Kunnia Amerikan löytämisestä kuuluu mainiolle genovalaiselle
merenkulkijalle Christopher Columbukselle. Syntyneenä ja kasvaneena
kaupastaan kuuluisassa ja kehittyneessä Italian merikaupungissa
Genovassa sai hän jo varhaisimmassa lapsuudessaan verrattain hyvän
koulukasvatuksen sekä harjaantui niinikään nuorena purjehdukseen. Hän
oli tarkoin tutustunut aikansa merenkulkuun ja löytöretkiin, mikäli ne
koskivat kauppatien etsimistä Indiaan Afrikan mantereen ympäri, koska
hän itse oli ollut mukana ainakin yhdellä näistä retkistä. Tultuaan
vakuutetuksi maan pallonmuotoisuudesta alkoi Columbus harkita
suoremman laivareitin löytämistä Indiaan. Hän laski, että jos Canarian
saarilta purjehdittaisiin suoraan länttä kohden, tultaisiin Indiaan.
Mutta kuka uskaltaisi pyrkiä tuntemattoman Atlannin aavalle, ja kuka
uhraisi varoja laivojen varustamiseen tällaista epätietoista ja
vaarallistakin matkaa varten? Vuosikausia sai Columbus kulkea toisesta
Europan hovista toiseen esittelemässä suunnitelmiansa uudesta
merireitistä Indiaan. Vihdoin lupautui Espanjan jalo kuningatar
Isabella avustamaan asiassa Columbusta, ja niin saatiin kuningas
Ferdinandinkin suostumus löytöretkeily-yritykseen. Matkaa varten
varustettiin kolme laivaa.
Palos-satamasta Espanjassa läksi Columbus merkilliselle matkalleen 3
p:nä elokuuta v. 1492. Hän oli itse varmistunut kutsumuksestaan tähän
suureen tehtävään, niin että hän ei hetkeäkään epäillyt matkan
onnistumista, jota vastoin merimiehet menettivät toivonsa ja
malttinsa, kun viikkokausia purjehdittiin maata näkemättä. Vihdoin
lokakuun 12 p:nä saavuttiin muutamien pienten saarten luokse, ja
eräälle niistä nousi Columbus miehineen. Saaren nimitti hän San
Salvadoriksi sekä omisti sen Espanjan hallitukselle. Tämä saari kuuluu
Keski-Amerikan Pahama-saaristoon. Samalla retkellään kävi Columbus
myöskin Cubassa, Haitissa ja Porto Ricossa y. m. saarilla. Laivat
lastattuina löydettyjen maiden tuotteilla ja mukanaan muutamia
vangiksi otettuja indiaaneja purjehti Columbus takaisin Espanjaan,
jossa häntä odotti ruhtinaallinen vastaanotto. Meritie yli Atlannin
valtameren oli löydetty.
Columbus teki vielä kolme muutakin matkaa löytämiinsä maihin, käyden
näillä retkillään m. m. Etelä-Amerikan mantereella Venezuelassa ja
Guineassa. Vuonna 1506 kuoli tämä kaikkien aikain suurin
löytöretkeilijä siinä luulossa, että hän oli löytänyt vain uuden
meritien Indiaan ja että ne saaret ja maat, joissa hän kävi, kuuluivat
varsinaiseen Indiaan Aasiassa. Hän ei ollenkaan aavistanut, että hän
oli löytänyt erityisen suuren mantereen eli “uuden maailman”. Oikein
on sanottu, että tämänveroista löytöretkeä ei oltu ennen tehty eikä
tulla vastakaan tekemään, sillä vaikkakin myöhempi Austraalian
löytäminen oli suurta, on Amerikan löytöä pidettävä verrattomasti
tärkeämpänä ja historiallisesti aikansa suurimpana tapauksena.
Jos jo ennestäänkin sen aikaisia merenkulkijoita innosti löytöretket
ja uusien meriteitten etsiminen Indiaan, niin nousi tämä innostus
huippuunsa, kun Europassa levisi tieto Columbuksen ensi matkan
onistumisesta. Olihan sen kautta ratkaistu kysymys tuosta siihen asti
epätietoisesta seikasta: Atlannin valtameren ylitse purjehtimisen
mahdollisuudesta. Tämän jälkeen alkoivat myöskin Englanti ja Portugal,
kilpaillen Espanjan kanssa, etsiä ennen tuntemattomia maita.
Englannin kuninkaan varustamilla laivoilla läksivät myöskin Italiasta
kotoisin olevat, mainiot merenkulkijat Johan ja Sebastian Cabot
vuosina 1487 ja 1498 etsimään mahdollisesti löytyvää pohjoisempaa
meritietä Indiaan. Tällä tavalla Cabotien retkikunnat kulkivat
jotensakin samoja reittejä kuin aikoinaan norjalaiset
löytöretkeilijät. Pohjoista kulkuväylää Indiaan he eivät löytäneet,
mutta sensijaan tuli tarkastelluksi Pohjois-Amerikan rantamat
Labradorin niemimaasta eteläosaan saakka. Nimellisesti omistettiin
tämä laaja alue Englannin hallitukselle.
Espanjassa varustettiin yhä uusia retkikuntia Atlannin takaiseen
maahan. V. 1488 kävivät siellä löytöretkellä Alanzo de Hojeda ja Juan
de la Cosa, jotka molemmat olivat olleet mukana Columbuksen ensi
matkalla, kauttaaltaan tutkistellen Etelä-Amerikan pohjoisrannikon
toivossa löytää kultaa tai muita jaloja metalleja.
Samana vuonna purjehtivat Alonzo Nino ja Vincento Pinzon, jotka
niinikään olivat olleet Columbuksen seuralaisina, edellinen Venezuelan
rannikkoja, jälkimäinen Etelä-Amerikan rantamilla Amazon-joen suulle
saakka. Ninon retkikunta saikin runsaan saaliin helmiä y. m.
Portugalilaiset olivat viidennellätoista vuosisadalla johtaneet
löytöretkiä etupäässä Afrikan rannoille ja Indiaan. Mutta Columbuksen
löydöt käänsivät heidänkin katseensa Atlannin valtameren toisella
puolen mahdollisesti sijaitseviin maihin. Niinpä v. 1500 Portugalin
hallitus varusti verrattain suuren laivueen etsiskelemään niinikään
mahdollisesti löytyvää lyhempää meritietä Indiaan ja uusia maita sekä
rikkauksia. Tämän retkikunnan johtajaksi tuli Carbal. Sen löytöjen
tuloksena oli Brazilia, joka jo etukäteen oli paavin välityksellä
merkitty Portugalille kuuluvaksi. Seuraavana vuonna lähetti Portugalin
hallitus kolmilaivaisen retkikunnan tarkemmin tutkimaan Portugalin
uutta siirtomaa-aluetta, ja tämän retkikunnan johtajaksi nimitettiin
Americus Vespucius. Tällä kerralla tunkeuduttiin syvemmälle Brazilian
sisämaahan, tehden tärkeitä havaintoja, sekä purjehdittiin niin kauas
etelään, että Vespuciukselle kävi selväksi, että tämä löydetty
maa-alue ei voinut olla, kuten luultiin, mikään Aasian rantasaaristoon
kuuluva saari, vaan sen täytyi olla erityinen, vieläpä varsin laaja
maanosa eli mannermaa. Löydöistään ja havainnoistaan laati Vespucius
melkoisen seikkaperäisen kirjallisen selostuksen, mikä oli ensimäinen
laatuaan.