Karrin lasten koulunkäynti sujui ilman suurempia vaikeuksia. Vähän
harmia sentään silloin tällöin oli, kuten esim. silloin, kun Pirkko sai
muistutuksen. Se muistutus toi levottoman mielen pitkäksi aikaa Karrin
lasten muutoin niin rauhalliseen kaupunki-asuntoon. Asia oli seuraava:
Aritmetiikan opettaja »Jyry» oli valvomassa ja II A-luokassa oltiin
vähän levottomia. Hän meni ovelle ja näki Karrin Pirkon olevan
kääntyneenä takana istuvan toverinsa puoleen ja supisevan ankarasti.
»Pirkon pitää istua kunnolla ja kaikkien on oltava hiljaa!» hän komensi.
Hän lähti pois ovelta, mutta yhä kuului vain puhetta II A-luokasta.
Mentyään ovelle hän näki Pirkon istuvan kuten äskenkin ja puhelevan.
»Pirkko tuo päiväkirjansa!»
Se oli Pirkolle kauhistuksen hetki! Vapisevin käsin hän etsi
päiväkirjan pulpetista, vapisevin polvin vei sen opettajalle ja
vapisevalla äänellä sanoi:
»Puhelivathan muutkin.»
Mutta se ei auttanut. Opettaja avasi kirjan ja kirjoitti: »Oppilasta
muistutetaan puhelemisesta toisen soiton jälkeen.»
Pirkko itki puolen kotimatkaa, mutta tuli sitten kovin kapinoivalle
tuulelle: »Toisetkin puhuivat ja minua yksin rangaistiin», hän ajatteli
ja kulki toisen puolen matkaa hyvin synkkänä ja murjottavana.
Kaisa ja Paavo eivät oikein tienneet, mitä heidän piti sanoa Pirkolle,
joka katkerana vakuutti saaneensa viattomasti ja syyttä koko luokalle
kuuluvan rangaistuksen. Leenakaan ei tässä asiassa kyennyt antamaan
neuvoa. Vihdoin päätettiin kirjoittaa kotiin.
Pian saatiin äidiltä vastaus, puoleksi leikkisä ja puoleksi vakava.
Äiti selitti siinä, kuinka useinkin koulussa, kun käy vaikeaksi
rangaista kaikkia oppilaita, rangaistaan vain yhtä tai muutamia, jotka
ovat enimmin syylliset. »Pirkko itse tunnustaa puhelleensa ja siis
ansainneensa rangaistuksen, enpä olisi uskonut pientä Pirkkoani niin
kateelliseksi, ettei hän voi suoda toisille sitä iloa, että he sillä
kertaa pääsivät rangaistuksesta. — Muuten uskon, ettei Pirkkoa enää
toista kertaa tarvitse muistuttaa puhelemisesta toisen soiton jälkeen».
Äiti oli oikeassa.
* * * * *
Syyslukukausi läheni loppuaan. Eräänä marraskuun päivänä, kun Kaisa
palasi toimestaan, huomasi hän Pirkon taas olevan vähän kummallisella
tuulella. Kohta hänet nähtyään hän nim. sanoi:
»Tiedätkö Kaisa, mitä minä olen päättänyt. Minä en jätäkään koulua
viidenneltä luokalta, niinkuin alussa aioin, vaan luen ylioppilaaksi ja
sitten matematiikan maisteriksi.»
»Mikä sinut on saanut tekemään sellaisia päätöksiä?» kyseli Kaisa
huvitettuna.
»Meillä oli tänään niin kauhean vaikeat laskukokeet.»
»Ja sinä haluat siis kerrankin päästä oikein selville matematiikasta»,
yritti Kaisa arvata.
»Eikö mitä! Mutta tulee olemaan suloista antaa Jyryn lastenlapsille
yhtä vaikeita laskuja, kuin hän nyt antaa meille, ja vielä vähän
vaikeampiakin.»
»Sinä siis suunnittelet kostoa», nauroi Kaisa, eikä Pirkkokaan voinut
olla nauramatta.
Totuuden vuoksi on kuitenkin mainittava, ettei Pirkosta tule
matematiikan maisteria.