ANTTI. Vaatehan siinä varmaan oli päällä peitteenä.
(Menee myöskin perälle.)
Viides kohtaus.
HILMA, SIIRI ja SIPI.
SIIRI. Niin, että sillä lailla se juttu oli.
HILMA. Voi kun minun oikein käy sinua sääli, Siiri.
SIIRI. Ha-ha-ha-ha! Minua se nyt ei säälitä vähääkään.
SIPI. Jos, tuota, se sopisi, — jos nimittäin meillä (vilkaisee Hilmaan)
jo olisi talo reilassa, niin olisihan sitte kyllä sinnekin...
SIIRI. Vai niin? Vai olisi Sipikin minut vielä ottanut luokseen?
SIPI (hymähtää mielissään). Onkos Siiri jo sitte unohtanut, että on
sitä sydämmen paikka minullakin.
SIIRI. Niinkö, että kun muu maailma hylkää, niin on tiedossa ainakin
yksi hyvä ystävä, joka sen hylätyn korjaa, niinkö, vai?
SIPI. Vaikkapa niinkin.
SIIRI. Ha-ha-ha-ha! (Veikeästi:) Hyvä! Pidetään se muistissa.
HILMA. Onhan meillä täällä Siirille kyllä tilaa.
SIIRI. Tietysti, Hilma kulta, enemmän kuin kylliksi. Enhän minä toki
vielä ole niin suuruudella pilattu.
SIPI. Eiköhän nuo alituiset "hyvä"-huudot ja käsien paukutukset siellä
teatterissa ole kuitenkin vähän sinne päin vaikuttaneet?
SIIRI. Jospa niitä niin runsaasti olisi minun osakseni tullut, niin
ehkäpä olisivat vaikuttaneetkin. Vaan se seikka, että nyt olen täällä,
osottaa kai, ett'ei niin ole laita. Ja mistäs Sipi nyt on tuon
käsityksen minusta saanut?
SIPI. Onpa tuota jo ollut minulla vähän ennenkin.
SIIRI. Vai niin? Ja milloinkas se sitte on alkunsa saanut, jos saan
luvan kysyä?
SIPI. Milloinkako? No, mitä sitä niin kauas taaksepäin menee, kun on
myöhempiäkin esimerkkejä.
SIIRI. Voi, voi, kun en minä nyt ymmärrä niin yhtään mitään. Selvemmin
minulle pitää sanoa.
HILMA. Kuulehan, Siiri, nyt muistuu tästä mieleeni yksi asia.
SIIRI. Ja mikä se on?
HILMA. Sanohan: saitko sinä viime syksynä, muutamaa päivää ennen
lähtöäsi täältä, kutsun tulemaan erääsen nuorisoseuran iltamaan? —
Sipi, ole vaiti! Et saa sanoa mitään! Anna Siirin vastata itse!
SIIRI. Annahan kun muistelen. — Sain, sain, todellakin. — Aa! Vai sitä
se Sipi tarkoittaakin?
SIPI. Siis vaan et suvainnut tulla meidän maalaisten iltamaan?
HILMA. Elähän sekoita, Sipi! Anna minun kysyä loppuun.
SIIRI. Enkö suvainnut? — En joutanut vaan, kun juuri olin
lähtöpuuhissa. — Mitä, Hilma, ai'oit..?
HILMA. Sitä, kuule, sanohan, kuka sinut silloin sinne kutsui, Siiri?
Muistatkos?
SIIRI. Mitäs teidän välillänne oikein on? (Iskee silmää Sipille.) Sipi,
tietysti.
HILMA. Ahas! Kas niin! Siinä se on.
SIPI. Ei. Nyt ei Siiri suvaitse haastaa totta.
SIIRI. Ei väinkään. Muistanhan minä: se oli lukkarin Arvi.
SIPI. No? Rauhoituitkos, Hilma, nyt?