Tiedän teidän kaivanneen kuulla minusta pian, ja lähetän tämän heti
kun tuli tilaisuutta.
Niin, voitte arvata, kuinka rauhattomasti aikani kului hänen
määrähetkeensä asti. Hetki hetkeltä sen lähetessä yltyi kauhuni,
ja väliin olin hyvin miehuullisella päällä ja sitte taas aivan
lannistunut, ja luulin pyörtyväni, kun herrani sitte pääsi
päivälliseltä. Minä puolestani en voinut syödä enkä juoda, enkä
mitenkään voinut pidätellä itkua turvottamasta silmiäni.
Viimein hän meni ylös kammioon, joka oli ollut hyvän emäntäni
pukeutumishuoneena; kammosin sitä huonetta nyt yhtä paljon kuin ennen
rakastin. Eikö teidän sydäntänne kivistele minun tähteni? Minun
lepatteli niinkuin vastapyydetty lintu häkissä. -- Oi Pamela, --
mietin itsekseni, -- miksi olet niin hupsu ja pelokas? Et ole tehnyt
mitään pahaa! Jos pelkäät väärämielistä tuomaria ollessasi viaton,
niin mitä tekisitkään syyllisenä oikean edessä? Ole urhea, Pamela;
sinä tiedät pahimman! Ja kuinka helppoa onkaan valita köyhyys ja
kunniallisuus mieluummin kuin yltäkylläisyys ja syntisyys.
Näin minä elvyttelin mieltäni, mutta kuitenkin masentui
sydän-parkani, ja minä olin ihan murtunut. Vähimmänkin liikahduksen
ajattelin kutsuvan minut tilille; minä säikyin sitä selvittelyä ja
kuitenkin jo toivottelin tulevaksi.
No, vihdoin hän soitti kelloa. -- Oi, -- ajattelin, -- jospa se
olisikin minun ruumiskelloni! -- Rouva Jervis meni ylös, sydän
kylläkin täynnä, sillä hyväsydämisellä nais-paralla!
"Missä Pamela on?" sanoi herra. "Toimittakaa hänet tänne, ja tulkaa
te hänen kanssaan."
Taloudenhoitajatar tuli kamariini; minä olin varustautunut lähtemään,
mutta sydämessäni olin rakkaan isäni ja äitini luona valmiina käymään
osalliseksi teidän köyhyydestänne ja kovaonnisuudestanne. Menin
kuitenkin ylös.
Oi, kuinka voivat pahat miehet näyttää mustin sydämin niin tyyniltä
ja huolettomilta, viattomien poloisten seistessä kuin rikoksentekijät
heidän edessään!
Hän oli niin ankara sävyltään, että sydämeni salpautui ja minä
toivottelin olevani missä hyvänsä muualla kuin siellä, vaikka juuri
edellä olin ponnistanut kaiken miehuullisuuteni.
-- Armias taivas, -- rukoilin ajatuksissani, -- anna minulle
rohkeutta seistä tämän ilkeän isännän edessä! Oi, pehmitä hänet tai
karkaise minut!
"Tule sisään, hupakko!" hän käski vihaisesti ja tempasi minua
kädestä; "kyllä sietääkin sinua hävettää nähdä minut hälyämisesi ja
jaarittelusi jälkeen, solvattuasi minua houreillasi."
-- Minuako hävettäisi nähdä _sinut!_ -- ajattelin; -- vai sillä
tavalla! -- Mutta minä en hiiskunut mitään.
"Rouva Jervis", virkkoi hän, "tässä nyt olette kumpainenkin.
Istuutukaa te, mutta hän seisköön jos tahtoo." (-- Kyllä, --
ajattelin minä, -- jos _voin_, -- sillä polveni hytisivät yhteen.)
"Ettekö, nähdessänne tytön siinä tilassa, missä hänet tapasitte,
ajatellut että minä olin hänelle antanut suurinta valituksen syytä,
mitä naiselle voi sattua? Ja että minä olin suorastaan saattanut
hänet tärviölle, puhuakseni hänen tavallaan? Sanokaa, _saatoitteko_
ajatella mitään vähempää?"
"Todellakin, sitä ensimältä pelkäsin", myönsi toinen.
"Onko hän kertonut teille, mitä hänelle tein, ja _kaiken_ mitä tein,
aiheuttaakseni tuollaisen hupsuttelun, joka on voinut halventaa
arvoani teidän ja koko huonekuntani silmissä? Ilmoittakaa minulle,
mitä hän on teille puhunut."
Taloudenhoitajatar oli hiukan liiaksi säikyksissä, kuten jälkeenpäin
tunnusti, hänen ankaruudestaan ja sanoi:
"Kyllä hän minulle kertoi että te _ainoastaan_ veditte hänet
polvellenne ja suutelitte häntä."
Silloin minä sain hieman rohkaistuksi luontoani. _"Ainoastaan_, rouva
Jervis?" puutuin puheeseen; "eikö se riittänyt osoittamaan minulle,
mitä minulla oli peljättävää? Kun hänen arvoisuutensa tasolle
kuuluva isäntä alentuu kohtelemaan _noin_ vapaasti minunlaistani
halpaa palkollista, niin mitä on lähinnä odotettavissa? Mutta
teidän arvoisuutenne menikin pitemmälle: te uhkasitte minulle, mitä
tekisitte, -- puhuitte Lukretiasta ja hänen kovasta kohtalostaan.
Teidän arvoisuutenne tietää, että menitte paljoa pitemmälle kuin
isännän sopii käyttäytyä palvelijaa tai vertaistansakaan kohtaan, ja
minä en voi sietää sitä." Ja niin minä puhkesin haikeaan itkuun.
Rouva Jervis alkoi puolustella minua ja pyyteli häntä säälimään
tyttö-parkaa, jolle maineensa oli niin suuren arvoinen.
"Pidän häntä varsin sievänä", lausui herrani, "ja luulin häntä
nöyräksi, enkä siis olisi uskonut hänen pöyhistyvän suosiollisuuteni
osoituksista tai huomaavaisuudesta, jolla annoin tunnustusta hänen
edistyspyrkimyksilleen; mutta minua kammoksuttaisi ajatellakaan hänen
pakoittamistansa mihinkään. Tunnen itseni paremmin", hän vakuutti,
"ja mitä asemaani kuuluu; ja totisesti olenkin kylliksi alentautunut
ottaessani huomatakseni hänenlaistansa letukkaa, -- mutta hän lienee
viehättänyt minut esiintymään vapaammin kuin minulle oli sopivaa,
joskaan en millään muotoa aikonut pitemmälle jatkaa pilaa."
Kuinka viheliäistä puhdistautumista tämä olikaan, rakas äiti,
järkimiehen puheeksi! Mutta siinä näkee, kuinka sekaannuksiin huono
asia ja kehnot teot saavat etevimmänkin älyn. Se antoi minulle
silloin hiukan rohkaisua; huomaan että viattomuus alhaisessakin
asemassa ja heikkojen luonnonlahjain avittamana on edullisemmalla
puolella kuin kaiken rikkauden ja viisauden kannattelema paheellisuus.
Lausuin siis: "Teidän arvoisuutenne sanokoon sitä pilaksi tai
kujeiluksi taikka miksi hyvänsä; mutta, herra, sellainen pilanteko ei
sovellu isännän ja palkollisen etäisyyteen toisistansa."
"Kuuletteko nyt, rouva Jervis", huudahti hän, "tämän heilakan
nenäkkyyttä? Sain melko lailla tätä lajia jo ennen kesämajassa, ja
eilen niinikään, ja se saattoikin minut kenties maltittomammaksi
häntä kohtaan kuin olisin muutoin ollut."
Rouva Jervis varoitti: "Älä ole noin tokinainen hänen
arvoisuudelleen, Pamela: sinun pitää käsittää alamaisuutesi; näethän
että hänen arvoisuutensa tarkoitti vain leikkiä."
"Oi rakas rouva Jervis", sanoin minä, "älkää tekin moittiko minua.
On kovin vaikea pysyä täysin kunnioittavana ylhäisimpiäkään
kohtaan silloin kun he itse eivät säilytä välimatkaa halvimpien
palkollistensa kohtelussa."
"Siinä taas!" virkahti hän; "voisitteko tätä uskoa nuoresta
suupaltista, jollette olisi itse kuulemassa?"
"Sentäänkin, teidän arvoisuutenne", pyysi rouva Jervis, "olkaa
tyttö-paralle armollinen ja antakaa hänelle anteeksi. Hän on vain
tyttönen ja pitää siveyttänsä kalleimpanaan; minä menen hengellänikin
vastuuseen hänestä, että hän ei ikinä käyttäydy nenäkkäästi teidän
arvoisuuttanne kohtaan, jos suvaitsette olla kiusaamatta häntä sen
enempää tai uudestaan säikyttämättä. Te näitte hänen kohtauksestaan,
herra, että hän oli kauhun vallassa; hän ei voinut sitä auttaa, ja
vaikka teidän arvoisuutenne ei aikonut hänelle mitään pahaa, kävi
kuitenkin sen pelko melkein kuolemaksi hänelle, ja suurella vaivalla
minä vaan sain hänet toinnutetuksi."
"Oh, sitä pikku ulkokullattua", väitti hän, "hänellä on sukupuolensa
kaikki viekastelulahjat -- ne ovat _synnynnäisiä_ hänellä.
Huomautinhan teille jo äskettäin, että te ette tuntenut häntä.
Mutta tämä ei ollut pääasiallisena syynä siihen, että kutsuin
teidät yhdessä puheilleni: minä huomaan, että tämän tytön mieletön
hulluttelu hyvinkin saattaa haitata mainettani. Hän on kertonut
teille kaikki, ja varmaan enemmän kuin kaikki, -- epäilemättäkin;
ja hän on kyhännyt kirjeitä (sillä hän on osoittautunut valtavaksi
kirjeiden sepustelijaksi) isälleen ja äidilleen sekä mikseipä
muillekin, esittäen itsensä niissä valon enkeliksi, mutta suopean
isäntänsä ja hyväntekijänsä hän mustaa ilmetyksi paholaiseksi."
(-- Oi kuinka ihmiset toisinaan osuvat antamaan itselleen sattuvia
nimityksiä! -- ajattelin minä.) "Ja tällaista", hän lisäsi, "minä
en ota sietääkseni; ja niinpä olen päättänyt, että hän palatkoon
ahdinkoon ja köyhyyteen, mistä hänet otettiin, -- ja varokoonkin
pitelemästä minun nimeäni kovin vapaasti, lähdettyään tästä talosta."
Minä elähdyin näistä tervetulleista sanoista; vilpittömästi
ilostunein sydämin heittäysin polvilleni hänen jalkoihinsa ja
haastoin:
"Olkoon teidän arvoisuutenne ainiaan siunattu päätöksestänne! Nyt
saan olla onnellinen. Sallikaa minun polvillani kiittää teitä
kaikista hyvistätöistä ja suosionosoituksista, joita olette
minulle niin runsaassa mitassa jaellut -- edistyksen ja oppimisen
tilaisuuksista, joita minulla on ollut armollisen rouvan ja teidän
välityksellänne. Tahdon nyt unohtaa kaiken mitä teidän arvoisuutenne
on yrittänyt minulle, ja minä lupaan teille, etten milloinkaan anna
nimenne tulla huuliltani muutoin kuin kunnioituksen ja kiitollisuuden
tunteilla. Jumala kaikkivaltias siunatkoon teidän arvoisuuttanne
iankaikkisesti, _aamen!"_
Kohoten asennostani poistuin sitten aivan toisella mielellä kuin
olin hänen eteensä astunut, -- ja niin ryhdyin kirjoittamaan tätä
kirjettä. Ja näin on kaikki onnellisesti lopussa.
Ja nyt, rakkahin isä ja äiti, odottakaa pian näkevänne tytär-parkanne
taas luonanne nöyränä ja kuuliaisena, älkääkä peljätkö, etten minä
osaisi olla teidän parissanne yhtä onnellinen kuin aina, sillä minä
makaan ylisillä kuten ennenkin, ja toimittakaahan pikku vuoteeni
kuntoon. Minulla on vähän rahaa, ostaakseni vaatekerran, joka
paremmin soveltuu asemaani kuin nykyiset pukineeni, ja leskimuori
Mumfordin avulla hankin siellä ompelutyötä; älkää peljätkö, että
koidun taakaksenne, jos vaan terveenä pysyn. Minä tiedän, että
minulla on siunausta -- ehkei omasta kohdastani, niin _teidän_
kumpaisenkin tähden, jotka olette kaikissa koettelemuksissanne ja
vastuksissanne säilyttänyt sellaisen nuhteettomuuden, että kaikki
puhuvat teistä pelkkää hyvää. Mutta toivottavasti hän sallii hyvän
rouva Jervisin antaa minulle päästökirjan, jotta minun ei luultaisi
tulleen eroitetuksi jonkin vilpin takia.
Ja olkoon siis teillä siunausta minun puolestani, rakkaat vanhemmat,
ja minulla teidän puolestanne. Ja minä tahdon aina sulkea rukouksiini
isäntäni ja rouva Jervisin. Hyvää yötä vain, -- sillä on jo myöhä, ja
minut kutsutaan pian makuulle.
Toivoakseni ei rouva Jervis ole pahastuksissaan minulle. Hän ei
pyytänyt minua illalliselle; tosin en olisi voinutkaan mitään syödä,
vaikka olisi kehoitettukin. Mutta varmastikin nukun puhtaasti ensi
yönä ja näen unta, että olen jälleen teidän kanssanne rakkaassa,
rakkaassa onnekkaassa ullakkosuojassani.
Hyvää yötä siis uudestaan, rakas isä ja äiti, toivottaa _teidän
kunniallinen tytär-poloisenne_.
Kenties en pääse tulemaan vielä tällä viikolla, kun minun pitää
laittaa kokoon liinavaatteet ja jättää järjestykseen kaikki mitä
minun hoidossani on ollut. Lähettäkää minulle rivi, jos voitte,
antaaksenne tietää olenko tervetullut; John paluumatkallaan käy
kysymässä sitä. Mutta älkää hänelle vielä mainitko mitään minun
poistulostani, jotta minun ei sanottaisi hölpöttelevän kaikkea.