Pois muurit mykät, ahtahat,
on mulle auki ikkunat,
en ole vanki, orja en
mä henki, ihminen.
Pois muurit! Elon ihanuus,
sen ehtymätön kirjavuus
kuin juhlasaatto näyttäyy
ja uniin hämärtyy.
Pois muurit! Elin kerta mä
satujen kultapilvissä,
soi siellä ihmesävelet
ja lemmen kuiskehet.
Pois muurit! Valkopuvussa
taas astun kukkapolkuja
puutarhani mun suljetun
vallassa haaveilun.
Käyn siivillä mä aatoksen
kuhunka halaa sydämen,
ja aina maailma on uus
ja mittaamattomuus.
Mä vapaa, vapaa sittenkin,
mun jos he telkes muurihin.
Vastaani valot vakamoi,
— en tänne kuolla voi.