Viestit kulkee seraljissa,
Haltiatar Haaremissa,
Ällös nukkuko!
Sultaanilt' on tullut tieto:
»Joudu, Seidi, juhlan vietto
Altaanilla
Sua vartoo jo.»
Kera kevään loiston, loihdun
Koi jo nosti kultasoihdun
Yli Bosporin;
Kauniimminpa loisti vielä
Kalleuksissansa siellä
Parvekkeella
Tähti Haaremin.
Ja hän silmäyksen vienon
Lennättääpi yli tienon;
Juhlan hetki on.
Kansaa kaikkialla kiehuu,
Venheet liukuu, purjeet liehuu,
Rannat, salmet
Saavat liikunnon.
Mitä riemuhuudot tietää?
Voittojuhlaansa nyt viettää
Lippu Mahoman:
Turkin mies ei joudu alle,
Taisto päättyi, voittajalle
Venään vangit
Riemuin tuodahan.
Kalpaa, surmaa, vaaraa kohti
Vankkumatta käydä tohti
Kalvas joukko tuo;
Nyt kun orjankahle sulkee,
Allamielin urhot kulkee,
Yksi vainen
Uhkakatseen luo.
Vavista ei vahtein pauhu,
Vainojainsa viel' on kauhu
Kahleissakin hän.
Pilvet otsan jalon peittää,
Silmä salamoita heittää,
Surmaa uhmaa
Viha ylvähän.
Kansan ahnas aalto kohtaa,
Katsehissa kiukku hohtaa,
Uljast' uhaten;
Yksi silmäys vaan lähti,
Vieno niinkuin taivaan tähti,
Tornist' alas
Vangin puolehen.
Seidin sydän vuotaa verta:
Noinpa vietiin hänkin kerta
Synnyinmaastahan,
Servian laaksoist' ihanista,
Ruusuist', ilolintusista,
Onnestansa
Mailta Moravan.
Povi nousee, poski hohtaa;
»Näetkö vierasta?»--hän kohta
Kysyy orjaltaan.
»Kahleen kantajaks ei totu
Valtakotkan vapaa rotu,
Lentää tahtoo
Taakse meren, maan.»
»Urho saakoon vapautensa
Armaan eestä elääksensä,
Maan ja mainehen!»
Virkkoi, rinnass' into hellä,
Laittoi ruusulehtisellä
Puolisolleen
Viestin kainoisen:
»Ruusukukan sulo tuokse
Lennättäköön armaan luokse
Seidin huokauksen:
Arvon, vallan suositulta,
Hetken pyytäisi hän sulta,
Juhlast' että
Lausuis kiitoksen.»