Kun kellon aikaa mittaavan ma kuulen,
Kun yöks näen uljaan päivän voituvan,
Kun kuihtuvan näen orvonkukan huulen
Ja mustan kutrin hopioituvan,
Kun näen lehdetönnä koivun kaihon,
Mi karjaa varjos kesävarilla,
Ja lyhteeks sidottuna suvilaihon
Lepäävän valkohiuksin paarilla:
Niin silloin kauneutesi mieleen muistuu,
Kuink' ajan virtaan sekin katoaa.
Kaikk' ihanuus ja sulo maahan suistuu,
Ja kuolee pois, kun uusi juuret saa.
Niin jälkeläisissäsi yksin pysyy
Sun muistosi, kun niittomies sua kysyy.