Nyt seuraa melkeinpä tärkein asia Muttisen elämässä, nykyaikaisen
siivon herran, mietiskelevän ja rauhaa rakastavan. Mukavuuteen
tottuneen. Seuraa saunotus.
Aapeli on sovitellut kultasilatut sankalasinsa ja ryssänpaitansa
oksaan, jonka hän taannoin, saunan siintyessä, pisti naulaksi kodan
ulkoseinän rakoon ... noiden punanahkain tähden. Ja housunsakin työntää
hän sen naulan taakse, ja hatun ja sukat ja virsut. Sitäpä ihmettelee
Topi, joka tuo nyt saunalle pientä peltilamppua, juosten niin että
tulitikut hänen toisessa kourassaan raksuttavat, kun taas Malakias ja
Jopi vetävät ryysyjä yltään lautaisessa kodassa. Topi pujahtaa reuhka
päässä kuumuutta risahtelevaan saunaan ja sytyttelee siellä, nyt Jopin
kanssa, lamppua hikiselle ikkunalle. Muttinen kaivelee vielä taskujaan
ja ottaa paperossin suuhunsa. Paljon ei hän tupakoi, mutta saunassa
pitää olla tupakka. Toiseen suupieleensä pistää hän lakanakäärönsa
päältä penkiltä rusinan. Tupakka suussa ja rusina poskessa, niin kuin
mikä mälli Juutas Käkriäisellä, alkaa hän sitten mennä saunaan, leveää
ja tuuheaa vastaa pidellen mahansa päällä. Mutta vielä puuttuu jotakin.
Puuttuu saunajuoma, tuoppi piimää. Tai piimäsintua, sillä täällä
mökillä ei ole vishyvettä. Eikä portteria ole vielä huvilallakaan: se
unohtui hankkimatta. Sitä piimää on nyt Topin mentävä hänelle hakemaan.
Hidastelevalle Topille sanoo nyt herra:
"No, menehän. Mutta elä tuo sitä reuhkassasi, rovasti! Tuo tuopissa ...
Äläkä pyydä sinun mummoltasi, vaan minun mummoltani, siltä
emäntäryökkinältä. Tuo piimää... Tai ainakin sintua."
Topi kiroaa hupaisesti ja lähtee.
Jopi on päässyt nappikengistään, ja luiskahtanut isosta takistaan ja
liivihousuistaan, luiskahtanut kuin ankerias. Valkea hän on
ruumiiltaan, mutta pää, kädet ja jalat ovat ruskeat. Pieni ja laiha
Jopi jo kiipeää saunassa lauteille. Huudahtaa, ettei siellä enää häkää
tunnukaan. Seisoo lauteiden penkillä ja tavoittelee panna lakeista
kiinni. Sitä ei Aapeli vielä salli, ei ennenkuin häkälöyly on lyöty.
Jos tukkeaisi lakeisen, saattaisi pää tulla kipeäksi.
Malakias on verkalleen riisuutunut. Hän se lyö häkälöylyn. Kuumalla
vedellä se on hänen mielestään lyötävä, ja samaa ajatusta on Aapelikin.
Täyden saunakipallisen posauttaa Malakias oven pielestä kiukaalle.
Kiuas pamahtaa ja jymisee, lampun kelmeä liekki leiskuu ja on sammua.
Kaikki kolme kylpijää ovat silmänräpäyksen säikähdyksestä vaiti. Sitten
vinkaisee Jopi lauteilla, ja kyyristyy korviaan pidellen alas. Myöskin
Aapelin on pakko kuukistaa niskaansa. Sankka höyry täyttää miehen leuan
korkeudelta saunan. Kuumana pilvenä se ryntää ulos avonaisesta ovesta.
Malakias arvelee:
"Pamahti kuin olisi pyssyllä ammuttu... Se on hyvä kiuas ... se kun on
isän tekemä. Viikon teki... Eikö liene kivi haljennut."
"On, on löylyä!" äännähtää herra ihastuksissaan. "Mutta ... mitenkä te
voitte nukkua täällä tällaisen höngän perästä?"
"Lämmin se täällä on", vastaa Malakias tyynesti. "Ei tarvitse nahkaisia
niskaansa..."
Aapeli on kömpinyt lauteille, asetellut tuoksuvan vastan mukavasti
niskansa paikalle makuulavalle. Ja sitten hän kellahtaa loikomaan.
Ensin hän kääntyy kyljelleen, pullein ja lihavin mahoin. Toisessa
kädessä hänellä on paperossi, josta hän vetäisee pyörryttäviä
henkisauhuja, ja toisessa poskessa mukeltaa hän ruukkurusinaa. Siinä
hän loikoo, lauhkeassa lämmössä, hienot pisarat olkapäihin ja vatsaan
kohottavassa, Malakiaksen sekoitellessa vesiä. Jopi istuu takapenkillä
jalat riitissä allaan. Topikin huudahtaa sitten kodasta:
"No, nyt sitä tuotiin r-reuhkassa sitä piimää... Jota kun r-repäisee,
niin lähtee jano."
Topi kiskaltaa kodassa vaatteet päältään ja heittää ne hattunsa mukana
penkin alle. Nyt tulee hän saunaan. Muttinen neuvoo Malakiakselle ja
Topille, miten saunavedet hänelle on seattava: ensin kaukaloon
haaleampaa sitten tulisempaa, ja kiuluun ihan kylmää. Topi ja Malakias
kantavat holskahtelevissa astioissa vedet lauteille, Aapeli nousee
istumaan ja koettelee niitä. Kehottaa vielä panemaan kylmää vettä
kaukaloon, joka on penkillä hänen jalkopäässään.
Ja sitten se alkaa, se löylytys. Kuitenkin sanoo Aapeli vielä
Malakiakselle, joka panee ovea kiinni, kun taas Topi tukkii räppänää:
"Odota, odotahan... Kunnes olen kastellut pääni, ja ennättänyt
selälleni. Äläkä lyö ensin paljoa..."
Pikku Jopi inahtaa takapenkiltä:
"Ei enempää kuin koira ruiskahuttaisi."
Aapeli on kääntynyt kylkiasennostaan selälleen, nostaa jalkansa
kattoon, vasten mustana kiiluvaa ja kuumaa ortta. Sitten lyö Malakias
oikeaa löylyä. Jymähtää, ja käy kohina. Aapeli hätäilee vähän:
"Oho, jo pamahti vähän liikaa. Älä lyö, älä enää...! Näin alussa. Tule,
veikkonen, lauteille. A-iih! Jopa se puhaltaa. A-iih, a-iih! Nyt tule
joutuin lauteille, hyvä mies! Ih, se käy varpaisiin ... niinkuin
hohtimilla... Tuolla orren juuressa. Orsi polttaa, hyvä on... Ai, ai.
Aiai! Oi, oi, oi, oi! Oijoi! Uh. Äh! Hyvä on. Kuin mettä! Puh. Päh!
Puh! Öh-höh. Pöh, pöh. Hähhäh. Puh. Hyvä on..."
Topi nauraa Aapelille, joka irvistelee, polttaa paperossia ja lupsuttaa
suutaan, nostellen kattoon vuoroin toista ja toista lihavaa jalkaansa.
Malakias nousee lauteille, alkaa pidellä korviaan ja on vaiti. Aapeli
kääntelehtii, ähkää ja puhkaa. Mutta vähitellen hän tulee hiljaiseksi,
ja heittää tupakkansa lauteiden alle. Sitten makaa hän paikallaan,
puhaltaen kuin mäelle kuormaa vetävä hevonen.
Löyly tasoittuu. Malakiaskin pääsee ääneen, istuessaan tuossa toisella
pitkällä penkillä. Malakias sanoo siitä kiukaan puolelta:
"Tulipas sitä, heheh..."
Sitten hän jatkaa yhtäkkiä:
"On se tämä sauna... Ja se viina on toinen!"
"Ter-rva kolmas", päättää Topi.
"Jos ... jos sitä olisi ollut, sitä ... niin eipä tässä muuta rohtoa
olisi tarvittu voiteille", jatkaa Malakias.
"Voiteilleko?" toistaa Aapeli. "Jokos ... sinä nyt olet terve?"
"Johan minä ... melkein", vastaa Malakias. "Jo sain nikareen syödä.
Mutta jos olisi ollut ... sitä..."
Se viina se on nyt alkanut liikkua Malakiaksen ajatuksissa.
Silloin kuuluu kodasta jälleen liikehtimistä, ja miesten ääniä. Ja kun
Malakias sanoo:
"Että ... jos sitä ottaisi, niin mitähän ne matokassit silloin?"
Niin ärähdetään kodasta yhtäkkiä leveälti:
"Mitäh?"
Se on Juutas Käkriäisen ääni. Se ääni jatkaa:
"Mitä se ... Malakias...?"
Ja toisiakin ääniä erottaa nyt hyvin: Ananiaksen ja Mauno Kypenäisen.
Sitten pistäytyy Juutas saunaan, vaatteissaan. Kainalossa on hänellä
paperissa jokin käärö: hän sanoo olevan siinä tupakoita, tuoreita. Ja
orsia katsellen hän jatkaa, että hän toi ne tänne saamaan löylyä
niskaansa: hikoilemaan tupakatkin. Valmistumaan hätätupakoiksi, kun
piippuunpistettävät olivat loppuneet ... ja kun heinää on vielä
tehtävä. Hän huudahtaa:
"Mutta kyllähän niitä aina saa uusia ... kun tekemään rupeaa! Ja osaa
tehdä... Ja taitaa tuota osata ... mikäs näissä nyt, tällaisissa
aiheissa..."
Tällä tavoin kehuen nostaa Juutas käärönsä orrelle, seinän viereen
kiukaan kohdalle. Seisoo vaatteissaan siinä kuumuudessa, näyttää
muistavan jotain äskeistä, ja kysyy uteliaasti:
"Niin, mitäs se Malakias matokasseista?"
Muttinen vastaa veitikkamaisesti:
"Se tuumi, että viina olisi ollut hyvää voidetta matorohdoille."
Juutas pyörähtää nopeasti oveen päin ja mutisee jotain epäselvää.
Sitten pyörähtää hän takaisin, ja taas ovea kohti. Hän on kahden
vaiheilla, tullako saunaan ollenkaan.
Viinastako se Malakias oli puhunut?
Käkriäinen menee kotaan ja sanoo Maunolle ja Ananiakselle, että jospa
hän lähteekin tästä niitylle ... yhä vain sitä heinää kumpsimaan. On
sitä vielä kumpsimista. Jos onkin tullut tehdyksi, häneltä, niin on
sitä yhä lammen perukassa. Mutta hän kun rupeaa, niin...
Ei Juutas Käkriäinen olisi vielä niityltä lähtenytkään, mutta yhtäkkiä
hän muisti, että tupakat olivat loppuneet. Ja yöksi tulee matka
järvelle, Heposaaren luokse asti. Eihän sinne tupakatta. Tuvan uuniin
niitä täytyy työntää kuivamaan, ottaa valmiimpia lehtiä pellosta.
Mutta ennen uuniin panemista on ne vähän hiotettava saunassa.
"Jos lähtisin kumpsimaan ... noiden tupakoiden tähden tulin", toistaa
hän jälleen Ananiakselle ja Maunolle.
Mauno Kypenäinen vastaa, että olisihan hänellä paperossejakin
Juutakselle. Mutta ei Juutas niistä: piipusta hän tahtoo savunsa. Ja se
on toinen luokka ja toinen luonne.
Niin, hyvin oli se hommailu niityllä mennyt Käkriäiseltä. Piippu
hampaissa hän oli niittänyt. Mutta Jopihan oli sanonut jo aamulla,
ettei kessuja ole enää hakkurissakaan. Tämän illan olisivat ne massissa
ehkä riittäneetkin, vaikka olisi myöhäänkin kumpsinut, kuten hän
muistaa joskus tehneensä: möyrineensä päivän valkenemiseen asti. Mutta
yön eväiksi ei litteiden pässinpussien pohjassa enää ollut. Ja nyt oli
saunanlöyly lujimmillaan, ja tupa lämmitetty, joten uusia lehtiä oli
helppo nopeasti kuivata.
Onpa Maunolla viinaakin, jota Juutas on käyttämään oppinut, saadakseen
tupakat lauhkeanmakuisiksi.
Pian jätti Käkriäinen viikatteensa niitokselle ja lönkkäsi aika vauhtia
lammelta ylös mökin mäelle. Suoraan tupakkamaahansa pihan nurkkaukseen.
Siitä hän taitteli muutamia isompia lehtiä ja nipisti joukkoon
kukannuppujakin, mikäli hän löysi hämärässä kukkia lyhyillä sormillaan.
Jatkona ja väkevyytenä ne kukat kyllä menevät. Niin hartaasti touhusi
hän tupakkapalstansa reunassa, ettei kuullut Muttisen neidin kysymystä,
mitä hän siellä nyppii. Ja kun Maunon Pertta, istuen neidin ja mummon
vieressä aitan portailla, alkoi haukkua häntä, että se syö tupakkaa,
syö raakana, niin murahti Käkriäinen ainoastaan, että itselleen
Pertukalle pitäisi työntää tupakkaa suu täyteen, niin olisivat
Pertukalta sieraimet kiinni. Sitten huomasi hän Ananiaksen ja Maunon,
jotka hommailivat naisten aitan luona ja kuuluivat sanovan keskenään,
että nyt ne atraimen väkäset pystyvät, ja mennään ottamaan löyly sen
asian päälle. Ja alkoivat lähteä saunalle. Silloin johtui Käkriäisen
mieleen eräs toinenkin seikka, joka myös oli hiukkasen viivytellyt
häntä niityllä. Olikohan se herra jo saunassa? Sitä kysyi Juutas
Ananiakselta ja sai kuulla, että siellähän se on.
Paha sinne oli kyllä Juutaksen nyt mennä, sillä Muttinen saattoi
kuitenkin ruveta ärhentämään hänelle iänikuisista asioista: tuvasta ja
muusta. Ja saarnaamaan korpijoonin myymisestäkin. Tosin ei tämäkään
pelottanut häntä niinkuin Muttisen tullessa Putkinotkoon. Mutta Aapeli
saattoi vielä kätkeä mielessään jotain, joskin oli tähän asti ollut
vaiti.
Niin miettien käyskenteli Juutas pihalta verkalleen tupaan, koska hänen
näet oli etsittävä sieltä paperiakin tupakkainsa ympärille. Tuvassa
koetteli hän uunia: se oli tulikuuma. Rosina oli tuvassa ... mitä
lienee torunut Saaraa. Uteliaana kysyi Juutas Rosinalta, mikä rähäkkä
se nyt? Mutta Rosina kehotti häntä vain ... menemään saunaan ja
sanoi, että Muttinenkin oli häntä sinne odotellut. Rosina näytti
huolestuneelta. Ja mitähän se Aapeli Juutaksesta? Vaatisikohan se taas
tilille? Saunassa se alkoi ensi kerran puhua kontrahdistakin, josta
sitten teki toden. Juutas aikoi kysyä Rosinalta, mitä se oli häntä
odotellut. Mutta samassa tuli tupaan Maunon Pertta Sanelmansa kanssa ja
käski Rosinaa kantamaan ruokaa pöytään. Pertan vuoksi jäi Juutaksen
kysely tekemättä.
Mutta palatessaan ulos paperi ja tupakat kädessä mietti Juutas entistä
arvelevammin, antautuako ollenkaan herran silmien eteen: mennäkö vielä
saunaan, jossa herra oli. Ehkä olisi parasta lähteä varmuuden vuoksi
takaisin niitylle. Ei vara vahingoksi.
Kuka tietää: Muttinen on ollut tähän asti siivosti ainoastaan
voidakseen yhtäkkiä tiukata kaikesta.
Mutta tupakkain loppuminen! Ja tässä niitä nyt oli paperissa valmiina
hikoamaan.
Saadakseen aikaa pohtia tarkemmin asiaa köntysteli Juutas saunalle
päin. Eihän saunaan ollut pakko mennä, jos meneminen selviäisi pahaksi.
Kodassa riisuivat Mauno ja Ananias rytkiään.
Käkriäinen pistäysi vielä saunan taaksekin tupakkamaalleen, aprikoiden
mennäkö saunaan vai eikö.
Saunassa kohahti ja humisi parhaillaan löyly. Nyt jos tupakat olisivat
siellä! Ja sitten tilkka korpirojua päälle, ja kuivahtamaan tuvan uunin
perälle, tulisimmalle paikalle. Vot: puolessa tunnissa olisi käypäinen
piippupehku valmis.
Käkriäinen meni kuin menikin saunaan.
Kotaan pistäytyessään kuuli hän Malakiaksen haastelevan mahastaan ja
madoistaan. Malakiaksen rohdottelu johtui isän mieleen, oli aikonut
sanoa päivemmällä, että mitäpä niistä rohdoista. Hänellä itsellään on
paremmat tiedossa, vaikkei ollut tullut niitä tarjonneeksi. Mitä varten
lieneekään Rosina mennyt ostamaan tällaisia? Vai pelänneekö poikansa
tähden Juutaksen rohtoja, väkeviä? Juutas tuli uteliaaksi Malakiaksen
pakinoille ja halukkaaksi itsekin juttelemaan. Siksi ärähti hän kodasta
Malakiakselle:
"Mitäh?"
Ja saunaan mentyään hän kysyi jälleen:
"Niin, mitäs se Malakias ... matokasseista?"
Ja silloin se Muttinen sanoi Malakiaksen haastelleen viinasta. Se
poika, höh...
Nyt voi Aapeli johtaa puheen Juutaksen viinakauppoihin. Käkriäinen
pujahti kohta takaisin kotaan. Ananias ja Mauno tulivat samalla
ovenaukaisulla saunaan.
Viisainta olisi Juutaksesta tosiaankin ollut, jos hän ei olisi mennyt
enää saunaan. Olihan sinne nyt tupakat saatu. Mutta silloin alkoi
tuntua kutkuttavan niin pintaa, jossa oli heinien pisteleviä
helpeitäkin, paitsi elukkain puremia. Pisteleviä niin ne helpeet, että
ihan sisulle pisteli. Ja eikös nyt hänen suullaan osata vastata
kysymyksiin, jos niitä tulee? Sellaisella puhujan turvalla! Kuka
haastelee paremmin kuin hän? Koko Kenkkuinniemi ja lääni sanovat, että
Juutas Käkriäinen ... se haastelee!
Tai eikös hän keksisi jotain muuta keinoa, jos herra alkaisi nipistellä
häntä?
Kyllä hän keksii...
On jo keksinyt! Sellainen hän on: Juutas Käkriäinen!
Hän riisuu vaatteensa, vielä sitä keinoa miettien. Kasaa takkinsa,
paitansa ja housunsa kodan penkille. Niiden päälle hattunsa, merkiksi,
että tuntee oman vaateläjänsä muiden joukosta. Raaviskelee vielä vähän
päätänsä, muutenkin kuin elukkain tähden, ja raottaa viimein saunan
ovea, pyytää sisältä löylykippaa. Onkos se tyhjä? Juutas sanoo tässä
rupeavansa löylynheittäjäksi: pitäähän sen herran saada hyvä löyly, ja
Käkriäisen paikka lauteilla onkin löylynlyöntipaikka, kiuaspenkin pää.
Ananias työntää hänelle ovenraosta kipan. Käkriäinen valitsee itselleen
kodan nurkasta vastan ja ammentaa kipan täyteen kuumaa vettä padasta.
Menee saunaan. Onnuskelee ylös lauteiden portaita, paikalleen, jossa ei
istukaan ketään, sillä Malakias siirtyy siitä pois ja Ananias ja Mauno
istuvat seinemmällä, joskin samalla penkillä. Ainoastaan pesukaukalo on
Ananiaksen ja isän välissä. Juutas asettaa löylykipan oikealle
puolelleen. Nostaa viallisen ja toista ohuemman jalkansa polvelleen ja
hieroskelee vioittunutta kohtaa. Ja hän aikoo ruveta itseään
saippuoimaan, koska Mauno ojentaa hänelle saippuaa. Mutta silloin:
eikös tuo Malakko taaskin! Malakko hörähtää:
"Terva ja sauna ... ja viina...! Että jos ne eivät auta, niin kuolema
se on. Niin sanoo ... isäkin."
"Mitä", äännähtää Käkriäinen. "Löylyähän tässä pitää! Vai kuinkas se
oli, kauppias?"
Ja samassa roiskaisee Käkriäinen kipastaan tuliselle kiukaalle. Kiuas
pamahtaa, löyly ryntää tulisena lauteille, Ananias kumartaa päätänsä,
Malakiaksen örähtely vaikenee. Jopi solahtaa Malakiaksen vierestä
lauteiden permannolle ja vikisee. Topi kiroaa:
"Senhän mies kestää, minkä vanhat seinähir-rret! Perr-setti..."
Aapeli ähkii:
"Huh, hii... Puh. Ihii, häh."
"Jokohan tuli liikaa?" Käkriäinen naurahtaa. "Eihän mitä ... mokoma..."
Ja hän alkaa vastalla hutkia kutisevia sääriään. Vieläpä virkkaa Topi:
"Antaa tulla lisää tulta munille. Kun kerran ... minä ...
hevosnurr-kassa..."
Vähitellen rupeaa Maunokin kylpemään. Nyt lätkivät kaikki vastat
yhtäaikaa ja kaikki miehet ähkivät kilpaa.
Kun löyly laimenee, aikoo Malakias varmaankin jatkaa äskeistä juttuaan.
Silloin sanoo Käkriäinen:
"Niin, mitäs se Malakias ... mahastaan? Että ... eivätkö ne käärmeet
lähteneet? Eivät vai? Hm! Johan minä sen sanoin."
Jopi inahtaa:
"Niin ... etteivätkö lähteneet, sanoitte?"
"Häh", vastaa Käkriäinen Jopille. "Sitähän minä... Arvasin, vaikken
justiinsa sanonut... Etteivät ne niillä rohdoilla."
Hän lyö kuumalla vastalla hetkisen reitensä alle, ja jatkaa:
"On niitä nähty! Ja on niitä ollut käärmeitä minussakin. Mutta kyllä
minä tiedän. Jos olisi ... kyllä lähtisivät..."
Hän on hetken vaiti. Muttinen sanoo:
"Vai lähtisivät. Ja millä ne?"
"Hm ... lähtisivät ne", vahvistaa Juutas. Sitten ei hän taas puhu
tuokioon. Kylvetään. Viimein hän huudahtaa kuitenkin:
"Olisipa kettumarkumia, niin lähtisivät."
"Kettumarkumia!" ihmettelee Muttinen.
"Nii-ni, kettu", vastaa Käkriäinen.
Muttinen kysyy:
"Mitä se kettumarkumi on?"
"Niin, mitä?" toistaa Käkriäinen.
"Niin, en ole sattunut kuulemaan", sanoo Muttinen.
Käkriäinen vastaa arvokkaasti ja verkalleen:
"Se on sitä... Ketunmyrkkyä."
"Ketunmyrkkyä!" huudahtaa Muttinen. "Ja sitäkö mahaan? Matorohtona?
Ihmisen mahaan?"
"Nii-ni!" vahvistaa Juutas.
Hän on tuokion vaiti. Ja sanoo:
"On niitä ... käärmeitä minussakin. Mutta enpä heitä pelkää... Annan
heille... Ja niin annan vielä Malakiaksellekin."
Yhä ällistelee Aapeli:
"Malakiaksen madoille ketunmyrkkyä."
Mauno Kypenäinenkin nauraa:
"Jo taisi tulla vale."
"Niin, valeko?" innostuu Käkriäinen.
"Valetta ... haha ... kuin suden sontaa!" jatkaa Mauno.
"Niin sekö!" intoutuu Juutas yhä. "Kuulkaahan nyt. Minulla kun oli
tässä takavuosina mahassa käärme. Ja se olikin käärme. Voi sitä! Sillä
oli pääkin kuin tuo nyrkki ... kun se lähti. Tuon kokoinen."
"Pää kuin nyrkki?" huudahtaa Muttinen, ja nousee kyynäräisilleen. Hän
nauraa:
"Ohhoh, hihuu."
"Kah, kun se oli!" inttää Käkriäinen, keskeyttäen kainalonsa innokkaan
hankaamisen. "Tuon kokoinen pää sillä oli ... kuin tämä..."
Pikku Jopi sanoo:
"Oli siinä päätä!"
"Nii-ni!" myöntää hänen isänsä. "Mutta ... lähtipä se vain. Eikä se
tohtorin juomilla, sellainen. Suutuin ... kun kaikki join, mutta ei
totellut. Lopulta, kun minä otin ketunmyrkkyä... Jo osasi löytää ovensa
pellolle."
Kaikki kuuntelevat vaieten. Käkriäinen jatkaa:
"Ja se oli niinkuin sammakko."
"Sammakko!" toistaa Muttinen.
Juutas vakuuttaa:
"Niin, kuin sammakko. Sellainen, joka istui tässä muutamana kesänä
tuolla tuvan portaiden juuressa. Tuli istumaan joka ilta. Se Rosina
se... Mutta mitäs siitä. Tapoin sen pois. Mutta tämä: ilkanäköinen se
oli! Se oli ... niinkuin ... sisilisko."
"Sisilisko!" huudahtaa nyt Muttinen nousten istumaan.
Käkriäinen kertoo:
"Niin oli. Sillä oli vähän niinkuin jalkoja. Ja kynnet! Kah, oli..."
"Ja ketunmyrkyllä lähti?" kysyy Muttinen.
"Lähti!" sanoo Käkriäinen painavasti. Sitten hän kylvettää itseään.
Muttinen ihmettelee mielessään, ja muutkin. Kummako se: eihän Muttinen
kaikkea tiedä. Joskus on oikessa Muttinen, joskus Käkriäinen, eräissä
seikoissa varsin kokenut mies ja tohtorikin. Ollaan hiljaa. Viimein
alkaa jälleen Juutas:
"Mutta ... siinä onkin yksi aihe... Siinä sellaisessa."
"Niin siinä madon tappamisessa? Aihe? Mikä?" kysyy Muttinen.
"On vain ... sellainen", myhähtää Juutas. "Katsokaas: se on se, että ei
myrkkyä rehlehtieratakaan matoja potevalle niinkuin muille."
"Ei niinkuin ketuille", sanoo Aapeli.
"Ei koko kapsliettia?" sanoo pikku Jopi.
"Eihän?" örähtää Juutas hiukan harmistuen. "Kuolemahan siitä tulisi. Ja
rutto kuolema. Ei, mutta ainoastaan pieni sikare veteen seataan ...
pieni kuin suolajyvä. Ja se nautitaan sisällisesti. Niin lähteä sen
pitää madon ... sorkkineen."
"Pirunpaskatta!" örähtää Malakias.
"Niin", vahvistaa Käkriäinen. "Mutta se onkin ... pieni sikare. Ja se
onkin toinen kohtalo..."
"Hm, voihan olla", myöntelee Aapeli lopultakin. "Voihan olla ihmiselle
hyvää ketunmyrkkykin."
"Ja jos on pahaa, niin päälle kun kulauttaisi viinaa...!" huudahtaa
Malakias. "Se kun talvellakin ... lämmitti... Niinkuin olisivat olleet
huopikkaat jalassa..."
"Häh?" sanoo Käkriäinen. "Mitä ... sen Malakiaksen... Mutta kah, eikös
se Aapelin hulja vingukaan ... herran... Vinkua sen pitää, jos on oikea
löyly... Eikähän tästä mitään ... kahvipannun huurusta."
Käkriäinen heittää löylyä melkein kipan loppuun. Kiuas jylähtää
niinkuin siihen olisi paiskattu iso kivi. Kauan se jyrisee. Tuhka
kohisee kiukaan alla, ovi lentää vinkuvasta kiukaan viimasta raolleen.
Lamppu pimenee. Muttinen kumartuu ja pitelee korviaan. Ananiakselta
vaipuu vasta penkille. Jopi yrittää alas lauteilta, ja putoaa kolisten
lattialle. Pyörtyiköhän Jopi? Ananiasta pyörryttää. Mauno kiroaa:
"Voi Jeesuksen Ristuksen saa..."
Käkriäinen nauraa ja virkkaa:
"Kah, kah, jokos tuli..." Sitten hän alkaa hakata hartioitaan ja hokee:
"Tämä se vasta... Noille saivareille. Niiden pitää pullistua ulos
nahkasta. Ai, ai, makealtapa se ottaa. Vetäise, Jopi, se ovi kiinni."
Sitten kylvetään. Muttinenkin alkaa kylpeä. Vastat hutkivat. Viimein
sanoo Ananias:
"Olipas se löyly. Pään oli sotkea. Ja lattiallepa tuo kolisi Jopikin,
maan vetovoimako lienee nykäissyt, haha..."
"Putosin", huudahtaa Jopi.
"Mikä?" kysyy Juutas Käkriäinen Ananiakselta.
"Maan vetovoima", sanoo Ananias. Ja virkkaa jotain Muttisenkin vuoksi,
että opettaja siellä koulussa siitä...
Muttinen sanoo:
"Maan vetovoima? Pieksepäs, Topi, selkääni! Pieksä oikein! En jaksa
itse ... tuossa on vasta."
"No niinkuin vie-rrasta sikaa! Lyönkö tyngällä?" sanoo Topi.
"Älä, älä hemmetissä", kieltää Aapeli. "Lyö muuten vain, pehmeällä.
Mutta mitäs se Ananias, koulustako? Maan vetovoimastako, muistatko sinä
sitä?"
Juutas örähtää hiljaa:
"Paskia."
Ananias selittää Muttiselle, että se opettaja oli puhunut, kuinka
vetovoima vetää esineitä maahan, kun ne putoavat. Sentähden se nyt
Jopikin joutui lattialle: olisi pudonnut päälaelleen, haha, jos olisi
lauteilta suinpäin heittäytynyt.
Muttinen innostuu opettamaan Ananiasta. Sanoo, että kyllä se on
sellainen voima, joka vetää maan keskipisteeseen. Jos jokin esine
putoaa, niin se voima sitä vie alas. Kohtisuoraan. Kuinka hän nyt sen
neuvoisikaan?
Käkriäisen tekisi mieli vastata niinkuin äskenkin tähän. Mutta hän
arvelee, ettei ole oikein hyväkään herraa vastustella, varsinkaan
nyt ... jos se voisi niistä viinoista. Ja mitähän Muttinen
selityksellään tarkoittaa? Mitä lienee opettaja tarkoittanut?
Mutta myöntyväinen tahtoo Juutas olla herralle.
Ja hän miettii asiaa. Kas, yhtäkkiä hän sitten huomaa, mitä tolkkua
Muttisen puheessa saattaisikin olla. Hän huomaa sen ja sanoo:
"Niin, tosiaan... On, on se vetovoima! Sen tiedän minäkin... Että vetää
se maa... Oli siellä salolla mies, lähellä kestikievarin mökkiä ...
sillä oli jalka pöhössä ... niinkuin tukki. On tuo ollut nyt meidän
Rosinallakin, vaikkei tuota ole vielä tullut ... parannetuksi oikein.
Mutta ... tiesinpä minä tuohon oikean konstin. Ei se kuin pantiin jalka
maan sisään, sellaiseen kohtaan, johon oli laskettu talvella vettä, tai
suorastaan ... k--stu. Ja mitäs: jo parani pöhötys jalasta. Maa veti
pöhötyksen pois."
"Joten sillä on vetovoima", myöntää Muttinen.
"Joten sillä on", vahvistaa Juutas Käkriäinen. "Niin, ja taisi tuota
löylyä nyt tullakin. Jo tuli yhden miehen osalle. Eipä silti, että
minä ... muuten vain menen ... kylpekää te..."
Käkriäinen huuhtaisee itseään ja kömpelöi alas lauteilta. Nopeasti
ottaa hän orrelta tupakkakäärönsä ja katoaa ulos.
Aapeli kylpee vielä. Pyytää Topia tuomaan itselleen kodasta piimää.
Topi tuo, Aapeli juo. Sitten alkaa Aapeli kylpeä uudestaan. Oikeaa
kylpemistä. Ananias lähtee saunasta. Jopi juoksee jo tuvalle, peitellen
keskikohtaansa vaatteillaan.
Käkriäinen pujottelee kodassa paitaa päällensä ja ajattelee, että
jäipäs tässä hötäkässä paita löylyssä polttelematta. Mutta ... jääköön.
Ensi yö onkin valvottava, eivätkä elukat liikkuessa pure, jos eivät
liioin nukkuessakaan.
Parasta on lähteä saunalta, edes kivellä istuskelemasta, koska se
Malakias on aina valmis puhumaan viinasta. Mikä sille nyt päähän pisti,
perhanalle...?
Jo tulee Mauno Kypenäinen saunasta, menee Ananiaksen kanssa istumaan
rannan puolelle saunan taakse.
Kun Juutas lähtee kodasta tuvalle, kuuluu herra yhä kylpevän. Se joi
piimää ja otti uutta voimaa.
Jonkun hetken päästä sanoo Muttinen, että jo hänellekin riittää, ensi
kerraksi. Ja hän tulee kodan penkille levähtämään. Aikoo sitten
uudestaan lauteille. Siinä hän nyt puuskuttaa, ja rinta nousee ja
laskee ja suu lupsuttaa.
"Puh, puh..."
Ja viimein hän huokaisee tyytyväisenä:
"Uhhuh..."
Sitten hän menee taas saunaan ja kylpee toisen kerran. Ainoastaan
Malakias on enää saunassa, sillä Topikin kahmaa vaatteitaan kodan
penkin alta. Viimein ilmestyy kauppias jälleen ulos, seisoo
kynnyksellä, ähkii.
Ja huutaa tuvalle päin:
"Nyt tulkoon se selkäpuolen pesijä. Pertta Kinnunen...! Kuuleeko se?"
Hän näkee Käkriäisen menevän pihan yläreunassa, ja huutaa hänelle:
"Sanokaa sinne Pertalle, että se voisi nyt tulla."
Käkriäinen käännähtää ja lupaa sanoa. Hän on seisahtunut vaatteet
sylissä katselemaan lapsia, jotka jahtaavat yölepakoita. Siinä joukossa
on neitikin. Käkriäinen mutisee pikku Sanelmalle jotakin lepakosta, ja
sitten hän köntystelee tupaan ja käskee Pertta Kinnusta pesemään
Muttisen Aapelin.
Maunon Pertta tulee saunalle. Kyynärpäitään viuhtoen hän tulee. Hänen
perästään hyppelee pikku Sanelma, räkättäen taakseen Saaralle, joka
kulkee ison kiven kohdalla. Sanelma räkättää, että se yölepakko oli
kuin hiiri: punainen sillä oli kita, kun tulitikulla valaistiin, se
rääkyi kuin hiiri. Ja Maunon Pertan Sanelman vieressä löntystelevä
Saara sanoo, että sillä lepakolla olivat olleet siivet kuin mitkä
sontikat. Mitkä? Sateenvarjot. Ilkeästi se oli rääkynyt, kun Saara sitä
oli polkaissut. Sitten se oli päässyt lehahtamaan karkuun.
Lyygia huutaa Muttiselle, pilkistellen ylimmäisen aitan takaa:
"Joko saa tulla? Te olette kylpeneet koko illan."
"Koko illan!" ihmettelee Aapeli. "Kaksi kertaa olin lauteilla! Mutta
tulkaa! Kaikki. Piisaa tämä minulle. En minä teitä katso, käännän
mahani nurkkaan päin."
Sitten kepsuttaa Lyygiakin saunalle, taluttaen pikku Esteriä. Mutta
Repekan nostaa Leja aidan ylitse, auttelee pientä siskoaan, joka itkee
ja kiukuttelee jo unissaankin. Sitten juoksee Repekka kuitenkin omin
jaloin kotaan ja tiukkaa siellä Saaraa ja Lejaa repäisemään mekon
häneltä pois, sillä Saarakin joutui nyt kodan kynnykselle. Lyygia sanoo
isolle Sanelmalle, tullessaan hänen kanssaan:
"Mitä se Käkriäinen tarkoitti, kun se äännähti, että jos hänellä olisi
yölepakko, niin hän jotain tietäisi?"
Maunon Pertan Sanelma vastaa:
"En tiedä. Se olisi voinut tehdä sillä joitakin taikoja..."