Viime kirjeeni osoitin isälle vastaukseksi, joten kirjoitan nyt
sinulle, vaikka minulla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin sellaista
mikä saa minut näyttämään melkeinpä vaan turhamaiselta hupakolta;
toivottavasti en toki niin ylpisty että unohtaisin oikean asemani.
Salaista mielihyvää sentään synnyttää kiitoksensa kuuleminen.
Minun tulee mainita, että armollinen rouva Davers -- herrani sisar,
muistanethan -- on asunut talossa kuukauden ajan ja ottanut paljon
huomatakseen minua ja antanut minulle hyviä neuvoja, varmistuakseni
itsestäni. Hän sanoi minulle, että minä olin hyvin sievä tyttönen
ja että jokainen antoi minusta erittäin hyviä todistuksia ja piti
minusta; mutta samalla hän varoitti minua pidättämään miesväkeä
loitolla, vakuuttaen minun kyllä kykenevän siihen ja siten
saavuttavan vain suurempaa arvonantoa lähentelijäinkin taholta.
Mutta erityisesti tunsin ilahdusta siitä, mitä nyt kerron sinulle.
Rouva Jervis sanoo, että nuoriherra ja hänen armonsa osuivat pöydässä
puhelemaan minusta, jolloin hänen armonsa arveli minun olevan
miellyttävimpiä neitosia, mitä hän oli konsaan tavannut; minä muka
olinkin liian sievä asumaan nuorenmiehen talossa, koska hän naimisiin
mennessään ei kuitenkaan löytäisi sellaista puolisoa, joka huolisi
edelleen pitää minua perheessä. Siihen oli nuoriherra sanonut, että
minä olin hyvin huomattavasti kaunistunut, mutta ymmärtäväisyyden
ja järkevyyden puolesta kehittynyt enemmän kuin tällä iällä oli
tavallista: olisi sääli, jos ansiollisuuteni kääntyisi minulle
onnettomuudeksi.
"Ei", virkkoi hänen armonsa, "Pamelan pitänee muuttaa minun
luokseni". Nuoriherra mukausi kaikesta sydämestään; hän oli
hyvillään, jos minulle suotiin niin edullinen hoiva. "No niin",
päätti hänen armonsa, "minä neuvottelen asiasta loordin kanssa". Hän
kysyi, kuinka vanha minä olin, ja rouva Jervis vastasi, että täytin
helmikuussa viisitoista. "Niinkö!" lausui hän sitte; "jos tyttö pitää
huolta itsestään, niin hän kohenee vielä yhä enemmän ja enemmän, sekä
ulkonäöltään että henkisen puolensa kehityksessä".
Sanokaahan, rakas isä ja äiti: vaikka tämä saattaa näyttää liian
turhamaiselta minun kerrata, eikö teitä sentään riemastuta niinkuin
minuakin, kun herrani on niin valmis eriämään minusta? Tämähän
osoittaa, että hänellä ei ole mitään pahaa sydämessään. Mutta John on
juuri lähdössä, joten minun on vain vakuutettava, että minä olen nyt
ja aina _teidän vilpitön kuten kuuliainenkin tyttärenne_.
Käyttäkää vaan niitä rahoja. Sen voitte tehdä huoletta.