Iloamme, Tarvo,
Sä häiritset; sun kontio-kuoppahan
Sentähden viemme.
TOINEN TALONPOIKA.
Siellä valittaa
Saat!
TARVO.
Antakaa mun kuolla rauhassa!
SORRI.
Sit' ennen ajatellut olisit,
Et luona petojen nyt kuolisi!
(Molemmat talonpojat tarttuvat Tarvoon.)
LALLI.
Mies poloinen!
TARVO.
Voi, auta mua Lalli!
LALLI.
Tään kovan koston...
TARVO (keskeyttäen).
Koston kotonas
Sä löydät, oman pirttis orrelta!
Ne sanain muista!
ENSIMÄINEN TALONPOIKA.
Pidä kitasi!
TOINEN TALONPOIKA.
Ei auta keskustelut sinua!
(He vievät Tarvon ulos.)
LALLI.
En miestä ennen ole tuntenut,
Mut kamalasti kiersi silmiänsä
Ja loi ne terävästi minuhun.
YKSI TALONPOIKA.
Hän ennen aikaan oli tietäjä.
LALLI.
Vai tietäjä!
(Naurahtaen.)
Siis hukka perii minun!
KITKA (Pilkaten).
No niinpä niinkin!... Mitä suuhunsa
Toi sylki sen hän sanoi; suurempaa
En arvoa voi antaa puheellensa,
(Nyyri tulee suuri olvi-haarikko kädessä ja hänen
seurassaan miehiä, myöskin kantaen olvi-haarikoita.)
NYYRI (Antaa olvi-haarikon Kitkalle).
Kas tässä Kitka talon parasta;
Ei mointa juoda Tapiossakaan!
KITKA (Kohottaen olvi-haarikkoa).
Nyt kunniaksi jalon voittajan
Juon tämän...
(Katsoo pöydälle ja keskeyttää lauseensa.)
Mutta...
SORRI.
Miksi vaalenette?
KITKA.
Oi onnetonta!
(Lankee rahille.)
Nytpä kuolema
Ois elämätä parempi!
SORRI.
Niin mikä
Siis teitä vaivaakaan?
KITKA.
Jo kadotin
Mä toivon' isänmaani onnesta
Ja pelastuksesta! -- Ah! milloinkaan
Ei paista vapauden kuutamo
Kansalle tälle hylätylle!
SORRI.
Mitä
Sanotte, Kitka?
LALLI.
Niinkuin vanha tammi
Lujana seisoo myrskyn raivotessa
Ja levittelee suojaks nuorten vesain
Latvansa tuuhean. Niin tekin äsken
Viel' olitte se vahva varjo-puu,
Jonk' alla kasvoi nuorten rohkeus
Ja arkuus paisui luottamukseksi.
Nyt ai'otteko kauas karkoittaa
Tuon rohkeuden, jonka jäykkyytenne
Meiss' synnytti?
KITKA.
En ai'o ... mutta kuule.
LALLI.
Ma kuulen...
KITKA.
Kuule ... kallis maljani...
NYYRI (Kiivaasti).
Sun kallis maljasi?
KITKA.
Sen kristityt
Nuo rosvot varastivat!
NYYRI
Varastivat!
Niin langetkohon orret pirtistämme
Ja kukistukoon huone onnettomain!
Ma rakkaat poikani kaikk' kadotin,
Mut en mä itkenyt, en vaikeroinnut,
Kun oli mulla toivo kostosta
Ja rauhaisasta Manaan-matkasta;
Nyt päiviäni itken poloinen!
(Hän itkee.)
KITKA.
Sen kiireessäni pöydäll' unhotin!
NYYRI.
Ja kansas vapauden menetit!
KITKA.
Niin tein... Haa!
LALLI.
Siaa epä-toivolle
Ei ole tässä! Mailman matkoilla
Jos on tuo malja -- olkoon vaan! Ei koske
Se seikka minuhun. Sen loihtu-voima
Ei voinut olla suuri -- vaivainen
Jok' itsiään ei tiennyt varjella!
KITKA.
Sill' oli Sammon voima. Sanoja
Sen piirustimiin muinoin luetuita
Ei kukaan kuolevainen enää tunne!
(Talonpojat, jotka veivät Tarvon, tulevat.)
ENSIMÄINEN TALONPOIKA.
Julmalla jupinalla ja pahalla pakinalla tervehteli metsän ukko
synnyinmaansa pettäjää.
TOINEN TALONPOIKA.
Mutta hän ei tilkitse suutansa turpeenalaisenakaan. Kauhistavimmalla
tavalla kirosi hän meitä, ennustaen meille surmaa ja häviötä, meille
kaikille, mutta erinomattain Kitkalle ja Lallille!
KITKA.
Mä pelkään, että ennustuksensa
Myös toteutuvat!
LALLI.
Harha-luuloa!
En usko velhon ennustamia
Ja kunniansa menettäjän sanat
Mä ylen-katson! -- Kunnottomille
Ei suonut hurskas Ukko loihtu-lahjaa
Ja ennustuksen pyhää taitoa.
Mut kuinka onkin -- pelko meit'
Ja valitus ei tuota valistusta,
Vaan syöksee syvemmälle turmioon.
Niin Hiitehen nuo Lemmon sikiöt,
Kuin miehen mieltä pahoin pilaavat,
Nuo kaksoisveljet valitus ja pelko! --
Sen sijaan rohkeutta veikot! Siinä
On meidän tukemme ja siinä keino,
Jok' ammoin autti esi-isiämme
Kun verivihollinen maahan ryntäs!
Siis vannokamme vala vakainen
Ja jalo, että vapautemme pyhän
Me pelastamme taikka kuolemme
Sen puolesta!
(Vetää miekkansa.)
Tää vala vannokaa!
(Talonpojat nostavat aseensa, Nyyri nyrkkinsä,
Kitka yksin istuu huolellisna rahilla.)
KAIKKI (Pait Kitka).
Nyt valan vannomme me vakaisen
Ja jalon, että vapautemme pyhän
Me pelastamme taikka kuolemme
Sen puolesta!
LALLI.
Sa kuulit valamme
O Ukko, valain vakaa valvoja
Ja vannoneiden jalo holhoja!
Niin pidä huolta, että täytämme
Nyt tässä tehdyn lupauksemme!
Ken sit' ei täytä -- syökse Tuonelaan
Kitahan tuskain valapetturi
Ja kiroukses alle ankaran
Suo hänen sukunsakin hukkuvan!