenne", vastasi taloudenhoitajatar, "otan itselleni
vapauden sanoa, mikä mielestäni on parasta meille molemmille. Olen
kovasti pahoillani, että yritittekään tehdä mitään pahaa tälle
tyttö-rukalle ja päällepäätteeksi minun huoneessani, ja pitäisin
itseäni osallisena pahuuteen, ellen siitä mitään välittäisi. Vaikka
turmioni voi siitä olla seurauksena, en halua jäädä, vaan pyydän
teitä sallimaan Pamela-poloisen ja minun yhdessä lähteä."
"Hyvin kernaasti", sanoi isäntä, "mitä pikemmin, sitä parempi". Rouva
Jervis puhkesi itkuun. "Huomaan", jatkoi toinen, "että tämä tyttö on
saanut koko talonväen liittolaisikseen minua vastaan".
"Viattomuudellaan hän sen meiltä kaikilta ansaitsee", virkkoi
taloudenhoitajatar hyvin ystävällisesti, "enkä koskaan olisi voinut
aavistaa rakkaan hyvän emäntä-vainaani pojan siihen määrin unohtavan
kunniansa, että yrittäisi tuhota hyveen, jota hänen tulisi suojella".
"Ei siitä sen enempää, rouva Jervis", tiuskaisi hän, "en sitä
siedä. Mitä Pamelaan tulee, hänellä on onnellinen luontumus saamaan
kohtauksia milloin vaan haluaa. Mutta teidän kummankin kirottu
parkuna se sai minut unohtamaan itseni. En aikonut tehdä hänelle
mitään pahaa, kuten teille molemmille sanoin, jos olisitte lakanneet
ulvomasta: enkä mitään pahaa tehnytkään muille kuin itselleni; sillä
minä häristin parven vaapsahaisia pesästään korvilleni ja ne ovat
hyvinkin saattaneet pistää maineeni kuoliaaksi."
"Teidän arvoisuutenne", sanoi rouva Jervis, "sitte pyydän, että herra
Longman saa järjestää tilini, ja minä lähden talosta niin pian kun
voin. Mitä Pamelaan tulee, niin hänellä on toivoakseni vapaus lähteä
ensi torstaina, niinkuin hän aikoo?"
Minä istuin ääneti, sillä minä en voinut puhua enkä katsahtaa ylös,
hänen läsnäolonsa kun sai minut kokonaan ymmälle; mutta olin pahalla
mielellä kuullessani onnettomuudeksi aiheuttaneeni rouva Jervisin
palkanmenetyksen, ja toivon että asia vielä korjautuu.
"Niin", sanoi hän, "järjestäköön herra Longman tilinne niin pian
kuin tahdotte; ja rouva Jewkes" (hänen taloudenhoitajattarensa
Lincolnshiressä) "saa tulla teidän tilallenne, eikä hän suinkaan ole
vähemmän tottelevainen kuin _te_ olette ollut".
Rouva Jervis vastasi: "Tähän asti en koskaan ole ollut teille
tottelematon, ja sallikaa minun sanoa teidän arvoisuudellenne, että
jos tietäisitte mitä maineenne ja kunnianne vaatii..."
"Ei enää, ei enää", keskeytti hän, "noita vanhentuneita
puheenaiheita. Olen ollut teille ystävä; pidän teitä aina arvossa,
vaikkette ole vartioinut salaisuuksiani niin uskollisesti kuin olisin
voinut toivoa, ja vaikka olette paljastanut minut tälle tytölle ja
saattanut hänet pelkäämään minua enemmän kuin hänellä oli syytä."
"Ka, hyvä herra", sanoi rouva Jervis, "sen jälkeen, mitä tapahtui
eilen ja viime yönä, menin mielestäni pikemmin liian pitkälle teidän
ohjeittenne hyväksi kuin päinvastoin. Olisin ansainnut jokaisen
moitteet viheliäisimpänä olentona, jos olisin voinut ryhtyä teidän
laittomia yrityksiänne avustamaan."
"Yhä te, rouva Jervis, yhä te kohdistatte sananne minuun ja
syytätte minua luulotelluista rikoksista. Mitä pahaa sitten
olen tälle tytölle tehnyt? En tahdo kuulla tuota, sen teille
vakuutan. Mutta kunnioituksesta äitiäni kohtaan haluan sentään
erota teistä sovinnossa; vaikka teidän molempain pitäisi miettiä
vapaapuheisuuttanne minun suhteeni, josta olisin suuttunut paljoa
enemmänkin, jollen olisi tietoinen siitä, ettei minun olisi sopinut
pujahtaa teidän huonekomeroonne, missä saatoin odottaa kuulevani
paljon hävyttömyyttä teidän keskustelussanne."
"No niin, herra", esitti taloudenhoitajatar, "toivoakseni ei teillä
ole mitään sitä vastaan, että Pamela lähtee torstaina?"
"Te olette kovin levoton Pamelasta", sanoi hän siihen; "mutta en minä
hänestä välitä, -- lähteköön milloin vaan haluaa: hän on pahankurinen
tyttö ja on tuottanut itselleen kaiken tämän vaivan ja minulle
enemmän kiusaa kuin hänellä on voinut olla minun tähteni. Mutta olen
sen voittanut enkä enää koskaan välitä hänestä. -- Minulle on tehty
ehdotus", hän lisäsi, "senjälkeen kun olin ulkona tänä aamuna, ja
melkeinpä olen varma, että otan sen varteen. Toivon siis ainoastaan,
että sitä, mikä on tapahtunut, käsitellään hienotuntoisesti ja
varovasti. Ja nyt on kaikki minun ja Pamelan välillä lopussa, sen
vakuutan."
Panin käteni esiliinani alla ristiin ylen iloisena tämän kuullessani,
vaikka olinkin pian lähdössä pois. Sillä vaikka hän on ollutkin
minulle paha, toivon hänelle kaikesta sydämestäni menestystä hyvän
vanhan emäntäni tähden.
"No, Pamela", lausui hän, "sinun ei nyt tarvitse peljätä, minua
puhutellessasi. Sano minulle: miksi kohotit kätesi ylös?" Kun
en virkkanut mitään, hän jatkoi: "Jos sinulle on mieluista mitä
haastoin, anna minulle kätesi sen vakuutukseksi." Minä pistin käteni
esille esiliinani takaa, sillä minä en voinut hänelle puhua, ja
hän tarttui siihen ja puristi sitä, mutta ei niin kovaa kuin eilen
käsivarttani. "Miksi se pikku hupakko peittää kasvonsa?" kysyi hän;
"vedä esiliinasi pois ja anna minun nähdä kasvonilmeesi viimeöisen
vapaan puhuttelusi jälkeen. Eipä ihme, että häpeilet katsella minua.
Sinä tiedät, että arvostelit minua kovin vapaasti."
En voinut kestää tätä karkeata herjausta, jollaiseksi sen käsitin
ottaen huomioon hänen käytöksensä minua kohtaan. Niinpä puhkesin
puhumaan: "Oi kuinka erilainen mieli sinun luontokappaleillasi on,
hyvä Jumala! Kuinka toiset painuvat alas viattomuudessaan toisten
ylvästellessä rikollisuudessansa!"
Näin lausuen menin portaita ylös kammiooni ja kirjoitin tämän. Sillä
vaikka hänen ärsyttelynsä kiusasi minua, olin kuitenkin mielissäni,
kun kuulin, että hän aikoi avioliittoon ja että hänen häijyt elkeensä
minuun nähden niin onnellisesti raukesivat. Tämä sai minut tuntemaan
hiukan huojennusta sielussani. Toivon suoriutuneeni pahimmasta;
tai muutoin ottaa perin kovalle. Enkä kuitenkaan voi tuntea täyttä
levollisuutta ennen kuin olen teidän luonanne: sillä minusta
näyttää sittenkin, että hänen katumuksensa ja parannuksensa ovat
tavattoman äkillisiä. Mutta jumalallinen armo ei ole ajan pituudesta
riippuvainen ja on saattanut, kuten toivon, iskeä hänen sydämeensä
yhtäkkiä hänen minulle poloiselle osoittamiensa loukkausten tähden!
Mutta en tahdo olla liian varmanakaan.
Tilaisuuden saadessani lähetän teille nyt tämän, minkä tiedän
murehduttavan teitä sydämenne syvimpään. Mutta toivoakseni tuon ensi
riimusteluni itse; ja siis lopetan nyt, vaikka puolittain murtunein
sydämin, ollen _alati kuuliainen tyttärenne_.