Harpagon. Komisarius. Jaques.
JAQUES (näyttämön perällä, kääntyen sille puolelle, josta on astunut
sisään). Minä palaan kohta. Tappakaa se heti, paistakaa jalat
halsterilla ja heittäkää kiehuvaan veteen.
HARPAGON (Jaquesille). Ketä? Varastako?
JAQUES. Eihän! Vaan tuo porsas, minkä hovimestari juuri minulle
lähetti.
HARPAGON. Vähät siitä. Kas tuossa herra, jolle sun täytyy puhua toista.
KOMISARIUS. Älkää peljästykö. Minä en mieli teitä loukata, annetaan
vaan asian mennä hiljaisesti.
JAQUES. Herralla on varmaankin illallisvieraita?
KOMISARIUS. Tässä ei ole ystäväni mitään salaamista herraltanne.
JAQUES. Totta tosiaan, hyvä herra, minä näytän kaikki mitä voin tehdä
ja tahdon teitä kestittää miten parahiten voin.
HARPAGON. Siitä nyt ei ole kysymystä.
JAQUES. Jos en voikkaan laittaa teille niin hyviä kemuja kuin mielisin,
niin on se hovimestarimme syy, joka leikkaa tahtoni siivet
säästäväisyytensä saksilla.
HARPAGON. Lurjus! tässä on kysymys muista asioista kuin illallisesta,
minä tahdon että ilmoitat minulle mitä tiedät rahoista, jotka minulta
on viety.
JAQUES. Onko teiltä viety rahaa?
HARPAGON. On, sinä konna, ja minä sinut hirtätän, jos et anna niitä
takaisin.
KOMISARIUS (Harpagonille). Herran tähden! älkää häntä hätyyttäkö.
Näkyyhän hänen silmistään, että hän on rehellinen mies ja kyllä hän
ilman vankeuttakin ilmaisee mitä tahdotte tietää. Niin hyvä ystäväni,
jos tunnustatte ei teille ole tapahtuva mitään pahaa ja te saatte
kunnollisen palkinnon isännältänne. Häneltä on tänään viety suuri
rahasumma, ja te varmaankin osaatte antaa jotakin tietoja asiasta.
JAQUES (hiljaa erikseen). Kas tuossa juuri mitä tarvitsen voidakseni
kostaa hovimestarillemme. Polttaahan vielä sydäntäni tuo nauru, jolla
hän äsken pilkkasi selkäsaunaani.
HARPAGON. Mitä mutiset siinä?
JAQUES. Puhuakseni suuni puhtaaksi, hyvä herra, niin luulenpa että se
on teidän rakas hovimestarinne, joka varkauden on tehnyt.
HARPAGON. Valére?
JAQUES. Niin.
HARPAGON. Hän! Jota luulin niin uskolliseksi.
JAQUES. Mutta minä olen vakuutettu, että se on juuri hän, joka on teiltä
varastanut.
HARPAGON. Ja mistä sen päätät?
JAQUES. Mistäkö?
HARPAGON. Niin?
JAQUES. Päätän -- siitä että niin päätän.
KOMISARIUS. Mutta teidän tulee sanoa syynne.
HARPAGON. Oletko nähnyt hänen hiipivän tuolla paikalla, johon olin
kätkenyt rahani?
JAQUES. Olen tosiaankin. Missä teidän rahanne oli?
HARPAGON. Puutarhassa.
JAQUES. Aivan niin, olen nähnyt hänen kiertelevän puutarhassa, ja minkä
sisässä rahat olivat?
HARPAGON. Lippaan sisässä.
JAQUES. Kas niin. Olen hänellä nähnyt olevan lippaan.
HARPAGON. Ja minkä muotoinen oli tuo lipas? Kylläpä heti huomaan onko
se minun.
JAQUES. Minkäkö muotoinen se oli?
HARPAGON. Niin.
JAQUES. Se oli -- -- se oli lippaan muotoinen.
KOMISARIUS. Se on tietty. Mutta kuvailkaahan sitä vähän lähemmin.
JAQUES. Se oli suuri lipas.
HARPAGON. Se, joka multa varastettiin oli pieni.
JAQUES. No, niin, se oli pieni, jos niin tahtoo, mutta sanon sitä
suureksi siihen katsoen mitä se sisältää.
KOMISARIUS. Ja minkä värinen se oli?
JAQUES. Minkäkö värinen?
KOMISARIUS. Niin.
JAQUES. Sillä oli väri -- sillä oli tuommoinen väri. -- Auttakaapas
minua sanomaan.
HARPAGON. Kuinka?
JAQUES. Eikö se ollut punanen.
HARPAGON. Ei, musta.
JAQUES. No niin, punasen-musta, sitä piti minun sanoman.
HARPAGON. Ei mitään epäilystä enää, se on selvästi minun. Pankaa
paperille, herra, hänen todistuksensa. Taivas! ketä on tästä lähin
uskominen? Ei kehenkään saa luottaa, ja luulenpa tästedes että itsekin
saattaisin itseltäni varastaa.
JAQUES (Harpagonille). Hyvä herra, tuossa hän tulee. Älkää vaan sanoko
hänelle, että minä tämän olen ilmaissut.