Stella luki kirjeen ja luki sen vielä uudelleenkin, ikäänkuin ei
olisi uskonut silmiään. Lady Lilianin huomautus oli tuntunut niin
ylimalkaisesti lausutulta, että hän tuskin muisti sitä, mutta nyt hän
oli saanut suoranaisen kutsun Wyndwardin kartanoon — ja päivällisille.
»Vastaus, neiti?» äänsi rouva Penfold.
»Annan sen teille heti», vastasi Stella. Hän meni huoneen toisessa
päässä olevan setänsä luokse, pysähtyen hänen viereensä, kirje
kädessään. »Setä, sain juuri kirjeen lady Lilianilta, joka pyytää meitä
päivällisille kartanoon huomenna.»
»Päivällisille — huomenna? Oho, kultaseni! No, hyvä! Tietysti on
sinusta hauska lähteä. Siispä vastaa: kyllä. Perin ystävällisesti
tehty. Näetkö, Stella, toiveesi täyttyi melkein heti kun sen lausuit.
Saat nähdä esikuvasi — lady Lenoren.»
Stella säpsähti, ja hänen kasvonsa kalpenivat. »Enpä luule haluavani
lähteä sinne, setä; eihän minulla sitäpaitsi ole pukuakaan.»
»Jonkunlaisen puvun saat kyllä huomiseen puoliseitsemään mennessä»,
arveli setä naurahtaen, »muuten horjuu luottamukseni rouva Penfoldin
keinokkuuteen. Lähetä myöntävä vastaus, tyttöseni!»
Stella meni hitaasti pöydän ääreen ja kirjoitti pari riviä.
»Rakas Lady Lilian.
Olemme todella iloisia voidessamme tulla Teidän luoksenne huomenna.