Edelliset. Anselme.
ANSELME. No, mitä nyt, herra Harpagon? Aivanhan te olette raivoissanne.
HARPAGON. Ah! herra Anselme, minä olen onnettomin ihminen maailmassa.
Se sopimus, jota olette tulleet tekemään on nyt häiritty ja
hämmennetty. Minut surmataan varastamalla omaisuuteni, minut murhataan
varastamalla omaisuuteni, minut murhataan kunnian solvaamisella; ja kas
tuossa, petturi, ilkiö, joka on solvaissut kaikkein pyhimmät oikeudet,
joka on hiipinyt talooni palvelijana valemuodossa varastaaksensa rahani
ja vietelläkseen tyttäreni.
VALERE. Kuka on ajatellut rahojanne, ja mitä niitä sotkette tähän?
HARPAGON. Niin, he ovat hieroneet naimiskauppaa keskenänsä. Tämä
häväistys koskee tietysti teitä, herra Anselme, ja teidänhän tulee siis
haastaa hänet oikeuteen omalla kustannuksellanne, kostaaksenne hänelle
tämän julkeuden.
ANSELME. Minun aikomukseni ei ole mennä väkisin naimisiin, enkä aijo
pyytää sydäntä, joka on lupautunut toiselle, vaan teidän tähtenne
tahdon heitä kohdella ystävyydellä niinkuin omaisiani.
HARPAGON. Kas tuossa on rehellinen komisarius, joka ei unohda
tehtäväänsä. (Komisariukselle näyttäen Valérea.) Menetelkää hänen
kanssanne niinkuin pitää ja selvittäkää tämä kauhea rikos.
VALERE. Minä en näe mitä rikosta olisi lemmessäni tytärtänne kohtaan.
Jos tietäisitte kuka olen, -- niin --
HARPAGON. Maailmassa ei tähän aikaan ole muuta kuin ylhäisiä varkaita
ja viettelijöitä, jotka hävyttömästi peittävät konnuutensa ensimäiseen
komeaan nimeen, mikä lentää mieleensä.
VALERE. Olen liian rehellinen ylvästelläkseni vieraalla loistolla, koko
Neapeli voi todistaa syntyperäni.
ANSELME. Hyvä! Varokaa sanojanne. Te uskallatte tässä enemmän kuin
luulette; te puhutte miehen edessä, joka tuntee koko Neapelin ja siis
voi helposti tutkia sanojanne.
VALERE (pannen ylpeästi hattunsa päähän). Minä en pelkää ketään, ja
jos Neapelin tunnette, niin tiedätte myös kuka oli Thomas d'Alburci.
ANSELME. Epäilemättä, minä sen tiedän, ja harvat tunsivat hänet
paremmin kuin minä.
HARPAGON. Minä en huoli don Thomaasta enkä don Martinista. (Nähdessään
kaksi kynttilää palavan, puhaltaa tulen toisesta.)
ANSELME. Herran tähden, antakaa hänen puhua, kuulkaamme mitä hällä on
hänestä sanomista.
VALERE. Minulla on hänestä sanomista että hän on antanut minulle
hengen.
ANSELME. Hän!
VALERE. Niin.
ANSELME. Mitä? Te rohkenette sanoa itseänne don Thomas d'Alburcin
pojaksi?
VALERE. Niin. Rohkenempa niinkin, ja olen valmis todistamaan tätä
totuutta kenen edessä hyvänsä.
ANSELME. Tästä valheesta joudutte heti kiinni, sillä noin kuusitoista
vuotta sitten se mies, josta puhutte, hukkui merellä lapsineen
vaimoineen, tahtoessaan pelastaa heidän henkensä niistä julmista
vainoomisista, jotka seurasivat Neapelin meteleitä ja saattoivat useita
ylhäisiä perheitä pakenemaan.
VALERE. Totta! Mutta tietäkää myös että hänen seitsemän vuotias
poikansa pelastettiin erään palvelijan kanssa tästä haaksirikosta
espanjalaiseen laivaan ja että tämä poika on se, joka teitä puhuttelee.
Tietäkää että laivan kapteini liikutettuna kovasta onnestani, otti
minun turviinsa ja kasvatti minua oman poikansa kanssa. Sittemmin olen
saanut kuulla ett'ei isäni olekaan kuollut, niinkuin aina olen luullut.
Tullessani tänne häntä etsimään, eräs taivaan lähettämä sattumus antoi
minun nähdä armaan Elisen, ja tämä näky teki minut hänen kauneutensa
orjaksi. Lempeni tuli saattoi minun tunkeumaan hänen kotiinsa ja
sentähden lähetin toisen miehen tiedustelemaan vanhempiani.
ANSELME. Mutta mitkä muut todistukset, paitsi sananne, voivat vakuuttaa
meitä siitä että puhutte totta?
VALERE. Espanjalainen kapteini, rubiini sinetti, joka oli isäni oma,
agatinen rannerengas, jonka äitini oli pannut käsivarteeni, vanha
Pedro, palvelija, joka minun kanssani pelastui haaksirikosta.
ANSELME. Taivahan herra! mitkä ovat sinun voimasi teot ja miten sinä
näytät että sinä yksin voit ihmetöitä tehdä. Syleile minua, lapseni ja
itke ilokyyneleitä isäsi kanssa.
VALERE. Te olette minun isäni?
ANSELME. Niin, poikani, minä olen Thomas d'Alburci, jonka taivas
pelasti aalloista kaiken sen rahan kanssa, mikä hänellä oli muassaan,
ja joka kuusitoista vuotta pidettyään sinua kuolleena, oli aikeessa
etsiä lohdutusta uudesta avioliitosta suloisen ja järkevän naisen
kanssa.
HARPAGON (Anselmelle.) Tuo on siis teidän poikaanne?
ANSELME. Niin.
HARPAGON. Sitten saatte maksaa minulle kymmenen tuhatta taaleria, jotka
hän on minulta varastanut.
ANSELME. Hän? Teiltäkö varastanut?
HARPAGON. Hän juuri.
VALERE. Kuka semmoista sanoo?
HARPAGON. Mestari Jaques.
VALERE (Jaques'ille). Sinäkö sitä sanot?
JAQUES. Näethän ett'en sano mitään.
HARPAGON. Tuossa on komisarius, joka on kuullut hänen todistuksensa.
VALERE. Luuletteko että minä olisin kykenevä niin kauheaan tekoon?
HARPAGON. Kykenevä tai ei, minä tahdon rahani takaisin.