Te ja isä-hyvä varmaan oudostelette, kun ette ole näin moneen
viikkoon saaneet minulta kirjettä; mutta siihen on ollut syynä
surkea, hyvin surkea kohtaus. Sillä nyt on toki liiankin selvää, että
kaikki teidän varoituksenne olivat täysin oikeutettuja. Voi, rakas
äiti! Minä olen onneton, todella onneton! -- Mutta älkää kuitenkaan
säikähtykö, olen kunniallinen -- Jumala laupeudessaan säilyttäköön
minut sellaisena!
Oi, tämä enkelimäinen isäntä, tämä hieno herrasmies, tämä Pamela
parkanne armollinen hyväntekijä, jonka piti hoivata minua
hyväsydämisen, kuolevan äitinsä rukousta noudattaen, -- joka oli niin
huolissaan puolestani loordi Daversin sukulaisen takia, että hän ei
voinut sallia minun muuttaa armollisen rouva Daversin palvelukseen,
-- tämä samainen herrasmies (niin, siksi minun _täytyy_ häntä
sanoa, vaikka hän on alentunut sen nimityksen tasolta) on kehdannut
esittää vapauksia palkollis-poloiselleen! Hän on nyt näyttäytynyt
oikeassa karvassaan, ja _minusta_ ei mikään näytä niin mustalta ja
kauhistavalta.
Minä en ole ollut jouten, vaan olin tuon tuostakin piirtänyt
paperille, kuinka hän viekkain pikku astein paljasteli häijyjä
tarkoituksiaen; mutta joku varasti kirjeeni, ja minä en tiedä mihin
se on joutunut. Se oli hyvin pitkä. Pelkään että se, joka oli
kyllin halpamainen pahuuteen yhdessä suhteessa, ei tätäkään epinyt.
Mutta olkoon se miten tahansa, muuhun ei hän voi sitä käyttää kuin
ehkä hävetäkseen _omasta_ puolestaan, _minun_ joutumattani siitä
sekaannuksiin: sillä hän näkee vain, että minä olin päättänyt pysyä
siveänä ja ylpeilin köyhien vanhempieni kunnollisuudesta.
Kerron teille kaikki ensi tilassa, sillä minua pidetään hyvin
tarkoin silmällä ja hän sanoo rouva Jervisille: "Tuo tyttö se aina
kirjoittelee; minusta hän saisi olla paremmassa askartelussa." Ja
kuitenkin minä tunnit läpeensä neuloskelen hänen liinavaatteitaan ja
perheen hienompia pukutarpeita, ja sitäpaitsi parhaillaan kukitan
hänelle liivejä. Mutta voi! sydämeni on melkein murtunut, sillä mitä
saanenkaan palkakseni muuta kuin häpeätä ja häväistystä, tai sitten
kovia sanoja ja tylyä kohtelua! Selitän teille kaikki kohdakkoin, ja
toivon löytäväni pitkän kirjeeni. _Tuskainen tyttärenne_.
Kenties minä _hänettelen_ häntä liian paljon: mutta on hänen
oma vikansa, jos niin teen. Sillä miksi hän hukkasikaan kaiken
arvokkuutensa minun silmissäni?