Kirjeesi toi suurta murhetta, mutta myös viihdytystäkin, minulle
ja äiti-rukallesi. Meitä murehduttaa hyvän emäntäsi kuolema, kun
hän niin erityisesti huolehti sinusta ja auttoi opiskelemaan, ja
kolmen tai neljän vuoden ajan on pitänyt sinut vaatteissa ja muissa
tamineissa sillä lailla, että vallasnaisenkaan ei olisi tarvis niissä
hävetä. Mutta meidän pahimpana surunamme on, ja kovasti painaakin
mieltämme, semmoinen pelko, että jos sinä juohtuisit johonkin
kunnottomuuteen taikka pahanjuonisuuteen noin ollessasi nyt ylempänä
asemaasi.
Jokainen sitä puhuu, kuinka sinä olet edistynyt, ja mikä hieno
tyttö sinä olet; ja jotkut sanovat, että sinä olet hyvin sievä:
ja niin minä kuusi kuukautta takaperin sinut viimeksi nähdessäni
olisin itsekin ajatellut, jollet olisi meidän lapsemme. Mutta mitä
hyvää tästä kaikesta on, jos se on maksettava sinun tärviölläsi ja
hukkaantumisellasi? Rakas Pamelani, me alamme olla raskaassa huolessa
sinun tähtesi, sillä mitä merkitsee kaikki maailman rikkaus, jos
omatunto soimaa ja mieli on viallinen? Olemmehan me kyllä hyvin
köyhiä, ja toimeentulomme on vaikeata, vaikka aikoinaan olimme
vauraammassa tilassa, niinkuin tiedät. Mutta mieluummin eläisimme
vedellä ja, jos mahdollista, niiden ojien savella, joita kaivan, kuin
saaden mukavuuksia lapsemme pilaantumisen hinnalla.
Toivottavasti ei hyvänsävyisellä herrallasi ole mitään mielessä;
mutta kun hän on antanut sinulle niin paljon rahaa, ja puhuttelee
sinua niin ystävällisesti, ja kiittelee edistystäsi -- ja voi tuota
onnetonta huomautusta, että hän suosii sinua, _jos teet mitä sinulta
sopii odottaa_, se ihan lamauttaa meidät ahdistuksella!
Olen puhunut siitä kunnon leskimuori Mumfordille, joka on aiemmin
ollut säätyläisperheissä, niinkuin tiedät, ja hän hiukan tyynnytti
mieltämme. Hän nimittäin sanoo, että vallasnaisen kuollessa ei ole
tavatonta antaa hänen kaikkia taskuvarojaan kamarineidolle ja niille
jotka ovat hänen tautivuoteensa ääressä valvoneet. Mutta toisekseen,
mikä hänet panee niin sydämellisesti hymyilemään sinulle? minkä takia
hän ottaa sinunlaistasi köyhää tyttöä kädestä, niinkuin kirjeessäsi
sanotaan kahdesti tehneen? Miksikä hän alentuu lukemaan meille
kyhäämääsi kirjettä ja kehumaan käsialaasi ja oikokirjoitustasi?
Ja mitä syytä hänellä voi olla tarjota äitinsä kirjoja sinun
luettavaksesi?
Tosiaankin, rakkahin lapsonen, meidän sydäntämme kivistelee sinun
vuoksesi: ja sinä vielä tunnut olevan niin _iloissasi_ hänen
ystävällisyydestään, niin _viehättynyt_ hänen sydämellisistä
sanoistansa (jotka kyllä ovatkin hyvin suuria suosiollisuuden
osoituksia, jos hänen tarkoituksensa on oikea), että me _pelkäämme_
-- niin, rakas lapsi, _pelkäämme_ -- sinun ehkä tulevan _liian_
kiitolliseksi ja palkitsevan häntä hyveellisyytesi jalokivellä, jota
sinulle ei voisi korvata mikään varallisuus eikä suosio, ei mikään
tässä elämässä.
Minultakin on kirje pitkäksi venynyt, mutta lausun vielä yhden
seikan, -- että nimittäin me köyhyytemmekin ja vastoinkäymistemme
keskellä olemme luottaneet Jumalan hyvyyteen ja olleet kunnollisia
ja uskomme pääsevämme onneen tämän jälkeen, jos ajallisen osamme
raskaudesta huolimatta pysymme horjumattomina; mutta rakkaan lapsemme
puhtaan mielen menetys olisi sellainen isku, jota me emme kykenisi
kestämään, vaan se veisi meidän harmaat hapsemme hetikohta hautaan.
Jos siis rakastat _meitä_, jos toivot _Jumalan_ siunausta ja _omaa_
tulevaista onneasi, niin me molemmin vannotamme sinua asettumaan
varuillesi: ja jos havaitset vähäisimmälläkään yrityksellä uhattavan
hyveellisyyttäsi, niin jätä kaikella muotoa kaikki siihen ja tule
pois meidän luoksemme; sillä mieluummin me sinut näkisimme ryysyjen
peitossa ja kirkkomaallekin sinua saattaisimme, kuin kuulisimme
kuisketta, että meidän lapsemme on pitänyt mitään maallista
mukavuutta hyveen tietä parempana.
Hyvällä mielellä otamme vastaan sinun alttiin lahjasi, mutta ennen
kuin pääsemme tästä tuskasta emme voi sitä käyttää, jotta me kenties
emme olisi osilla tytär-poloisemme häpeän hinnasta; niinpä olemmekin
sen tallettaneet riepuun kiedottuna katto-olkiin ikkunan kohdalle,
joksikin aikaa, varkaita varoaksemme. Siunaten sinua ja kaikesta
sydämestä rukoillen sinun puolestasi olemme _sinun huolekas, mutta
rakastava isäsi ja äitisi_,