Nyt Suomeni saloissa kevät taas on,
Kevät myös joka rinnassakin,
Ja laulajaparvi tuo luopumaton
Taas rientää sen riemuihin,
Jo tervehdys metsissä kajahtaa,
Jo hallainen kukkakin suutelon saa,
Mut honka härmän luo oksiltansa
Ja pienille majan suo suojassansa.
Pian ruskokin valoksi sulanut on,
Sepä loiston nyt luonnolle myö,
Ja riemu on luonnossa verraton,
Ja hongankin rinta se lyö,
Sen oksille poikaset riemuja tuo,
Ja harmajan havuille suutelon suo,
Mut honka silmäilee suojaamaansa
Ja opettaa hälle huminaansa.
Oi ihmislapsi sulla tunto on,
Sulla järjen on valokin myös,
Ja kuitenkin rintas on kiittämätön,
Ja pilven varjoja työs!
Vaan lintu, kun hallat sen karkoittaa,
Suo hongalle muiskuja, muiskuja saa,
Ja suvessa vielä sen huminata,
Hän laulaa, kaivaten hallojen maata.
Hälläpyörä 30/10 1868; Kaikuja Hämeestä 1872.