Niin, minä jatkan surullista kertomustani. Kuivattuani silmäni
menin sisälle ja aloin pohtia, mitä minun oli paras tehdä. Väliin
ajattelin jättää talon ja lähteä lähikaupunkiin odottamaan tilaisuutta
päästä teidän luoksenne; mutta siinä jouduin ymmälle, ottaako
mukaani hänen lahjoittamansa tavarat vai eikö, ja miten viedä ne
matkassani. Arvelin taas kyllä sopivimmaksi luopua niistä ja pitää
vain mitä ylläni oli; mutta toisaalta oli otettava lukuun, että
kaupunkiin oli puolenkolmatta penikulmaa [1 Engl. penikulma vastaa
1,600 metriä. Suom.] ja syrjätietä, ja ollen varsin hyvissä pukimissa
saattaisin joutua ikävyyksiin, melkein yhtä tukaliin kuin mistä
olin karkaamassa. Ja sitten johtui mieleeni: "Minun huhuttaisiin
varastaneen jotakin ja siten häätyneen pakosalle, -- ja surkeata
olisi minun viedä paha maine mukanani rakkaitten vanhempieni luo!"
Oi kuinka minä toivottelinkaan takaisin harmaata takkiani ja
karkeata pukua, jolla te varustitte minut (ja lujallekin otti teidän
saada sitä aikaan!) tullakseni tähän paikkaan, vasta kahtatoista
käydessäni, armollisen rouvani päivinä! Toisinaan teki mieleni kertoa
rouva Jervisille ja kysyä häneltä neuvoa, ja pelkäsin ainoastaan
hänen käskyänsä, että minun oli pidettävä salassa koko asia, -- sillä
hän saattaa olla häpeissään eikä kenties enää milloinkaan yritä
sellaista, ajattelin, ja kun rouva Jervis-parka on riippuvainen
hänestä, kohtaamiensa vastoinkäymisten vuoksi, olisi surullista
toimittaa hyväsydäminen taloudenhoitajatar mahdollisesti hänen
epäsuosioonsa minun tähteni.
Tässä pulassa -- harkiten, itkien ja tietämättä mitä tehdä -- minä
pysyin iltaan asti sulkeutuneena kamariini, kunnes rouva Jervis,
kuultuaan minun estelevän tulemasta illalliselle, pistäysi ylös
luokseni ja tiedusti: "Minkätähden minun pitäisi illastaa ilman
sinua, Pamela? Kuulehan, huomaan että sinua vaivaa jokin; sano
minulle, mikä sinun on."
Minä pyysin saada maata hänen kanssaan öisin: pelkäsin henkiä, ja ne
eivät häiritsisi niin hyvää ihmistä kuin hän oli.
"Siinäpä tyhmä veruke", sanoi hän, "sillä mikset sitten ennen ole
henkiä peljännyt?" Sitä en tosiaan ollut tullut ajatelleeksi. "Mutta
kaikesta sydämestäni otan sinut makuukumppanikseni", hän myöntyi,
"olkoon syy mikä hyvänsä; tulehan vain illalliselle".
Minä pyysin saada pysyä poissa, "sillä minä olen niin itkettynyt",
huomautin, "että toiset panisivat sen merkille, -- enkä tahdo salata
teiltä mitään, rouva Jervis, sitte kun olemme kahden kesken".
Hän suostuikin suopeasti oikkuuni, mutta piti kiirettä
makuulletulossa ja ilmoitti toisille, että minä nukkuisin hänen
kanssaan, kun hän ei oikein saanut unta ja halusi ottaa minut
lukemaan hänelle ääneen unetukseen asti, tietäen minun pitävän
lukemisesta.
Yksinäisyydessämme minä kerroin hänelle kaikki mitä oli tapahtunut,
sillä minä olin johtunut sille mielelle, että asemani ei olisi
pahempi, vaikka hälyyttäjäni saisikin kieltonsa rikkomisen tietoonsa.
Nyt nimittäin pelkäsin tuollaisen salaisuuden säilyttämisen
ehkäisevän minulta hyvää neuvontaa, jota en ollut koskaan kipeämmin
kaivannut, ja saattavan rohkaista häntä luulottelemaan, että minä en
ollutkaan niin pahastuksissani kuin minun olisi pitänyt, joten muka
pysyisin vaiti pahemmastakin; sellaisen käsityksen katsoin voivan
yllyttää häntä yhä häikäilemättömämmäksi. Olinko minä oikeassa, rakas
äiti?
Rouva Jervis ei voinut olla kyyneltymättä minun mukanani, kun
seikkailua kertoessani itkin kaiken aikaa ja rukoilin häntä
neuvomaan mitä tehdä; ja minä näytin hänelle kaksi rakkaan isäni
kirjettä, ja hän kiitti niiden oikeamielisyyttä ja sanamuotoa ja
lausui minulle mieluisia huomautuksia teistä molemmista. Mutta hän
pyysi, etten ajattelisi palveluksestani poistumista, "sillä kaiken
todennäköisyyden mukaan", hän haastoi, "sinä käyttäydyit niin
kunnokkaasti, että hän häpeää tekoansa eikä enää koskaan loukkaa
sinua sillä tavoin, -- vaikkakin, rakas Pamelani", hän virkahti,
"pelkään sinun viehkeyttäsi enemmän kuin mitään muuta, koska maan
parhainkin voisi rakastaa sinua" -- niin hän suvaitsi lausua. Hän
toivotteli, että hänen vallassaan olisi asustaa omintakeisena;
silloin hän vuokraisi pienen yksityistalon, ja minä saisin jäädä
hänen luokseen kuin omana tyttärenä.
Ja kun sinäkin käskit minun noudattaa hänen ohjaustansa, minä päätin
viipyä nähdäkseni, kuinka asiat kehittyisivät, jollei hän eroittaisi
minua palveluksesta, vaikka kyllä ensimäisessä kirjeessäsi sanoit,
että minun piti tulla pois hetikohta, kun saisin mitään pahan
aavistuksen aihetta. Ei siis toivoakseni ole tottelemattomuutta,
rakas isä ja äiti, että jäin tänne; sillä minä en voisi odottaa
siunausta enkä rukoustenne hyviä hedelmiä, jollen olisi kuuliainen.
Koko seuraavan päivän olin syvästi murheissani ja alotin pitkän
kirjeeni. Hän näki minun kirjoittavan ja sanoi (kuten mainitsin)
rouva Jervisille: "Tuo tyttö se aina kirjoittelee; eikö hän voisi
löytää muutakin tehtävää", tai siihen suuntaan. Ja lopetettuani
kirjeen minä panin sen pöytäliinan alle rouva-vainajan pukuhuoneessa;
siellä ei käy muita kuin minä ja rouva Jervis, paitsi herraani.
Mutta tullessani jälleen ylös sinetitsemään sitä, se suureksi
hätäännyksekseni olikin kadoksissa, eikä rouva Jervis tiennyt siitä
mitään, eikä kukaan tiennyt herrani käyneen lähelläkään sillaikaa.
Olen ollut suuressa huolessa siitä; mutta rouva Jervis luulee kuten
minäkin, että se on hänen hallussaan, sillä hän näyttää nyreältä ja
vihaiselta ja tuntuu karttelevan minua samaten kuin hän moitti minun
häntä väistelleen. Parempi olisi aseman jäädä tälleen kuin paheta!
Mutta hän on käskenyt rouva Jervisin kieltää minua kuluttamasta niin
paljon aikaa kirjoittamiseen. Ei kannattaisi sellaisen herrasmiehen
kiinnittää huomiotansa niin vähäiseen seikkaan, minä kun en ole
leväperäinen muussakaan, jollei hän ole äkeissään siitä, mitä
kirjoitin, -- ja tuo muistutus tuntuu siihen ikävyyteen viittaavan.
Minä olen kyllä muuten melkoisesti keveämmällä mielellä sen jälkeen
kun saan maata rouva Jervisin kanssa, vaikka minulla silti on enemmän
kuin kylliksi kärsimistä omassa pelonalaisuudessani ja nähdessäni
hänen äreän tyytymättömyytensä minun askartelustani.
Voi, jospa en olisi konsaan jättänyt pikku ylisvuodettani,
joutuakseni täten alttiiksi kiusauksille toiselta puolen tai
inhontunteille toiselta. Kuinka onnellinen olinkaan vähän aikaa
takaperin! Kuinka toisin on nyt! Sulkekaa surkutteluunne ja
rukouksiinne _tuskainen_