_Erko Raminen_ oli yksi tolppari _Skinnarin_ Hovin alla, Mikkelin
pitäjässä, jolla oli kaks kelvotointa poikoo, _Hanno ja Mikko_.
Hanno oli hevoisen huijari, ja vaihto pois ilman isänsä luatak
hänen Hevoisiansa, tappeli kirkko-tiellä, ja teki muita semmoisia
kokkauksia. Tuli viimeisellä myös riitaan isänsäkkiin kanssa, jonka
hään veljensä avulla sitoi nuoriin. Mutta _Antti Heikkinen_ noapurista
tuli ukon avuksi, joka irti-peästettynnä otti pakonsa hänen luokse,
eikä ottanut talosta muuta myötensä kuin nuusku-purakkonsa; (joka oli
jo tapahtunut 35 vuotta siitten). Poavo Heikkinen teki siitä Runon,
jonka Joakko Keäriäinen laulo mullen v. 1816.
_Ramin-Hanno_, halpa poika,
Kiljui kovast' kirkko-tiellä...
Ori juoksi joutusasti;[92]
Laulatteli _Lampisehen_,
Pienen _Pietarin_ pihaani.
Sai siitä Ruunan rumemman
Perä-mieheltä _Pekalta_.
Vielä lauloi _Lampisessa_
Viinan-virttä viimeiseksi. --
Siitten ajo ankarasti
Niitun taakse _Nikkilähän_.
* * *
Akka vanha vapiseva[93]
Toipa rokkaa rohkiasti,
Syyvä syntisen ete'en.
-- Ropsais rokan ovensuuhun!
"Tuolta tuttuni tuloopi,
Ennen-nähtyni näkyypi, --
Auta armainen minua!
Jo minusta mies mänöö,
Rahan-suaja raukenoopi."
Otti tuiman tupestansa.
Jolla ratko raippa-köyet,
Selvät site'et sivalsi.
Otti potin ovensuusta,
Nenä-kellosek keralla;
Heitettehin _Heikkiseen_,
Pienen _Heikkälän_ pihaani.
Heikkinen.