Kun mietin, miten kaikki päällä maan
Vain hetken uhkeiltuaan tyhjiin palaa;
Kuink' elon näyttämöllä kaikki vaan
On varjoja, joit' ohjaa tähdet salaa;
Kun näen, kuink' ihminen ja ruohokin
Samalta taivaalt' usmaa saa ja poutaa,
Rehottaa nuorna rinnoin riemuvin,
Sen kukoistuksen kunnes unhe routaa:
Tään nähdessäni katoovaisuuden,
Sun nuorta kuvaas aattelen ma aina,
Kuink' aika tuhon kanssa kilpaillen
Sun nuoren päiväs koittaa yöksi painaa.
Sinusta sotaa käyn ma ajan kanssa,
Se minkä vie, sen luon ma uudestansa.