Meillä oli suuri joukko naapuriston herrasmiehiä ja heidän
rouvasväkeänsä tänään päivällisillä. Isäntäni toimitti heille muhkeat
pidot: Isaac, herra Jonathan ja Benjamin palvelivat pöydässä; ja
Isaac on kertonut rouva Jervisille, että naiset aikovat piakkoin
käydä taloa katselemassa, uteliaina tarkatakseen minua, sillä he
kuuluvat sanoneen isännälleni, kun ilo oli ylinnä: "Kuulkaahan, herra
B..., teillähän on palvelustyttö, joka on maan kuulu kauneudestaan;
ja me tahdomme kaikin mokomin nähdä hänet ennenkuin täältä lähdemme."
"Tyttönen on varsin mukiin menevä", vastasi hän, "joskaan ei
sellainen kaunotar kuin te sanotte. Hän oli kamarineitona äidilläni,
joka kuolinvuoteellaan kehoitti minua kohtelemaan häntä hyvin. Hän on
nuori, ja kaikki, mikä on _nuorta_, on _kaunista."_
"Niin, niin", virkkoi eräs naisista, "se on totta; mutta vaikkei
äitinne olisikaan häntä siten suositellut, kauneudella on sellainen
teho, että teidänlaisenne komea herrasmies epäilemättäkään ei olisi
tarvinnut mitään kehoitusta ollakseen hänelle ystävällinen".
He nauroivat kaikin isännälleni ja hän kuuluu nauraneen seuran
vuoksi, mutta sanoneen: "En tiedä, mistä johtuu, että katselen
toisenlaisilla silmillä kuin muut. Olen näetten kuullut hänen
kauneuttansa kehuttavan enemmän kuin se mielestäni ansaitsee: hän on
varsin sievä, kuten sanoin; mutta hänen suurin etunsa on siinä, että
hän on nöyrä, kohtelias ja uskollinen ja saa kaikki palvelustoverit
häntä rakastamaan. Varsinkin taloudenhoitajattareni on häneen
hullaantunut, ja tiedättehän, hyvät naiset, että hän on perin
tarkkasilmäinen. Mitä taasen meidän Longmaniin ja Jonathaniin tulee,
olen kuullut, että jos he olisivat kyllin nuoria, he taistelisivat
tytöstä. Eikö totta, herra Jonathan?"
"Tosiaankin, teidän arvoisuutenne", vastasi tämä, "suvainnette
minun vakuuttaa, etten koskaan ole tuntenut hänen vertaistaan; ja
armollisen herran koko huonekunta on samaa mieltä".
"Nyt sen kuulitte!" virkkoi isäntäni.
"Kah", huudahtivat naiset, "lähdemmekin tästä rouva Jervisiä
tervehtimään ja toivomme näkevämme tuon helmen".
Luulen että he ovat tulossa. Kerron teille lopun myöhemmin. Jospa he
jo olisivat käyneet ja menneet tiehensä! Eivätkö he voi leikitellä
ilman minua?
* * * * *
Niin, ne hienot naiset kävivät täällä ja ovat jälleen menneet.
Olisin tahtonut olla poissa, jos olisin voinut, ja pujahdinkin
pukuhuoneeseen; mutta he näkivät minut sisälle tullessaan. Niitä oli
neljä: lady Arthur, joka asuu suuressa valkoisessa talossa mäellä,
lady Brooks, lady Towers ja neljäntenä kuulemma joku kreivitär, jonka
vaikeasti lausuttavan nimen olen unohtanut.
"Kah, rouva Jervis", sanoi eräs naisista, "hyvää päivää! Olemme
tulleet tiedustamaan vointianne." -- "Olen hyvin kiitollinen
armollisille naisille", vastasi rouva Jervis; "suvaitsetteko
istahtaa?"
"Mutta", virkkoi kreivitär, "emme ole tulleet _ainoastaan_
tiedustellaksemme rouva Jervisin vointia, vaan samalla katsomaan
harvinaisuutta". -- "Ah", säesti lady Arthur, "en ole nähnyt
Pamelaanne kahteen vuoteen, ja sanotaan hänen sillävälin varttuneen
ihmeellisen sieväksi".
Silloin toivoin, etten olisi ollut pukusuojassa, sillä tullessani
ulos heidän täytyi ehdottomasti tietää, että olin kuullut heidän
puheensa: mutta olen usein huomannut, että ujot ihmiset tuottavat
itselleen kiusaa ja häkeltyvät sitä enemmän, kun koettavat sellaista
välttää.
"Niin, niin", myönsi rouva Jervis, "Pamela on tosiaan hyvin sievä;
hän onkin tuolla pukuhuoneessa. -- Pamela, tulehan tänne!" Minä tulin
ulos aivan punehtuneena, ja he hymyilivät toisilleen.
Kreivitär tarttui minua kädestä. "Kas, todellakin", suvaitsi hän
sanoa, "huhu ei ole liioitellut, vakuutan teille! -- Älä ujostele,
lapsi", -- ja hän tuijotti minua suoraan kasvoihin; "soisin, että
minäkin voisin tuollaisista kasvoista kainostella". Oi, kuinka
hupsulta minä näytinkään!
Lady Arthur virkkoi: "Niin, hyvä Pamelani" (kertaan hänen armonsa
lauseen sanasta sanaan), "älä noin hämmästy, vaikka sekin sinua
pukee. Minusta kunnon emäntä-vainajasi valitsi viisaasti ottaessaan
itselleen sellaisen suloisen ja sievän seuralaisen. Jos hän vielä
eläisi, niin hän olisi sinusta aika ylpeä, koska hän sinua aina
ylisteli."
"Ah, madam!" puuttui puheeseen lady Brooks, "ettekö luule, että
niin _kuuliainen_ poika kuin naapurimme, joka aina _ihaili_ mitä
hänen äitinsä _rakasti_, ylpeilee tällaisesta sievästä neitosesta,
puhuipa hän pöydässä mitä tahansa?" Hän katseli niin ilkkuvasti ja
virnistellen, -- en voi häntä sietää.
Lady Towers sanoi vapaapuheisemmin (häntähän kuulutaan pidettävänkin
nokkelana): "No, rouva Pamela, en voi sanoa pitäväni sinusta
niin paljoa kuin nämä arvoisat naiset; sillä jos olisit _minun_
palvelijattareni, en suinkaan huolisi jättää sinua _herrasi_ kanssa
kahdenkesken samaan huoneeseen." Sitten he kaikki purskahtivat isoon
nauruun. Minä tiedän mitä olisin sanonut, jos olisin uskaltanut.
Mutta he ovat ylhäisiä naisia -- ja sellaiset saavat haastaa mitä
tahansa.
Lady Towers virkkoi: "Osaako tuo ihana kuva puhua, rouva Jervis?
Puhuvat silmät sillä ainakin on! Voi sinua pikku veitikkaa", lisäsi
hän ja taputti minua poskelle, "sinä olet syntynyt syöksemään muita
turmioon tai itse siihen joutumaan!"
"Jumala varjelkoon _kummastakin_, teidän armonne", sanoin minä.
"Pyydän saada poistua; sillä halpuuteni tunto tekee minut
sopimattomaksi näin ylhäisten ihmisten seuraan."
Sitte lähdin pois parhaimman taitoni mukaan niiaten, ja lady Towers
huomautti mennessäni: "Näpeästi sanottu, totisesti!" Ja lady Brooks
sanoi: "Katsokaa tuota vartaloa! En ole eläissäni nähnyt moisia
kasvoja enkä moista vartaloa; ihan varmaan hän on parempaa sukua kuin
olette minulle kertoneet!"
Ja niin he jatkoivat vielä puolisen tuntia minun ylistelemistäni,
kuten minulle on mainittu; ja iloinen olin päästessäni heidän
sanojensa kuuluvilta!
Mutta he näkyvät alas mentyään kertoneen isännälleni _sellaista_ ja
puhuneen niin paljon _minusta_, että hänen oli vaikea sitä kestää;
mutta koska se ei juuri ollut edullista maineelleni, en tietenkään
voinut siitä ylpeillä; ja pelkäsin ettei siitä minulle mitään hyvää
koituisi. Tämä on uusi syy, miksi toivon pois tästä talosta.
Nyt on torstai-aamu, ja ensi torstaina toivon pääseväni lähtemään;
sillä minä olen nyt lopettanut työni, ja hänen arvoisuutensa on
hirveän äreä! Minua suututtaa, että hänen äkäisyydestänsä niin
paljon piittaan. Jos hän joskus onkin tuntenut minua kohtaan
ystävällisyyttä, uskon että hän nyt minua sydämestään vihaa.
Eikö ole omituista, että rakkaus niin paljon lähentelee vihaa?
Mutta tämä häijy rakkaus ei suinkaan olekaan todellisen hyveellisen
rakkauden kaltaista: sellaisen _rakkauden_ täytyy olla yhtä kaukana
_vihasta_ kuin valo on pimeydestä. Ja kuinka paljon tämä viha
olisikaan karttunut sitte kun hänen ilkeä tahtonsa olisi tullut
tyydytetyksi, jos hän olisi löytänyt viheliäisen rikostoverin!
Niin, pienestä esimerkistä voimme käsittää paljon. Ellei
_viattomuudella_ voi saavuttaa tavallista kohteliaisuutta, mitä
_syyllisyys_ voikaan toivoa, sitte kun uutuuden viehätys on haihtunut
ja mieli kaipaa vaihtelua? Luemmehan pyhässä raamatussa, kuinka
jumalaton Amnon saatettuaan Tamar-paran tärviölle vihasi häntä
enemmän kuin milloinkaan oli häntä rakastanut ja tahtoi häätää hänet
talostaan.
Kuinka onnellinen olen, vaikka minut häädetäänkin, kun minulla on
suloisena seuralaisena viattomuuteni! Pysyköön se aina kumppaninani!
Ja kun en ylimielisesti luota omiin voimiini ja tahdon välttää
kiusaajaa, toivon Jumalan armollansa minua auttavan.
Suokaa anteeksi, että kirjeessäni toistan osan jokahetkistä
rukoustani. Lähinnä Jumalan hyvyyttä olen kaikesta
kiitollisuudenvelassa teidän hurskaudellenne ja opettavaiselle
esimerkillenne, rakkaat _köyhät_ vanhempani! Lausun tuon sanan
ilolla, sillä teidän _köyhyytenne_ on minun _ylpeyteni_, kuten teidän
vilpittömyytenne on oleva esikuvanani.
Heti kun olen syönyt päivällistä, puen ylleni uudet vaatteeni. Minä
ikävöin niiden käyttämistä. Tiedän, että tuotan rouva Jervisille
yllätyksen, sillä hän saa nähdä minut vasta kun olen täysissä
tamineissa. John on palannut, ja pian lähetän teille kirjoittelujani.
Olen kuullut hänen lähtevän varahin aamulla, ja siksi lopetan tähän,
vakuuttaen olevani _teidän mitä kuuliaisin tyttärenne_.
Älkää hukatko aikaanne tulemalla minua vastaan, kun hetki on niin
epätietoinen. On kovaa, ellen saa kyytiä teidän luoksenne. Mutta
ehkei isäntäni kiellä Johnia lähtemästä minua tuomaan. Luullakseni
voin varsin hyvin ratsastaa hänen takanaan, sillä hän on perin
huolellinen ja rehellinen. Te tunnette Johnin yhtä hyvin kuin
minäkin; hän rakastaa teitä molempia. Sitäpaitsi voinee rouva Jervis
minua jollakin tavoin auttaa matkalle.