Ruotsin huomattavampi merkitys Europan historiassa alkaa 16:nnen
vuosisadan alusta, kuningas Kustaa Vaasan ajoilta. Uskonpuhdistus
merkitsi ruotsalaisille, niin kuin yleensä muillekin kansoille,
omintakeisempaa henkistä ja kansallista kehitystä, uskonnollisten,
kansallisten ja valtiollisten oikeuksien tunnustamista ja
kehittämistä. Kieltämättä sai Ruotsi näitä saavuttaakseen taistella
melkeinpä yli voimainsa Tanskaa, Venäjää ja Puolaa vastaan. Näissä
taisteluissa, joista nouseva pohjolan kansa suoriutui voittajana,
kouluuntui sille erittäin harjaantunut armeija ja sellaisia
sotapäällikköjä kuin Pontus de la Gardie, Torstensson, Kaarle Kustaa
Wrangel ja Kustaa II Aadolf sekä suomalaiset Hornit, Flemingit, Jaakko
de la Gardie, Stålhandske ja Wittenberg.
Kolmikymmenvuotisessa sodassa kääntyivät hätääntyneet ja nääntyneet
pohjois-Saksan pikkuruhtinaat Ruotsin kansan ja sen sankarikuninkaan
Kustaa II Aadolfin puoleen, pyytäen avukseen Venäjän ja Puolan sodissa
harjaantunutta pohjolan armeijaa. Kustaa Aadolf menikin
ruotsalaisineen ja suomalaisineen Saksaan, pysähdytti Breitenfeldin
taistelukentällä katolisten voittokulun ja pakotti heidät peräytymään.
Vielä toisiakin huomattavia voittoja saatuaan kaatui Ruotsin ja Suomen
suurin kuningas Kustaa Aadolf Lutzenin kentällä, jossa hänen
armeijansa kumminkin voitti. Kuninkaan koulussa harjaantuneet
päälliköt, Banér, Wrangel, Torstensson, Stålhandske, Horn, Wittenberg
y. m. jatkoivat taistelua Saksassa, kunnes evankelisen opin vapaus oli
turvattu ja luterilainen kirkko saanut oikeutensa tunnustetuksi
Europassa.
Kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen kohosi Ruotsi joksikin aikaa yhdeksi
Europan suurvalloista. Tämä seikka taas teki Ruotsille mahdolliseksi
harjoittaa ulkomaakauppaa ja harkita siirtokuntainkin perustamista
valtameren takaisiin maihin.
_Suomi_. Vuoden 1157 tienoilta oli Suomi kuulunut tärkeänä osana
Ruotsin valtakuntaan. Sen historian vaiheet, ulkonainen ja sisäinen
kehitys liittyvät kiinteästi Ruotsin kansan historiaan. Historian
lehdillä ei ilmene paljoakaan alkuperäistä suomalaista ennen
uskonpuhdistuksen aikoja. Sivistys oli länsimainen ja käytti
ilmaisumuotonaan latinan tai ruotsin kieltä.
Uskonpuhdistus synnytti Suomen kansalle oman kirjakielen ja hankki
sille jossain määrin kansallista tunnustusta ja oikeuksiakin. Niinkuin
suuri uskonpuhdistaja Martti Luther käänsi Uuden Testamentin kansansa
(saksan) kielelle, samoin käänsi hänen oppilaansa Suomen
uskonpuhdistaja Mikael Agricola Uuden Testamentin suomeksi. Laatimalla
aapisen sekä muita alkeisoppikirjoja laski hän perustuksen
suomenkieliselle kirjallisuudelle. Suomen kansan omintakeinen henkinen
viljelys sai näin alkunsa.
Valtiollisessa suhteessa alkaa Suomi myöskin esiintyä kansakuntana,
vaikkakin elimellisesti Ruotsin valtakuntaan kuuluvana. Käydessään
Suomessa vuonna 1556, kohotti kuningas Kustaa Vaasa tähän asti
tavallisena maakunta pidetyn Suomen herttuakunnaksi, samalla nimittäen
poikansa Juhanan Suomen herttuaksi. Jonkun aikaa asuikin “Suomen
herttua” pääkaupungissaan Turussa, pitäen siellä loistavaa hovielämää,
seuranaan sikäläiset suomalaiset aatelismiehet. Että herttualla tai
hänen miehillään olisi muutoin ollut aikomus tehdä Suomen maasta eli
Suomen herttuakunnasta joku erinäinen ja itsenäinen valtakunta, ei ole
voitu toteennäyttää. Mutta totta se on, että herttua ei unohtanut
olevansa Suomen herttua ja alamaistensa olevan suomalaisia (Yrjö
Koskinen, Suomen Historia, s. 149).
Ruotsin valtakunnan taisteluissa Tanskaa, Venäjää ja Puolaa vastaan,
oli suomalaisilla tärkeä osa, ja he muodostivatkin lähes puolen
armeijasta. Myöskin kolmikymmenvuotisen sodan taisteluissa ansaitsivat
suomalaiset sotilaat ja päälliköt kunnioitetun nimen. Pitkät ajat
tämän sodan jälkeen pysyivät Suomen ratsumiehet maineessa kautta
Saksan urhoollisuutensa ja kestävyytensä tähden.