(Daniel Hjort III:12.)
Nyt kodiss' istuu kulta, ja kangasta vain
Hän helskyttääpi, lientäin kaipaustaan.
Ja lähtiessä pyssyn ma taatolta sain,
Se aioist' on ensimmäisen Kustaan.
Se olkahan mua koskee, kuin harras veikkonen,
Ja poikani sen saapi taas, kun itse vanhenen,
Sen saa hän, jos elän vain niin kauan.
Nyt korjattu on heinä ja ruista niitetään,
Oi Herra, sä sato runsas saata!
Ja jos en tule jällehen, niin tanterelle jään;
On kunnialla kuolleen helppo maata.
Se talonpoika kehno on, jok' ei käy pelloltaan,
Kun uskoa ja vapautta maassa poljetaan.
Oi, Herra, turvaks herttuan ja Ruotsin!
1877.
_Rafael Hertzberg_.