Minun täytyi keskeyttää, koska pelkäsin isäntäni tulevan; mutta se
olikin vain rouva Jervis.
Hän sanoi: "En voi sallia, että sinun on oltava niin paljon yksinäsi,
Pamela."
"Mitään en pelkää pahemmin kuin seuraa", vastasin minä, "sillä juuri
nytkin säikähdyin niin että sydämeni melkein lakkasi sykkimästä, kun
luulin herran tulevan. Mutta teidän näkemisenne, rakas rouva Jervis,
minua aina ilahduttaa."
"Olen kovin paljon saanut puhua sinusta isäntäni kanssa", huomautti
hän.
"Minua surettaa", virkoin, "kuulla itseäni pidettävän kyllin tärkeänä
hänen minusta haastaakseen".
"Oh", sanoi hän, "minä en saa kertoa sinulle kaikkea. Sinä olet
hänelle tärkeämpi kuin luuletkaan."
"Tai _toivonkaan_", lisäsin minä, "sillä seuraukset siitä, että
hänelle jotakin merkitsen, tekisivät minut arvottomaksi itselleni --
ja kaikille muillekin".
"Oletpa älykäs kuin konsaan joku säätyläisneiti", sanoi rouva Jervis
siihen; "mistä lienetkin sen oppinut". Mutta kehnoja vallasnaisia
niiden täytyy olla, täytyy tosiaan, jotka suurine mahdollisuuksineen
eivät muka ole minua älykkäämpiä. Jääköön tämä kuitenkin sikseen!
"Luulen", lausuin minä, "että olen toki kyllin tärkeä kiusatakseni
häntä, vaikka vain saattamalla hänet ajattelemaan, ettei hän voi
pitää pilkkanaan minunlaistani tyttöstä. Ja se ei muuta ole kuin
soimaus hänen korkeasta asemastaan johtuvalle ylpeydelle, jollaista
nuhdetta hän ei odottanut ja johon hänen on vaikea alistua."
"Siinäkin saattaa olla perää", myönsi taloudenhoitajatar, "mutta
hän on sinulle kovin _vihainenkin_, Pamela; herjaa sinua kymmenillä
nimityksillä ja ihmettelee omaa hupsuuttansa, kun muka osoitti
sinulle niin suurta suosiota, johon sanoi ensin olleensa taipuvainen
äitinsä vuoksi, ja olisi tästedes osoittanut sitä sinun itsesi
tähden, ellet olisi oma vihollisesi".
"Nyt olette minusta häijy, rouva Jervis", sanoin minä; "tahdotte
kehoittaa minua pyytämään, että saisin jäädä tänne, vaikka tiedätte,
mihin vaaroihin siinä antautuisin".
"Ei", muistutti hän, "armollinen herra sanoo, että sinun _on_
lähdettävä: hän näet ei luule maineellensa edulliseksi, että pitää
sinua kartanossaan. Mutta hän toivotteli (älä kerro sitä maailmalle,
Pamela), että tuntisi jonkun jalosukuisen neidin, aivan sinun
kaltaisesi ulkonäöltään ja mielenlaadultaan; ja hän naisi hänet
huomispäivänä."
Punehduin korviani myöten tämän kuullessani, mutta vastasin:
"Jos olisin tuo jalosukuinen nainen ja hän tekisi ensin törkeitä
ehdotuksia, kuten on kahdesti esittänyt minulle raukalle, en
tiedäkään, huolisinko hänestä; sillä sitä naista, joka sietäisi
senlaatuisen loukkauksen, en pitäisi _arvokkaana_ todellisen
herrasmiehen puolisoksi, enempää kuin syyllinen itse olisi mielestäni
herrasmies."
"No, no, Pamela", sanoi taloudenhoitajatar, "kyllä sinä menet sentään
liian pitkälle mielipiteissäsi". "Nähkääs, paras rouva Jervis",
puhuin minä perin vakavasti, sillä muuta en voinut, "minä pelkään nyt
enemmän kuin koskaan ennen. Minä tahdon vain anoa teiltä, joka olette
parhaimpia ystäviäni maailmassa, ettette sanallakaan kehoita minua
jäämään. Puhua isäntäni mieltymyksestä minuun, kun tiedän mihin hän
pyrkii, on kauhistus korvilleni; enkä minä katso olevani turvassa
ennen kuin olen päässyt äiti-rukkani ja isä-parkani luo."
Hän oli minulle hiukan vihoissaan, kunnes vakuutin hänelle, etten
vähääkään ollut levoton hänestä, vaan uskoin olevani turvassa hänen
suojeluksessaan ja ystävyydessään. Ja niin lopetimme keskustelumme
siksi kertaa.
Toivon saavani ne kurjat liivit valmiiksi kahdessa päivässä, jonka
jälkeen minun on vain järjestettävä joitakin liinavaatteita. Sitten
ilmoitan teille, millä keinoin saavun kotiin. Sillä rankkasateet
tekevät jalkapatikassa kulkemisen tukalaksi. Mutta ehkä saan tilaa
lampuoti Nicholin katetuissa kärryissä ja pääsen siten kymmenen
penikulman päähän matkan varrella. Minä näettekös en osaa ollenkaan
hyvin ratsastaa, ja kenties ei kenenkään suotaisi näkevän minua
julkisella valtatiellä. Mutta toivoakseni saatte pian kuulla enemmän
_kuuliaiselta tyttäreltänne_.