Ken runoani vasta uskonee,
Jos avujesi ylistys sen täyttää,
Kun, taivas tietköön, se ne verhoilee
Kuin hauta, niistä tuskin puolta näyttää?
Jos voisin silmäis loiston esittää,
Sulosi kaikki panna runon pukuun,
Sanottais pian: »puhett' öyhkeää!
Maan matoset ei kuulu taivaan lukuun».
Kun runo kellastuisi vanhuuttaan,
Sit' ilkuttais kuin lörppää vähämieltä;
Kaikk' arvos runon valhett' oisi vaan
Ja muinaislaulelmien korskaa kieltä.
Mut poika jos suli' on, niin kahdistain
Sa elät: hänessä ja laulussain.