Maan, vetten yli ilma raikas kulki,
Uus aika koetteli lentoaan;
Ja peitost' yön nyt astui kansat julki
Ja niiden kanss' uus henki maailmaan.
Se oli raikas henki aamuruskon,
Jok' innostuksen toi ja toivon, uskon,
Ja salamoina iski sydämmiin,
Ja heikot säteet Suomeenkin se heitti,
Mut usma meiltä vielä päivän peitti,
Tääll' isänmaata vielä kaivattiin.
Se Suomen korpimailla vielä säilyi
Ja turvekaton alla piilihen,
Kuin simpsukkainen kuoressaan se päilyi
Ja ark' ol' astumahan ilmoillen,
Siks kun sen _Lönnrot_ löys ja kuoren taittoi
Ja salomaiden aarteet ilmi laittoi
Ja maiden, kansain ihailtaviks toi,
Ja eteemme, kuin lumonnut ois taika,
Uus maailma nyt aukeni, ja aika
Se meihin silmäns' ihmetellen loi.
Ja salot viherjöi ja päivä koitti,
Ja lämmin liikkui yli vetten, maan,
Ja laulut kaikui, mahtavasti soitti
Nyt _Runebergkin_ jättikanneltaan.
Uus aik' on tullut, uuden ajan riennot
Nyt kulkee kautta maiden, täyttää tienot,
Mut kansan viel' on verho silmillään,
Siks kunnes _Snellman_ hengenvoimallansa
Pois loihti peittehet, ja Suomen kansa
Tul' omaa itseänsä näkemään.
Ja hänen sanansa kuin miekka koski
Ja sydämmistä mursi kylmän jään,
Ja hänen äänens' innostuksen nosti
Ja tunteet pyhimmät sai syttymään.
Ja vanhat, nuoret kansan alttarille
Nyt kilvan riensi uhraamahan sille
Etunsa, onnensa ja elämän.
Ja kansan vainiolla paahtoi helle,
Ja viljoja nyt nousi tanterelle,
Jonk' äsken karje näytti peittävän.
Ja alat, joita peitti unheen laineet,
Nyt auraamaan käy _Yrjö Koskinen_.
Ja kansan onnenvaiheet, työt ja maineet
Nyt astuu kirkkahina ilmoillen.
Ja Suomalainen tuntee rinnassansa
Nyt Suomalaiseks itsensä, ja kansa
Täys'ikäisyyden valtakirjan saa.
Ja poven pohjukasta riemu raikuu,
Ja kautta maiden, mantereiden kaikuu:
Nuo miehet eläkööt ja synnyinmaa!
Kaikuja Hämeestä 1878.