Kuljin kerran kapteeni Hamiltonin laivalla, matkalla Englannista
Itä-Indiaan. Mukana oli minulla muuan lintukoira, Tray, sanan
täydessä merkityksessä aivan korvaamaton hurtta.
Eräänä päivänä, ollessamme tarkkojen laskujen mukaan vähintänsä
kolmensadan peninkulman päässä rannasta, huomasin Trayn äkkiä käyvän
asentoon. Tuo tuntui kovin oudolta, mutta samassa asennossa se seisoi
toista tuntia yhtämittaa. Minä huomautin kapteenille ja upseereille
tämän kummallisen ilmiön ja vakuutin, että maa mahtaa olla lähellä,
koskapa koirani seisoo lintua. Minulle naurettiin pilkallisesti
vasten silmiä, mutta siitä ei minun luottamukseni koiraan rahtuakaan
vähentynyt.
Väiteltiin sinne tänne, kunnes minä vihdoin sanoin luottavani koirani
nenään enemmän kuin koko laivalla olevain silmiin. Puolen tunnin
perästä viimeistäkin kohdataan lintuja, intin minä, ja panin vetoon
sata guineata -- juuri laivamaksuni.
Kapteeni Hamilton, ylipäänsä kunnon mies kaikin puolin, räjähti
nauramaan, kutsutti mr Crawfordin, laivan lääkärin, ja käski hänen
koettamaan minulta valtasuonta. Tieteen mies teki työtä käskettyä
ja julisti minut täysin terveeksi. Sitten he puhelivat sopottamalla
keskenänsä, mutta minun onnistui sittenkin saada joitakuita sanoja
selville.
-- Mies ei ole täysijärkinen, -- puhui kapteeni; en minä saata
hyvällä omallatunnolla lyödä vetoa hänen kanssaan.
-- Minä olen aivan toista mieltä, -- vastasi lääkäri. -- Paronissa
ei ole mitään vikaa. Hän luottaa vaan koiransa vaistoon enemmän
kuin meidän upseeriemme tietoihin. Vetonsa hän menettää, se on
varma, mutta menettäköön; miksikäs lähtee niin julkeasti väittämään
päättömiä!
-- Minä tekisin väärin, jos suostuisin vetoon, -- sanoi kapteeni
jälleen. -- Mutta sillähän siitä pääsen, että vedon lyön ja annan
voittamani rahat takaisin.
Tray oli koko ajan seisonut samassa asennossa, ja se se yhä enemmän
vahvisti minua uskossani. Minä ehdotin toistamiseen vetoa, ja se
lyötiinkin.
Laivan perässä oli meillä venhe, josta merimiehet parhaillaan tyvenen
aikana onkivat kaloja. Tuskin oli veto erotettu, niin jo puuttui
heille onkeen tavattoman suuri merikala, joka heti kohta hinattiin
kannelle. Vatsa viillettiin siltä auki ja -- mitäs siellä löytyi?
Kuusi paria eläviä turkinpyitä!
Lintuparat lienevät olleet kalan vatsassa jo kauan aikaa, koskapa
yksi niistä oli paraillaan hautomassa viittä munaa, ja yhdestä
munasta oli poikanen juuri pistämäisillään päätään ulos silloin kuin
kalan vatsa halaistiin.
Samaan aikaan oli laivalla kissa saanut poikia, ja nyt me kasvatimme
linnunpoikaset yhdessä kissanpoikain kanssa, ja emäkissa se piti
niitä yhtä rakkaina kumpaisiakin. Aina sille hätä käteen, jos
yksikään linnunpoikasista sattui joutumaan vähän kauemmas eikä heti
kohta tullut takaisin.
Meidän saaliiksemme kun oli tullut neljä emälintua, jotka aina
vuorotellen munivat, niin oli meillä linnunpaistia pöydässä koko
matkan.
Palkitakseni uskollista koiraani, joka oli minulle tuottanut
sata guineata, annoin minä sille joka kerta kaikki linnunluut
päivällispöydästä. Sai se joskus koko linnunkin.