Mun runoni ei niitä ole, joita
Ruseiltu kauneus lauluun kiihoittaa,
Jotk' avuks ottaa itse jumaloita
Ja korukseen jos mitä kokoaa;
Ja pöyhkeästi yhteen sulloo summat,
Maan, meren aarteet, kuun ja auringon,
Ja kevään esikot ja kaikki kummat,
Mit' ilman alla olemassa on.
Mun totta puhuu tunteheni jalo,
Siis usko pois, on kaunis ystäväin,
Kuin mikään äidin laps, vaikk' ei sen valo
Niin kirkas lie kuin taivaan kynttiläin.
Muut kehuskelkoot, joill' on liukas kieli;
Minä en kiitä, kun en myydä mieli.