HARPAGON (tukkien vielä kädellään Jaquesin suun). Vieläkö nyt?
VALERE (Jaquesille). Tahdotko halkaista vieraittemme vatsat? Ja onko
isäntämme kutsunut vieraita tänne tappaaksensa heidät ruualla?
Noudattakaa toki vähän terveysopin sääntöjä ja kysykää lääkäreiltä,
onko mikään ihmiselle vaarallisempaa kuin liika syöminen.
HARPAGON. Hän on oikeassa.
VALERE. Tietäkää, herra Jaques ja muut teidän kaltaisenne, että pöytä
täynnä liharuokia on kuin mestauslava, että jos tahtoo kohdella
vieraita ystävällisesti, pitää kohtuullisuuden vallita ateriassa, ja
että niinkuin eräs vanhan ajan viisas sanoo: "meidän tulee syödä
elääksemme, eikä elää syödäksemme."
HARPAGON. Ah! Sepä mainiosti lausuttu. Tule tänne, jotta saan sinua
siitä syleillä. Se on ihanin sananparsi, mitä eläessäni olen kuullut:
"Meidän tulee elää syödäksemme, eikä syödä elääksemme." Ei, niin ei se
ollut. Miten sinä sanoitkaan?
VALERE. Meidän tulee syödä elääksemme, eikä elää syödäksemme.
HARPAGON (Herra Jaquesille). Niin! Kuuletko? (Valérelle.) Kuka on se
suuri mies, joka sen on sanonut.
VALERE. En muista tällä haavaa hänen nimeänsä.
HARPAGON. Muista kirjoittaa minulle nuo sanat: minä piirrän ne
kultakirjaimilla ruokasalini oven päälle.
VALERE. Sen kyllä teen. Ja mitä illalliseen tulee, niin antakaa vaan
minun toimia, kyllä minä sen asian suoritan niinkuin pitää.
HARPAGON. Tee niin, tee niin.
JAQUES. Sen parempi. Pääsenpä vähemmällä vaivalla.
HARPAGON. Pitää hankkia semmoisia ruokia, joita ei paljon syödä ja
jotka pian täyttävät vatsan: jotakin hyvin sitkeätä lampaanlihaa kaalin
kanssa ja pannupiirakkaa herneiden kanssa.
VALERE. Luottakaa minuun.
HARPAGON. Nyt mestari Jaques, teidän pitää puhdistaa minun vaununi.
JAQUES. Malttakaa, se on kuskin tointa. Te käskette!
HARPAGON. Puhdistaa vaununi ja pitää hevoseni valmiina, että pääsemme
markkinoita katsomaan.
JAQUES. Hevosenne, hyvä herra? Ne eivät millään tavalla kykene
ajettaviksi. En tahdo sanoa, että ne makaavat pahnoilla: sillä eläin
raukoilla ei niitä edes ole syödäkseenkään, kun te annatte niiden nähdä
niin kovia paastopäiviä, ett'eivät enää ole hevosen haamujakaan.
HARPAGON. Ne ovat varmaankin kipeät, kun eivät mitään tee.
JAQUES. Ja sentähden ne eivät tarvitse ruokaa, kun eivät mitään tee? Se
olisi paljon parempi eläin raukoille, jos tekisivät paljon työtä ja
söisivät samaten. Sydäntäni viiltää kun näen ne niin riutuneina, sillä
totta puhuen minä hellin hevosiani. Minusta tuntuu ihan kun olisin itse
hevonen, kun näen niiden kärsivän. Otan kun otankin joka päivä leivän
suustani ja annan niille, ja se osoittaa, hyvä herra, julmaa luontoa,
jos ei sääli lähimmäistään.
HARPAGON. Ei se niitä paljon vaivaa jos hiljalleen ajetaan torille
asti.
JAQUES. Ei! minä en julkea niitä ajaa, ja omatuntoni ei salli niitä
ruoskia semmoisessa tilassa, kuin ne ovat. Kuinka tahdotte heitä
laahaamaan vaunuja, kun eivät jaksa laahata itseäänkään?
VALERE. Herra, minä laitan naapurimme Picord'in niitä ajamaan, ja
tarvitaanhan muutoin mestari Jaques täällä valmistamaan ateriaa.
JAQUES. Olkoon niin. Mieluummin näenkin, että he kuolevat jonkun toisen
ruoskan alle kuin minun.
VALERE. Mestari Jaques viisastelee!
JAQUES. Herra hovimestari imartelee.
HARPAGON. Olkaa vaiti!
JAQUES. Herra, minä en kärsi imartelijoita, ja nyt minä huomaan mitä
hän tarkottaa tuolla, että hän ehtimiseen tarkastelee viinejä, puita,
suoloja ja kynttilöitä: hän tahtoo vaan liehakoida teitä ja päästä
suosioonne. Mieltäni pahoittaa, kuin minä kuitenkin joka päivä saan
kuulla teistä mitä ilkeimpiä herjauksia; sillä minä pidän teistä
melkein yhtäpaljon kuin hevosistani.
HARPAGON. Saisinko tietää, mestari Jaques, mitä minusta sanotaan.
JAQUES. Varsin kernaasti, kun ette vaan suutu.
HARPAGON. En suutu, en ensinkään.
JAQUES. Antakaa anteeksi, mutta minä tiedän varsin hyvin saattavani
teidät raivoon.
HARPAGON. Et laisinkaan. Päin vastoin, se minua miellyttää, sillä onpa
hauska kuulla mitä minusta puhutaan.
JAQUES. Herra Harpagon, koska siis tahdotte, niin sanon teille suoraan,
että teitä kaikkialla pidetään pilkkana, että meidän perässämme joka
haaralta satelee kompasanoja teistä, ett'ei mikään ihmisiä niin huvita
kuin puheet itaruudestanne. Ensimäinen sanoo: että painatatte erityisiä
almanakkoja, joihin sovitatte enemmän paastopäiviä kuin vuodessa
onkaan, ja näihin sitten pakotatte talonväkenne, toinen, että teillä
aina on joku torajuttu varoilla palvelijoillenne muuttopäivänään,
saadaksenne muka syytä pidättää heidän palkkansa. Kolmas kertoo, että
te kerran haastatitte käräjiin erään naapurin kissan, joka teiltä oli
syönyt savustetun lampaankäpälän, neljäs taas että teidät oli
äkkiarvaamatta tavattu eräänä yönä näpistelemässä kauroja omilta
hevosiltanne ja että kuskinne, hän, joka oli ennen minua, antoi teille
pimeässä kepistään aika lailla. Lopuksi, sanonkohan sen teille? Jos
menee mihin hyvänsä, niin saa kuulla tuhansia juttuja mitä ikänä voi
keksiä. Niin te olette kaikkein ihmisten hampaitten välissä, eikä teitä
koskaan nimitetä muulla nimellä kuin saituri, ahmatti, koronkiskuri ja
kirpunnylkijä.
HARPAGON (lyöden Jaquesta). Sinä pöllö, rosvo, konna, hävytön koira.
JAQUES. Kas niin! enkö sitä arvannut? Te ette tahtonut minua uskoa.
Sanoinhan teille, että te suututte, jos teille sanoo totuuden.
HARPAGON. Opitko sinä puhumaan?
(Menee.)