KAARLE XII
Viisikuvaelmainen näytelmä
Kirj.
AUGUST STRINDBERG
Suom. Kaarle Halme
Helsingissä,
Yrjö Weilin,
1909.
HENKILÖT:
KAARLE XII
ULRIKA ELEONORA
GÖRTZ
ARVID HORN
KARL GYLLENBORG
FEIF, sihteeri
HULTMAN, edeskäypä
KATHARINA LECZINSKA
EMERENTIA POLHEM
EMANUEL SVEDENBORG
KÄÄPIÖ LUXENBOURG
SIVUHENKILÖT:
"MIES"
"VAIMO"
TYYTYMÄTÖN
VALTIONEUVOS
PUHEMIEHET, neljästä säädystä
MERIMIES
RANNIKKOVARTIJA y.m.
TAPAHTUMAPAIKAT:
I KUVAELMA Skånen rannikolla.
II KUVAELMA Kuninkaan vastaanottohuoneessa Lundissa.
III KUVAELMA Torilla Görtzin asunnon edustalla Lundissa.
IV KUVAELMA Görtzin talon puutarhassa Lundissa.
V KUVAELMA Fredrikstenin linnoituksen edustalla Norjassa.
I KUVAELMA
Skånen rannikolla eräänä tuulisena aamuna joulukuussa 1715. Rappeutunut
tupa, joka on jätetty autioksi 1710 vuoden ruttoaikana, on
perustuksiaan myöten haudattuna lentohiekassa. Akkunat ovat rikotut,
kattohirret revityt ja ovi sijoiltaan. Hajonnut etuseinä paljastaa
nokisen lieden ja savutorven. Tuvan edustalla on lehdetön, tuulen
kuivaama omenapuu, jossa yksi ainoa omena heiluu tuulessa. Puun
juurella on rikkaläjä ja kuivettuneita takkiaisia. Tuvan oikealla
puolella näkyy kirkon ja usean asuinrakennuksen palaneet rauniot. Meri
taaempana on musta. Taivaanrannalla näkyy vaaleanharmaa päivänsarastus.
Risaisesti puettu mies etsiskelee raunioissa. Rannikkovartija tulee.
RANNIKKOVARTIJA. Seis! Wer da?
MIES (piiloutuu patsaan taakse kirkon raunioilla).
RANNIKKOVARTIJA. Seis! Wer da? (Menee miehen luo)
MIES. Kukako olen? -- Muinoin olin sotilas. Muinoin oli tässä kylä.
RANNIKKOVARTIJA. Mitä etsit?
MIES. Etsin kotia, joka oli, mutta ei ole enää.
RANNIKKOVARTIJA. Puhu kovemmin! Tuuli sekoittaa sanasi.
MIES. Eikö tässä ollut kylä jota kutsuttiin Kurjalaksi?
RANNIKKOVARTIJA. Kyllä oli! Näetpä rauniot. Tässä oli kirkko, tuossa
koulu.
MIES. Missä oli sotilaan mökki?
RANNIKKOVARTIJA. Tuossa.
MIES. Tuossa! Miksi se ei enään ole siinä?
RANNIKKOVARTIJA. Siksi että rutto ensin korjasi kaikki asukkaat ja
sitten vihollinen poltti talot.
MIES. Koska rutto tuli?
RANNIKKOVARTIJA. Heti Pultavan jälkeen.
MIES. Mistä rutto tuli?
RANNIKKOVARTIJA. Pultavalta -- Venäjältä, joka nieli kuninkaamme ja
sotajoukkomme. Oletko ollut sotaväessä?
MIES. Olen -- ja Pultavalla ja Venäjällä ja Siperiassa.
RANNIKKOVARTIJA. Mitä menitte sinne? Mahdoitte pysyä kotona.
MIES. Sanos muuta! (Tutkii mökkiä) Aivan oikein! Tässä oli pirttini,
tässä kotini, tässä istui vaimoni ja kaksi lastani! Takassa tuolla
keitettiin minun ruokani, ikkunan luona tuolla leikkivät minun lapseni
ja tuossa kynnyksellä odotti vaimoni ja paikkasi vaatteita... Siitä on
viisitoista vuotta! -- Viisitoista! -- Tuon omenapuun istutin ennen
lähtöäni. Mutta hedelmää en saanut nähdä. Nyt saan sen nähdä, mutta se
on mädäntynyt! (Ravistaa puuta mutta omena ei putoa) Tietysti.
(Kohentelee rikkaläjää) Tuossa ovat minun rikotut talouskaluni,
suolasalkkari, kiviset lautaset, läkkipeltiset lusikat, -- ja kengän
antura -- se on vaimoni -- hänellä oli pieni, kaunis jalka, joka astui
hiljaa ja kevyesti -- täällä! -- Mitäpä hyödyttää vaikeroiminen! Tuon
näköinen kai on koko valtakunta!... Raunio, roskaläjä -- ja mätä omena
latvassa...
RANNIKKOVARTIJA. Jonkun pitäisi ravistaa se alas!
MIES (leimahtaen). Kenen?
RANNIKKOVARTIJA. Jonkun, jolla on sydäntä.
MIES. Kas tuossa minun sotilastauluni, joka oli tupani oviseinällä:
numero seitsemänkymmentäkolme, eteläskånelainen. Se olin minä... Mitä
tähystelet ulapalle?
RANNIKKOVARTIJA. Etkö tiedä sitä? Etkö ymmärrä?
MIES. En.
RANNIKKOVARTIJA. Etkö ole kuullut, että Stralsund on antautunut?
MIES. Ei! Entä konna?
RANNIKKOVARTIJA. On paennut.
MIES. Aivan kuin Pultavalla! Konna pakenee aina, paitsi voittaessaan!
Kerran pakeni hän naista.
RANNIKKOVARTIJA. Kerran? Hän on aina paennut naisia!
MIES. Miksi on konna aina naisia paennut?
RANNIKKOVARTIJA. Sentähden, että hän ei ole luullut selviävänsä
naisväestä.
MIES. Niinpä kai. -- Mitä näet ulapalla?
RANNIKKOVARTIJA. Minä näen tanskalaisen kolmimastoisen ajavan pientä
prikiä.
MIES. Sitten on konna prikillä.
RANNIKKOVARTIJA. Niin on.
MIES. Eikö siellä ole mitään särkkiä, salakareja, kurimuksia tai
merivirtoja?
RANNIKKOVARTIJA. Kyllä, mutta hirtettävä ei uppoa.
MIES. Eikö löydy hamppunuoraa Ruotsin valtakunnassa?
RANNIKKOVARTIJA. Karlskronassa löytyy nuoraa, mutta ei löydy ketään
joka uskaltaisi kiristää sillä.
MIES. Eikö?
RANNIKKOVARTIJA. Tunnetko sinä jonkun?
MIES. Tunnenpa niinkin!... Tuleeko hän tässä maalle?
RANNIKKOVARTIJA. Tulee... Mitä teit sinä Siperiassa?
MIES. Ensin kävin koulua ja sitten minusta tuli koulumestari.
RANNIKKOVARTIJA. Näetkö noita herroja tuolla rannalla?
MIES. Näen.
RANNIKKOVARTIJA. Siinä näet yhden valtioneuvoksen ja neljän säädyn
puhemiehet.
MIES. Etkö usko, jos majakkatulen sytyttäisi tähän, aivan tähän, että
konna prikineen seilaisi tästä elämästä, ja valtakunta pelastettaisiin?
RANNIKKOVARTIJA. Merkillistä, että me molemmat, jotka ensi kerran
tapaamme toisemme, elähdymme samasta ajatuksesta.
MIES. Ehkä on vain yksi ajatus koko valtakunnassa. Sytytänkö?
RANNIKKOVARTIJA. Sytytä! Vaikka en usko sen auttavan. Tähän asti ei ole
terä eikä kärki, ei vesi eikä tuli pystynyt häneen. Eikä mikään tule
pystymään, ennenkun hänen aikansa on tullut.
MIES (Sytyttää tuvan takkaan tulen). Kun konna nyt saa nähdä tämän
majakan, niin luulee hän sen ilotulitukseksi. -- Kyllä! -- Ilotuleksi
se voi tulla, vaikka ei vielä.
RANNIKKOVARTIJA. Miksi kutsut häntä alituiseen konnaksi?
MIES. Sen sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä ja koko kansa -- koko --
puoli vaan, sillä toinen puoli on kuollut... Mutta sanopas mitä tekee
hallitus täällä rannalla?
RANNIKKOVARTIJA. Ne, näetkös, pelkäävät menettävänsä päänsä kun ovat
hänen poissaollessaan kutsuneet kokoon valtiopäivät ja ehdottaneet
hänen erottamistaan.
MIES. Erottamista? Juoppoja pappeja, kelvottomia virkamiehiä ja
pelkureja upseereja erotetaan -- -- --
RANNIKKOVARTIJA. Näetkös! Tuli vaikuttaa veteen. Konna luovailee.
Tanskalainen jättää sikseen ja menee toisaalle peläten matalikkoa.
Rannasta lähtee venhe -- hän on pelastettu.
MIES. Sitten on aika että mekin pelastamme itsemme...
RANNIKKOVARTIJA. Ensin kätesi, maan mies!
MIES. Tässä.
RANNIKKOVARTIJA. Mihinkä matkasi?
MIES (suruisesti). Kenpä tietänee! -- Hyvästi! Hallitus tulee.
RANNIKKOVARTIJA. Hallitus -- maantiellä! Kuningas harhatiellä! Voi
maata, maata!
(Menevät eri haaroille)
(Laukaus kuuluu kaukaa. Tuuli ja sade lisääntyvät.)
(Valtioneuvos ja neljän säädyn puhemiehet tulevat. He ovat
puetut märkiin viittoihin ja ovat kalmankalpeita valvomisesta,
sateesta, kylmästä ja levottomuudesta.)
VALTIONEUVOS. Kuningas tulee!
AATELISMIES. Jumala olkoon meille armollinen!
PAPPI. Mitä olemme tehneet?
PORVARI. Velvollisuutemme.
TALONPOIKA. Enemmän kun velvollisuutemme -- me olemme uhrautuneet.
VALTIONEUVOS (Ottaa esiin paperin, jota suojelee sateelta). Olen
kirjoittanut: maa, joka on ollut kuninkaansa hylkäämänä viidentoista
vuoden ajan, tervehtii hänet tervetulleeksi taas ja pyytää rauhaa...
AATELISMIES. Sitä ei hän koskaan ota kuullakseen!
PAPPI. Voi maata, jonka kuningas on hullu.
PORVARI. Voi meitä, jotka tulemme hullun tuomittaviksi!
TALONPOIKA. Voi maata, jonka kuningas on konna!
(Ulkoa kuuluu käsien yhteenlyömistä. Kaikki lyyhistyvät kauhusta).
VALTIONEUVOS. Mitä sanoo talonpoika?
TALONPOIKA. Konna, sanoin minä.
VALTIONEUVOS. Vaiti! Tuuli voi kuljettaa sanasi siihen korvaan, joka
kuuli Turkkiin mitä kuiskailtiin Ruotsissa!
TALONPOIKA. Siihen korvaan, joka voi olla kuuro kokonaisen kansan
rukouksille, oikeutetuille valituksille, hätähuudoille! Herra, kuule
meitä taivaassasi; Herra, rankaise häntä; Herra, armahda meitä!
KAIKKI. Amen!
AJUTANTTI. Kuningas! -- Pois tieltä, joukko!
VALTIONEUVOS. Hallitus ei ole mikään joukko!
AJUTANTTI. Hallitus? -- Tämäkö hallitus? (Tekee käsivarsillaan
liikkeen: tieltä!)
VALTIONEUVOS (esiin). Tunteeko ajutantti minua?
AJUTANTTI. Valtioneuvos? -- Mikä on asianne?
VALTIONEUVOS. Pyytää pääsyä kuninkaan luo ja esittää valtakunnan...
AJUTANTTI. Tuota olemme jo kuulleet niin kauvan...
TALONPOIKA. Kuulkaa sitten kerta vielä!
AJUTANTTI. Tiedä huutia, talonpoika! -- Katsokaa, kuningas tulee!
AATELISMIES (toisille). Ei kukaan polvilleen!
TALONPOIKA. Ei mitään polvistumista!
PORVARI. Suostuttu.
DÜRING (tulee oikealta kovalla vauhdilla. Nähtyään tulen, menee mökkiin
ja lisää puita takkaan.)
ROSEN (tulee oikealta). Tieltä talonpojat!...
HULTMAN (tulee oikealta pieni kirstu kainalossa).
AATELISMIES. Kuninkaan seurue.
PAPPI. Edeskäypä!
TALONPOIKA. Lautasen nuolija!
LUXENBOURG (tulee viulu kainalossa).
PORVARI. Hovinarri! -- Mikä seurue!
TALONPOIKA. Tuollaisella hallituksella voidaan päästä pitkälle!
Jättiläinen etsii kääpiötä...
KAKSI SOTILASTA (paljastetuilla miekoilla työntää syrjään
valtioneuvoksen ja puhemiehet, jotka väistyvät vasemmalle, lankeavat
polvilleen ja ojentavat kätensä oikealle).
KUNINGAS (oikealta, viluisena, märkänä. Menee nopeasti ohi
valtioneuvoksen ja puhemiesten, jotka ovat peittyneinä sotilaitten,
Hultmanin ja Luxenbourgin taakse. Menee mökkiin. Heittää pois viittansa
ja asettuu levollisena ja liikkumattomana tulen eteen).
AJUTANTTI (menee kuninkaan luo. Kuningas antaa hänelle hiljaa jonkun
määräyksen, jonka jälkeen ajutantti menee valtioneuvoksen ja
puhemiesten luo, joilta hän ottaa kirjeitä, jotka heti vie
kuninkaalle.)
(Kunnioittavainen hiljaisuus vallitsee kuninkaan avatessa
kirjeitä. Hän silmäilee niitä ja heittää ne tuleen. Sitten
viittaa hän ajutantin luokseen. Näkyy neuvottelevan hänen
kanssaan tien suunnasta. Senjälkeen hän kiristää vyötään ja
painaa hatun alas otsalleen. Rosen panee hänen hartioilleen
vaipan, jonka kaulus nostetaan.)
(Ajutantti menee ulos ja komentaa; valmiit! sekä antaa merkin
lähteä oikealle, perälle. Sotilaat marssivat osoitettuun
suuntaan kirkon raunioitten ohi. Kuningas seuraa nopein askelin.
Rosen perässä, mutta viittaa Hultmania ja Luxenbourgia jäämään.
Düring seuraa kuningasta.)
AATELISMIES (porvarille). Miksi me polvistuimme?
PORVARI. En tiedä. En voinut muuta.
TALONPOIKA. Oliko se kuningas? -- Hän on siis vallan toista kuin muut
ihmiset. Aivan kuin joku olisi käynyt hänen edellään ja raivannut...
minä en voi ymmärtää (puhdistaa polviaan) oli aivan kuin joku olisi
lyönyt jalat alta... minä tarkoitan, että minä en polvistunut...
VALTIONEUVOS. Hän on hallitsija ja Herran voideltu, ymmärrättekö sen
nyt? -- Ette! -- Mutta katsokaas, on eroitus meidän ja teidän välillä!
KÄÄPIÖ. Ilman selvetessä otamme pienen priisin (avaa nuuskarasian).
(Tarjoo ensin talonpojalle).
TALONPOIKA (nuuskaa tyytyväisenä). Kiitos tarjoomasta!
KÄÄPIÖ. Tämä ei ole koirannuuskaa tämä.
(Tarjoo porvarille)
PORVARI (nuuskaa). Kiitos ja kunnia!
KÄÄPIÖ. Soveltuuko? (tarjoo papille) Kysymykset järjestyksessä!
PAPPI (on nuuskaavinaan). Onko kääpiöllä joku hovitoimi?
KÄÄPIÖ. Ei, minä olen vain hovinarri. Hän halveksii minua kuten kaikkia
muitakin, mutta minä huvittelen häntä. Kaikki eivät tee siten. (Tarjoo
aatelismiehelle) Olkaa hyvä!
AATELISMIES. Ei, kiitos!
KÄÄPIÖ. Sepä hieno mies, siitä minä pidän! Sellaisia pitäisi olla
enemmän! -- Jos minä nyt tarjoaisin valtioneuvokselle, niin hän,
luonnon järjestyksen ja arvoasteen mukaan, heittäisi nuuskan silmilleni
ja sitä minä en tahdo...
HULTMAN. Onko tarkoitus, että me asumme täällä poltetuilla raunioilla,
vai kuinka?
KÄÄPIÖ. Hultman! Älä kysy, vaan elä! Elä minuutista minuuttiin! Ei
kukaan tiedä mitä huomispäivä tuo tullessaan ja kuoleman jälkeen ei ole
mitään nautintoa.
HULTMAN. Kyynikko, epikurealainen! Minä kysyn ainoastaan missä ensi
kerran saan kattaa kuninkaan pöydän välittämättä huomispäivästä, taikka
kuoleman nautinnosta... Minun herrani ja kuninkaani on kaikkein suurin
ihmisistä ja hallitsijoista. Hän on täydellisin ihmisestä syntynyt ja
hänen pieninkin toivonsa on minun lakini, hänen hyvinvointinsa minun
evankeliumini... Nyt kysyn minä mihin kuninkaani käskee minua kattamaan
tällä pöytähopealla, jota olen vetänyt mukanani läpi Saksin kaupunkien
ja Puolan kylien, ympäri Venäjän arojen ja Turkin huvitarhojen...
KÄÄPIÖ. Hultman! Kohta nousee aurinko. Säästä suutasi...
HULTMAN. Tämän hopean, jonka olen pelastanut Stralsundin piirityksestä,
tanskalaisen laivasta ja...
KÄÄPIÖ. Jarruta Hultman! Jarruta hiivatissa, muuten ei tule koskaan
loppua!
HULTMAN. Kas, ajutantti tulee takaisin!
AJUTANTTI. Kuningas vaatii ja käskee, että valtioneuvos ja säätyjen
puhemiehet viipymättä palaavat pääkaupunkiin toimiinsa takaisin ja
odottavat siellä Hänen Majesteettinsa enempiä määräyksiä!
VALTIONEUVOS. Tämä vielä?
AJUTANTTI. Mitä sanotte? Onko jotakin muistuttamista? Eikö kuninkaalla
ole laillinen oikeus mielensä mukaan hallita valtakuntaa?
VALTIONEUVOS. Kyllä on. -- Mutta...
AJUTANTTI. Ettekö te ole rikkoneet valaanne, kun tahdoitte erottaa
hänet? -- Vaitiolemisenne sen myöntää. -- Menkää siis ja kiittäkää
taivaan jumalaa, ettei kuningas ottanut teidän päitänne. Allez!
HULTMAN (Kääpiölle). Se on mies puhumaan. -- Vai niin, nämä siis ovat
valtionkavaltajia, jotka tahtovat erottaa armollisen herramme
sentähden, että hänellä oli vastoinkäymisiä. Niinpä niin! Sellainen on
mailma ja sellaisia ihmiset.
AJUTANTTI (valtioneuvokselle ja puhemiehille). Herrojen pitäisi lähteä
nopeasti, sillä täällä tullaan rankaisemaan muita kavaltajia.
KÄÄPIÖ (Hultmanille). Vakoilijaprikin laivuri menettää henkensä
sentähden, ettei hän tullut kokouspaikalle.
AJUTANTTI. Niin tekee. Ja miehistö saa raippoja samasta syystä.
HULTMAN. Ja nuo valittavat, ettei ole lakia eikä oikeutta tässä maassa.
VALTIONEUVOS JA PUHEMIEHET (vetäytyvät kulisseihin pitäen toisiaan
käsistä).
LAIVURI (tuodaan sidottuna, kahden sotilaan seuraamana). Päästäkää
minut Jesuksen Kristuksen nimessä, sanon minä. Ei ole minun vikani,
että jäät estivät laivan kulkua. Päästäkää minut! Minä en ole tehnyt
mitään. Päästäkää!
KÄÄPIÖ (virittää viuluaan). Älä huuda, ihminen!
LAIVURI. Tahdotaanhan minut tappaa.
KÄÄPIÖ. No, pitääkö sitten kirkua niin vähästä!
LAIVURI. Minä en ole tehnyt mitään! Minä en hallitse ilmoja, enkä
tuulia. Minä en voi murtaa jäitä. Päästäkää!
AJUTANTTI. Suoriutukaa hänestä, nopeasti!
LAIVURI (viedään ulos). Päästäkää minut! Minä en ole tehnyt mitään.
HULTMAN (ajutantille). Eikö ajutantti ole saanut tietoonsa, jos
armollinen kuninkaamme on lausunut toivomuksensa asunnosta,
ravinto- ynnä muista asioista?
AJUTANTTI. Kyllä. Lähikylästä saa Hultman hevoset, jotka vievät teidät
kaupunkiin.
HULTMAN. Hyvä! Kun vaan tietää.
KÄÄPIÖ. Entäs minä?
AJUTANTTI. Sinä? Kuka välittää sinusta?
KÄÄPIÖ. Onko se ero? Onko hän saanut jonkun uuden kääpiön? Onko
tarkoitus heilauttaa minut syrjään? Enkö minä ole ansiokas mies? Enkö
minä ole ensimäinen kääpiö valtakunnassa? Luxenbourg ainoa!...
AJUTANTTI (mennessään). Hultman saa hevoset läheisestä kylästä.
KÄÄPIÖ. Niin, Hultman, suurvalehtelija, hän on välttämätön... Sellaista
on elämä! Älkää uskoko ruhtinaita...
(Soittaa erästä Sebastian Bachin surunvoittoisa sarabandia).
HULTMAN (mennessään). Häpeä!
KÄÄPIÖ. Toinen ylösnostettakoon, toinen alaslaskettakoon... Mene
edeskäypä, ja sano herrallesi, että olet nähnyt Luxembourgin tuuliajona
sellaisella rannalla, jossa ei mitään ruusuja kasva... (Hultman on
mennyt. Kääpiö on yksinään, katselee ympärilleen ja nousee
raivostuneena) Odottakaahan! Pieni minä olen ja osaan vaan soittaa
viulua. Mutta minä tulen soittamaan... ja silloin, saakeli soikoon,
saatte te tanssia! Te saatte tanssia!
ESIRIPPU.
II KUVAELMA
Kuninkaan vastaanottohuone Lundissa. Oikealla iso takka, jonka
vieressä vaatenauloja. Vasemmalla iso pöytä, jolla on papereita
ja kirjoitusneuvot. Iso nojatuoli koristettu kruunulla ja
kärpännahkavaipalla. Kaksi matalaa ja pehmeätä tuolia keskilattialla,
käännettyinä kuninkaan istuinta päin. Taburetti kuninkaan tuolin
vieressä. Alimpana vasemmalla kenttäsänky sinisestä silkistä.
Gyllenborg ja Horn seisovat takan luona lämmittelemässä.
GYLLENBORG. Tiedättekö minkätähden meidät on kutsuttu tänne?
HORN. En! Mutta joka päiväksi kutsutaan uutta väkeä.
GYLLENBORG. Luuletko kenenkään ihmisen tuntevan kuninkaan suunnitelmia!
HORN. Onko hänellä mitään suunnitelmia?
GYLLENBORG. Mikä kysymys!
(Hirsiseinä paukahtaa. He pelästyvät ja katsovat ympärilleen).
HORN. Mitä se oli?
GYLLENBORG. Pakkanen kiihtyy.
(Äänettömyys).
GYLLENBORG. Onko sinun elämässäsi ollut mitään niin kauhistuttavaa
kuin tämä?
HORN. Ei koskaan.
GYLLENBORG. Oletko nähnyt häntä kotiatulonsa jälkeen?
HORN. Näin hänet eilen.
GYLLENBORG. Noo!
HORN. Kuollut mies, jonka ruumis kuljeksii aaveena.
(Kaukaa kuuluu kääpiön sarabandi).
GYLLENBORG. Mitä pirullista soittoa tuo on? Olen kuullut sitä koko
aamun.
HORN. On aivan kun heinäsirkka, joka...
GYLLENBORG. Minun mielestäni tuntuu se syystuulen vinkunalta akkunain
välissä -- tai lapsen itkulta. -- Tiedätkö että viime lapsirutossa
kuoli kuusikymmentätuhatta pientä lasta?
HORN. Onnellisia he!
PROFESSORI (tulee hiipien perältä. Katselee levottomasti ympäri, menee
varpaillaan takan luo ja koettelee peltiä.)
GYLLENBORG. Mikä tuo on?
HORN (professorille). Suljetteko pellin, ennenkuin tuli on palanut
loppuun?
PROFESSORI (pelästyy. Puoliääneen).
Pellissä on joku vika, jota tahdoin tarkastaa.
HORN. Oletteko uunintekijä?
PROFESSORI. Sanottiin, että uuni savutti ja me olemme kovin arkoja
tulesta sen jälkeen kun kaupunkimme paloi muutamia vuosia sitten.
HORN. Oletteko palotarkastaja?
PROFESSORI. Oo eh! Sentähden... minä kohennan hiilustaa jos herrat
sallivat...
GYLLENBORG. Onkohan tuo viisas?
PROFESSORI. Tämä, nähkääs, on minun taloni... eh... saan asua tuolla
vinnillä... Jos herrat tahtovat vähän silmätä tulta, niin olen iloinen.
(Menee oikealle)
HORN. Ihmiset ovat aaveitten näköisiä tässä kaupungissa!
GYLLENBORG. Mitähän kuningas meistä tahtonee?
HORN. Tuo kuoreensa sulkeutunut!
(Menevät perälle ja pysähtyvät vaatenaulojen luo).
GYLLENBORG. Katsopas tätä takkia!
HORN. Se on kulunut valkoiseksi vyön alta ja tuossa on miekka
riippunut...
GYLLENBORG. Tuosta puuttuu nappi.
HORN (kuuntelee). Hss!
GYLLENBORG. Ajatteles, että tämän oven takana on tuo suuri, tuo
peljätty, jota Euroopan hallitsijain täytyy alituiseen ajatella!...
Onko hän korkeakasvuinen?
HORN. Vaikea sanoa! Häntä ei voi tavallisella silmällä määritellä...
Minä olen nähnyt hänet suurena kuin Theseus ja pienenä kuin hovipoika.
Ja hänen kasvonsa!
GYLLENBORG. Mitä niistä?
HORN. Minä olen nähnyt niissä kaksikymmentä eri muotoa. Hän ei ole yksi
ihminen, hän on legio.
GYLLENBORG. Sinä puhut niin kummallisia, mutta... monet ovat sanoneet
samaa.
(Ovi vasemmalla avautuu. He säikähtävät).
FEIF (tulee. He tarkastavat tutkivasti toisiaan). Hänen Majesteettinsa
Kuningas tulee kohta tänne. (Äänettömyys). Minä olen tämänpäiväinen
sihteeri. (Äänettömyys). Nimeni on Feif. (Äänettömyys). Saanko sanoa
herroille ainoastaan yhden asian. (Äänettömyys). Kuninkaalle ei
ilmoiteta mitään, vastataan vain hänen kysymyksiinsä enemmän tai
vähemmän seikkaperäisesti, kaikki sen mukaan miten Hänen Majesteettinsa
näyttää enemmän tai vähemmän kiinnittävän mieltänsä annettuihin
vastauksiin. (Äänettömyys). Eikä käytetä tilaisuutta ilmoittaakseen
jotakin valtakunnan tilasta tai toivomuksista, sillä ne ovat tunnettuja
asioita. (Äänettömyys). Mitä hovitapoihin tulee, niin istutaan, kun
joko sanoilla tai liikkeillä käsketään. (Äänettömyys). Lopuksi saan
ilmoittaa, että kuningas on saanut kaulakivun, jonka tähden hän
ainoastaan vaivalla voi puhua kovaa ja pyytää herroja sentähden suomaan
anteeksi, että hän puhuu hiljaa.
(Kumartaa ja menee samaa tietä, jota tuli).
GYLLENBORG. Se siis oli Feif!... On ollut hatuntekijän oppipoikana!
HORN. Me olemme olleet koulupoikia, Gyllenborg!
GYLLENBORG. Totta kyllä.
(Asettuvat tulen eteen).
HORN. Minä palelen, niin että hampaat helisevät.
GYLLENBORG. Ja niin pimeätä kun täällä on.
HORN. Minä toivoisin olevani puolen tuntia vanhempi.
GYLLENBORG. On aivankuin tuntisi hänen henkensä täyttävän koko tämän
huoneen. Minä en koskaan ennen ole peljännyt.
(Kuningas on äänettömästi tullut vasemmalta lukien erästä paperia.
Hän on puettu sinikeltaiseen pukuun, ilman miekkaa. Hän nostaa
katseensa paperista ja tarkastaa herroja selän puolelta. Hän on
vakava, levollinen, arvokas ja salaperäinen, epämääräinen ilme
kasvoissa, jotka ovat kivulloisesti tuhkaharmaat. Kun hän kahistaa
paperia, kääntyvät herrat ympäri ja heittäytyvät toiselle
polvelleen.)
(Kuningas antaa heille merkin nousta ylös. Senjälkeen istuu hän
nojatuoliin. Feif, joka on tullut sisään asettuu sivulle.
Kuningas ja Feif lukevat papereita. Senjälkeen käskee kuningas
liikkeellä herroja istumaan. Herrat istuvat matalille tuoleille
ja vaipuvat syvälle, joka näkyy vaivaavan heitä.)
KUNINGAS (Puhuu Feifille, mutta niin hiljaa, että ainoastaan hyminä
kuuluu)
FEIF (kääntyy herrojen puoleen). Hänen Majesteettinsa kehoittaa kreivi
Gyllenborgia...
KUNINGAS (tekee ehkäisevän liikkeen Feifille, ja mutisee taas).
FEIF. Tahtooko kreivi Horn sanoa Hänen Majesteetillensa kaikki mitä hän
tietää tuosta paljon puhutusta...
KUNINGAS (mutisee taas Feifille).
FEIF. ... paljon puhutusta parooni Görtzistä.
HORN (nousee ja katselee hämmästyneenä Gyllenborgia).
KUNINGAS (viittaa Hornia istumaan).
HORN (istuu vastahakoisesti. Matala, epämukava istuin näkyy vaivaavan
häntä). Hänen Majesteettinsa kehoitus on tietysti käsky...
KUNINGAS (katselee eteensä pöydälle, ottaa kynän ja alkaa piirustella
mittausopillisia kuvioita).
HORN. ... mutta...
FEIF. Hänen Majesteettinsa pyytää lyhyttä, niin sanoakseni
luonnekuvausta kysymyksen alaisesta henkilöstä.
HORN. Sellaiseen toimeen vaaditaan lähempi persoonallinen tuttavuus
asianomaisen kanssa, ja minun täytyy tunnustaa, että parooni Görtz ei
kuulu minun lähimpään...
KUNINGAS (katsoo ylös ja tuijottaa Horniin, joka joutuu tuskaan).
HORN. No niin, kaiken sen mukaan, mitä olen kuullut parooni Görtzistä
-- (koettaa katseillaan tutkia kuninkaan ajatusta Görtzistä sekä vertaa
sitä Feifin kasvojen ilmeeseen) on tämä mies... aivan harvinainen
persoonallisuus ja halu olla harvinainen voidaan voimassa verrata
ainoastaan hänen rajattomaan hallitsemishimoonsa.
KUNINGAS (piirustelee katsomatta ylös).
HORN. Väitetään hänen pitävän itseään maan keskuksena, että hän joka
aamu katsoo sanomalehdistä onko Euroopan kohtalossa tapahtunut joku
muutos hänen nukkuessaan, ja oppinut Svedenborg...
KUNINGAS (tarkistuu).
HORN. ... vakuuttaa, että jos Görtz tänään kuolisi, nostaisi hän
huomenna kuoleman valtakunnan taivaallisia valtoja vastaan.
KUNINGAS (pysäyttää kynänsä katsomatta ylös).
HORN. Tämän äärettömän kunnianhimon salaa hän -- koettaa hän salata
yksinkertaisen pinnan alle ja alistuvaiseen kohteluun alemmillensa...
GYLLENBORG (näyttää levottomuutta).
KUNINGAS (punastuu).
HORN. ... alemmillensa, joita hän oikeastaan halveksii, kuten hän
halveksii koko ihmiskuntaa...
KUNINGAS (painaa päänsä rinnalle).
HORN. Nämä parooni Görtzin selvimmin esiintyvät luonteen piirteet,
lisättyinä mitä harvinaisimmalla tunnottomuudella toisten kärsimyksiin
nähden, voisivat näyttää soveltumattomilta uskonnolliseen mielialaan,
mutta parooni Görtz ei ole ilman uskontoa. Voisi sanoa, että hän on
jumalaapelkääväinen, pelkäämättä jumalaa.
FEIF (tähän asti sulkeutuneena, tuijottaa kauhulla Hornia).
KUNINGAS (tarttuu kaulaansa, aivan kuin tukehtumaisillaan).
HORN (jatkaa pelottomana, huomaamatta toisten eleitä). Oppinut ja
hurskas Svedenborg katsoo parooni Görtzin käyttävän uskontoa
jonkinlaisena taikavoimana, jonka avulla hän hankkii itselleen tukea ja
valtaa myöskin aivan rikollisissa toimenpiteissä... esimerkiksi varoja
kiristäessään, kostaessaan vihollisilleen... sillä hänellä on myös
sellainen ominaisuus, ettei hän koskaan voi antaa anteeksi.
KUNINGAS (tarkastaa nyt Hornia, aivan kuin tahtoisi lukea toisen
sisimmät ajatukset ja katsoa löytyisikö siellä joitakin taka-ajatuksia.
Suu on auki ja ylähuuli vapisee).
HORN. Sanalla sanoen, suuri heikkous naamioituna niin, että se näyttää
äärettömältä voimalta. Suonenvedon tapainen uppiniskaisuus, joka ei
kykene murtamaan omaa itsekkyyttään...
KUNINGAS (kilistelee kannuksiaan).
HORN (ikäänkuin unesta heräten ja huomaten tilanteen koko
pirullisuuden, tulee mykäksi kauhusta).
(Kaikki katselevat toisiaan hyvin hämmästyneinä, ilman että
kukaan pystyy katkaisemaan äänettömyyttä).
(Oikeanpuoliselle ovelle lyödään kolme kolausta).
KUNINGAS (mutisee Feifille, joka nousee ja menee ulos siitä ovesta,
jolle koputettiin).
KUNINGAS (Puhuu matalalla, tuskin kuuluvalla äänellä). Tunteeko
Gyllenborg sen miehen, joka istui äsken tässä vierelläni?
GYLLENBORG. Sihteeri Feif! Olen ainoastaan kuullut kreivi Tessinin
puhuvan hänestä.
KUNINGAS (kuten ennen). Ja...
GYLLENBORG. Koska Teidän Majesteettinne antaa luvan ja käskee... Feif
on ahkera, hyväsydäminen, rehellinen, puhdas vaatetukseltaan,
tavoiltaan ja sydämeltään, sekä uskollinen ruotsalainen.
KUNINGAS (Hornille). Mitä Horn on kuullut Feifistä?
HORN (epäröi).
KUNINGAS. Sano!
HORN (epäröi).
KUNINGAS (viivytellen). En uskonut Hornia pelkuriksi.
HORN. Sotakansliassa pidetään Feif vähemmän taitavana, mutta enemmän
itsekkäänä kuin Piper, sekä sen lisäksi kömpelönä, kostonhimoisena,
uskottomana ja kaikkien tuttaviensa vihaamana.
KUNINGAS. Voiko Gyllenborg sitten sanoa minulle, mitä minun pitää uskoa
Feifistä?
GYLLENBORG. Mahdoton sanoa, Teidän Majesteettinne.
KUNINGAS. Voiko sitten Horn sanoa minulle, mitä minun pitää uskoa...
(viivytellen) parooni Görtzistä?
HORN (taitavasti). Samaa kuin Teidän Majesteettinne uskoo sihteeri
Feifistä.
KUNINGAS (hymyilee). Herrat saavat mennä!
(Gyllenborg ja Horn nousevat ja vetäytyvät takaperin ulospäin).
KUNINGAS (piirustelee taas).
AJUTANTTI. Parooni Görtz!
KUNINGAS. Saa odottaa.
(Gyllenborg ja Horn katselevat noloina toisiaan ja menevät ulos).
FEIF (sisään taas).
KUNINGAS. Antaa Görtzin odottaa!... Sano minulle Feif, mikä Horn on
nykyään?
FEIF. Kreivi Horn on kunnian mies.
KUNINGAS. Ja Gyllenborg?
FEIF. Ritari, sanan kauneimmassa merkityksessä.
KUNINGAS. Feif on viisas mies, sillä viisasta on aina puhua hyvää
lähimmäisestään! Mutta -- onko Feif määrännyt vartijat?
FEIF. Olen, Teidän Majesteettinne.
KUNINGAS. Sitten annan vangita Görtzin, mutta minä tahdon ensin puhua
hänen kanssaan ja katsoa häntä silmäterään... Tässä paperissa sanotaan,
että hän on maailman suurin lurjus, hävyttömin keinottelija ynnä muuta.
Että hän on liittoutunut Venäjän kanssa erottaakseen minut, antaa
kylliksi aihetta hänen vangitsemiseensa!... Feif saa mennä.
FEIF (viipyy).
KUNINGAS. Miksi Feif viipyy?
FEIF. Anteeksi, Majesteetti, mutta onkohan viisasta jäädä yksin
sellaisen hirvittävän vihollisen kanssa, kuin parooni on?
KUNINGAS. Minä en ole yksin, Feif, minä en koskaan ole yksin... Mene
nyt!
FEIF (menee vasemmalle).
KUNINGAS (panee käden silmilleen, aivankuin kokoisi muistiaan ja
ajatuksiaan. Senjälkeen tarttuu hän soittokelloon, mutta keskeyttää
liikkeen ja tuijottaa oikealle ovelle. Sitten hän soittaa).
AJUTANTTI (tulee).
KUNINGAS. Parooni Görtz saa tulla!
AJUTANTTI (menee).
GÖRTZ (tulee hiljaa, epävarmana, tutkivana. Hän on hieno mies
tottuneella käytöksellä. Kauniit kasvot, mutta vasen silmä on sokea,
jonka tähden, kun hän tulee sisään oikealta, kasvot näyttävät
kuolleilta. Hän laskeutuu toiselle polvelleen).
(Äänettömyys).
KUNINGAS (näyttää hämmästyvän). Oletteko parooni Görtz?
GÖRTZ. Kyllä olen.
KUNINGAS (viittaa nousemaan). Mitä tahdotte?
GÖRTZ (intoillen). Minun sankarini, minun kuninkaani...
KUNINGAS (suuttuneena, vapisevalla äänellä, kuitenkaan kohottamatta
sitä). Onko porooni niin huonosti tutkinut Machiavellin politiikkaa,
että uskoo kuninkaita voitettavan imartelulla?
OÖRTZ. Machiavellin? Sitä en ole koskaan lukenut.
KUNINGAS. Ettekö? Sitten parooni ei tiedä mitenkä ruhtinaat
käyttäytyvät, saadakseen selville puhuvatko lurjukset totta tai ei?
GÖRTZ (koettaa etsiä itselleen oikeata tapaa vaikuttaakseen). Voiko
sellaista oppia?
KUNINGAS. Parooni on seurustellut ruhtinaitten kanssa, ennen muinoin?
GÖRTZ (imelästi). Kaikella on aikansa, Teidän Majesteettinne, ja niin
oli minullakin. Nyt se on mennyttä...
(huomaa iskeneensä harhaan, muuttuu nopeasti).
KUNINGAS. Näyttää että parooni on vuosien ohella saanut jonkun verran
itsetuntemusta.
GÖRTZ. Josko olen?
KUNINGAS. Sitten tuntee parooni pikku heikkoutensa?
GÖRTZ. Sekä pienet, että isot; en ole tietämätön mistään, varsinkaan
kun ne ovat olleet luettavana kaikissa Euroopan lehdissä jo lähemmäs
kymmenen vuotta.
KUNINGAS. Ja parooni tunnustaa ne kaikki?
GÖRTZ. Kaikki!
KUNINGAS. Tepä harvinainen mies!
GÖRTZ. Oh, en!
KUNINGAS. Paroonissa on esimerkiksi ollut heikkoutena kirjeitten
kirjoittaminen?
GÖRTZ. Kyllä, olen siinä kiihkoilija.
KUNINGAS (hymyilee vastahakoisesti). Erittäinkin ruhtinaille,
kuninkaille ja jopa keisarillekin...
GÖRTZ. Niin, jos tsaari on keisari.
KUNINGAS. No, nyt pääsimme hyvän matkan eteenpäin! Onko parooni
kirjoittanut esimerkiksi tämän kirjeen tsaarille?
(Antaa erään kirjeen).
GÖRTZ (ottaa lornetin ja tarkastaa kirjettä edestä ja takaa). Anteeksi,
minulla on vaan yksi silmä ja näen vähän huonosti, uskallanko kysyä
mistä tässä puhutaan?
KUNINGAS. Siinä puhutaan... parooni Görtzin suunnitelmista erottaa
Ruotsin kuningas ja vihityttää hänen sisarenpoikansa tsaarin tyttären
kanssa, sekä samaan aikaan julistaa sisarenpoika Ruotsin
kruununperijäksi.
GÖRTZ. Todellako? Mutta sehän on suurta. Ruotsalainen prinssi sittemmin
kruununperijänä Venäjällä! Sehän on loistavata! Kaikki vaikeudet
raivattuina yhdellä iskulla! Pultava kostettu, August ajettu Puolasta,
Itämeren valta vahvistettu ja Ruotsi jälleen suurvaltana, kuten Kustaa
Adolfin kuollessa! Sehän on suurenmoista.
KUNINGAS (pyyhkii kädellään silmiään aivan kuin poistaisi siitä
seittiä). Miten sanoitte, parooni?... Tsaarin tytär ja Kaarle Fredrik?
GÖRTZ. Juuri niin!
KUNINGAS. Ja... Puolan August?
GÖRTZ. Puolan August päälleen pystyyn! Ja tavallista sukkelammin.
KUNINGAS (miettien). Tunteeko parooni tsaarin ajatuksen tässä asiassa?
GÖRTZ (innostuu). Tsaarin korkein toivomus ja rohkein unelma on liittyä
sukulaisuussuhteisiin Ruotsin kuningashuoneen kanssa ja samalla tehdä
vanha, mädäntynyt Puola tarpeettomaksi. Puolaa, entistä etuvartijaa
sivistymätöntä Venäjää vastaan ei enään tarvita, senjälkeen kun Venäjä
on eurooppalaistunut ja itse hoitaa vahdinpidon Aasiaa vastaan. Ei ole
enään kysymys Augustista, eikä Stanislausta, joutavia, vaan Puolasta ja
Venäjästä ja johdonmukaisesti -- Ruotsista!
KUNINGAS (piirustelee).
(Äänettömyys).
KUNINGAS (aivan kuin itsekseen). Jos minulla olisi mies...
GÖRTZ. Lähettää tsaarin luo, niin!... Jos minä en olisi niin
ryvettynyt, kun olen, jos en olisi niin huonossa huudossa, niin
tarjoisin minä palvelustani, sillä ei kukaan tunne Euroopan hoveja ja
salaisuuksia niin kuin minä.
KUNINGAS (piirustelee ja pureskelee kynää). Onko parooni tosiaankin
niin... huonossa huudossa?
GÖRTZ. Kyllä, siihen määrään, ettei kukaan ulkomaalainen lähettiläs saa
seurustella minun kanssani.
KUNINGAS. Eiköhän tuo ole liioittelua?
GÖRTZ. Ei sieluni kautta olekaan.
KUNINGAS. Mitä olette sitten tehnyt?
GÖRTZ. Nypiskellyt vähän onnea siellä ja vähän kujeillut täällä...
KUNINGAS. Kuinka voi... kuinka voi...
GÖRTZ. Tietäähän Teidän Majesteettinne millaisia ovat ihmiset ja
maailma...
KUNINGAS (katsoo ylös: ankarasti). Mitä minä tiedän?
(Äänettömyys).
KUNINGAS. Jos minun köyhä maani vaan voisi asettaa armeijan... niin
silloin voisin antautua aprikoimaan...
GÖRTZ. Köyhä maa? Ruotsiko köyhä? Yksi Euroopan rikkaimmista maista!
Eikö valtiopankissa ole kuolleita kapitaaleja joukottain, eikö ole
pantattavaa valtionomaisuutta! Kyllä, mutta täällä kituutetaan
sellaisella nurkkanyherryksellä, jolla ei ole pienintäkään aavistusta
korkeammista raha-asioista.
KUNINGAS. Mitä sanotte?
GÖRTZ. Onhan Valtiopankin kellareissa miljoonia liikkumattomina
ruostumassa, ja tallettajat pyytävät ainoastaan koron. Antakaa siis
heille neljän prosentin korko, ja päästäkää pääoma kuudella prosentilla
liikkeeseen, niin voitetaan siten heti kaksi prosenttia. Pääoma seisoo
tässä maassa aivan kuin härkä tallissaan kaiken päivää. Mutta silloin
tulee kaupan seisaus ja sanoo: ulos härkä työtä tekemään!
KUNINGAS (nauraa hiljaa). Te olette hauska, parooni!... Mutta teillä on
muuan avu... te ette näe mitään tukaluuksia!
GÖRTZ. Tukaluuksia? Minä rakastan tukaluuksia, mutta ainoastaan laiska
näkee niitä kaikkialla! Ja tämä siunattu maa on tukaluuksien maa,
sentähden, että kansa on laiska. Jospa minä olisin toinen kuin olen --
hm! -- saisin minä jalkeille kuusikymmentätuhatta miestä
kuudessakymmenessä päivässä...
KUNINGAS. Kuusikymmentä?
GÖRTZ. Kuusikymmentätuhatta.
KUNINGAS. Ja mitä Görtz tekisi niillä?
GÖRTZ. Ottaisin luonnollisesti Norjan, korvaukseksi Suomesta. Kun en
saa mennä itäänpäin, niin menen minä länteen ja saavutan valtameren!
KUNINGAS (hämmästyy). Oletteko lukenut ajatuksiani?
GÖRTZ. En. Mutta... Teidän Majesteettinne... minä olen etäältä
seurannut Teidän huimaavaa rataanne, minä olen etäältä elänyt teidän
elämäänne, teidän kohtaloitanne... Sire, minä olen Teidän miehenne, se
mies, jota etsitte!
KUNINGAS (nousee suurena ja vihastuneena sekä tarttuu soittokelloon).
Görtz! Älkää unhottako kuka minä olen ja kuka sinä olet! (Görtz aikoo
puhua, mutta keskeytetään). Sinä olet unhottanut keskustelun
lähtökohdan -- että sinä olet kavaltaja, joka olet työskennellyt minun
erottamisekseni! Kiellätkö sitä?
GÖRTZ. Kiellän.
KUNINGAS. Oletko kirjoittanut kirjeen?
GÖRTZ. Kyllä! Mutta se oli ainoastaan koukku, jota diplomaatit
tavallisesti käyttävät!
KUNINGAS. Kirjoittanut toista ja tarkoittanut toista?
GÖRTZ. Niin.
KUNINGAS. Sitä minun ei tarvitse uskoa ja sentähden annan minä vangita
sinut.
GÖRTZ. Siis tapahtukoon niin!
KUNINGAS (soittaa).
AJUTANTTI (tulee tuoden kirjeitä).
KUNINGAS. Mitä ne ovat?
AJUTANTTI. Erittäin tärkeitä sanomia!
KUNINGAS. Anna tänne!
AJUTANTTI (antaa kirjeet ja menee).
KUNINGAS (istuu ja avaa kirjeet, jotka näyttävät huolestuttavan häntä).
GÖRTZ (seisoo liikkumattomana ja tutkii kuninkaan kasvoja).
KUNINGAS (tarkastaa Görtziä silloin tällöin salaa).
GÖRTZ. Teidän Majesteetinne!
KUNINGAS. Vaiti!
(Äänettömyys. Nousee ja menee ovesta vasemmalle).
GÖRTZ (katselee ympärilleen levottomana).
AJUTANTTI (tulee kahden sotilaan seuraamana). Oletteko parooni Görtz?
GÖRTZ. Kyllä olen.
AJUTANTTI. Kuninkaan nimessä vangitsen minä teidät!
GÖRTZ (kauhulla). Minut? Mitä varten?
AJUTANTTI. Kuulustelua varten.
GÖRTZ. Mitä se merkitsee? Kuulustelua? Kidutuskuulustelua ehkä? Minä
protesteeraan!
AJUTANTTI. Kidutus tahi ei, ei liikuta minua.
GÖRTZ (koko ruumis vapisee). Siis kidutusta! Sitä en tahdo! Se ei saa
tapahtua, minä jäävään oikeuspaikan. Minä en ole Ruotsin alamainen!
Minä en ole mitään tehnyt!
AJUTANTTI. Sitä en voi tietää! -- Sotilaat! Tehkää tehtävänne!
(Sotilaat panevat Görtzin käsirautoihin).
GÖRTZ (hurjana, mutta varmana). Tätä saatte katua, niin totta, niin
totta... (viedään pois).
(Äänettömyys).
KUNINGAS (tulee Feifin kanssa. Käy väsyneesti ja laskeutuu sängylle).
Feif!
FEIF. Teidän Majesteettinne!
KUNINGAS. Minä luulen, että olen sairas!... Anna minulle soittokello!
(Feif antaa kellon). Nyt minulla on kuusi vihollista.
FEIF. Kuusi?
KUNINGAS. Venäjä, Puola, Saksi, Preussi, Hannoveri, Tanska.
(Äänettömyys). Ja tsaari on Kööpenhaminan luona, voitte nähdä hänen
laivastonsa salmessa, tuosta akkunasta. (Äänettömyys). Mistä saan minä
puolustusta?
FEIF. Varmasta rauhasta.
KUNINGAS. Miten sinä olet tyhmä! Ei yksi voi sotia, täytyy olla
vähintäin kaksi. Ei yksi voi tehdä rauhaa, täytyy olla kaksi,
vähintäin. (Äänettömyys). Hanki minulle armeija!
FEIF. Mahdotonta!
KUNINGAS. Rahoja sitten?
FEIF. Mahdotonta!
KUNINGAS. Tukaluuksia! Tukaluuksien maa -- ja kansa!
FEIF. Maa on nääntynyt -- ja kansa.
KUNINGAS. Ja se on minun vikani! -- Olenko minä tehnyt ruton, olenko
tehnyt kadon, olenko tehnyt tulipalot -- olenko minä julistanut
sodan?... En, minä olen vaan puolustanut itseäni, maatani, kuninkaan
perintöäni! (Äänettömyys). Mihin Görtz joutui?
FEIF. Hän on kai viety vankeuteen.
KUNINGAS (soittaa).
AJUTANTTI (tulee).
KUNINGAS. Parooni Görtz on ainoastaan arestissa omissa huoneissaan,
ainoastaan! Ja kohdeltava säädyllisesti!
AJUTANTTI (menee).
KUNINGAS. No, Feif! Sanoppas minulle eräs asia! Minkätähden pitää
pankin talletuksien maata kellareissa sen sijaan, että olisivat
liikkeessä ja tuottaisivat korkoja?
FEIF. Sentähden, että talletukset ovat yksityisten omaisuutta.
KUNINGAS. Roomalaisessa valtiossa ei ollut mitään yksityisiä
henkilöitä, oli ainoastaan valtion jäseniä. Ja kun valtio joutui
vaaraan, lakkasi omaisuus olemasta yksityinen ja joutui valtiolle.
FEIF. Se on vaarallista oppia!
KUNINGAS. Kaikki on vaarallista pelkurille!... (Äänettömyys). Olisipa
mies tässä valtakunnassa! (Äänettömyys). Mitä Feif pitää Emanuel
Svedenborgista?
FEIF. Svedenborg on peloittavan oppinut mies, hurskas mieleltään,
puhdas tavoiltaan.
KUNINGAS. Onko hän kaupungissa?
FEIF. On kyllä. Hän on neuvos Polhemin luona, jonka tyttären kanssa hän
on kihloissa.
KUNINGAS. Ai, onko hän kihloissa?... Sanotaanhan hänen olevan hieman
omituisen?
FEIF. Hänen sanotaan vaikuttavan suurella, melkein selittämättömällä
voimalla ympäristöönsä.
(Äänettömyys).
KUNINGAS. Tahtooko Feif mennä ulos etsimään Svedenborgia, sekä
pyytämään hänen odottamaan minua tunnin kuluttua -- hänen kotonaan.
FEIF. Menen heti, Teidän Majesteettinne! Mutta... voinko jättää Teidän
Majesteettianne yksin?
KUNINGAS. En koskaan ole yksin, olen sanonut...
FEIF. Mutta kuninkaan huoneita pitäisi näytettämän kansalle tällä
hetkellä, rauhoittaaksemme levottomien huhujen kiihoittamia mieliä.
KUNINGAS. Mitäpä se tekisi! Saavat nähdä minutkin, jos tahtovat!... Nyt
tahdon vähän levätä... Hyvästi Feif!
FEIF. Eikö Teidän Majesteettinne kutsu lääkäriä?
KUNINGAS. En ystäväni, minun taudilleni löytyy vaan yksi lääkäri.
FEIF (menee vasemmalle).
KUNINGAS (makaa selällään ja sulkee silmänsä. Äänettömyys. Avaa
silmänsä ja soittaa).
AJUTANTTI (tulee).
KUNINGAS. Mene parooni Görtzin luo ja sano hänelle, että hän on vapaa,
mutta ei saa lähteä kaupungista!
AJUTANTTI. Teidän Majesteettinne, ovi jää vartioimatta siinä
tapauksessa...
KUNINGAS. Ei tee mitään.
AJUTANTTI (menee).
KUNINGAS (sulkee taas silmänsä. Sarabandia soitetaan viululla kadulla.
Aukasee silmänsä, mutta ei liikahda).
PROFESSORI (tulee perältä varpaillaan huomaamatta kuningasta. Menee
sekoittamaan pesää hiilihangolla, sekä koettelee peltiä. Sitten menee
hän varpaillaan ulos perältä).
KUNINGAS (on kääntänyt päätään katsoakseen, mutta ei sano mitään,
katselee vaan professorin toimia. Senjälkeen nostaa hän ylös
käsivartensa ja panee kätensä päänsä alle).
MIES (tulee oikealta huonosti puettuna, lakki päässä ja ryhmysauva
kädessä. Menee hiljaa kuninkaan sängylle, pysähtyy jalkopäähän, panee
käsivarret ristiin rinnoille ja katselee kuningasta julkeasti. Näyttää
ryypänneeltä ja malttinsa kadottaneelta).
KUNINGAS (makaa liikkumattomana ja katselee miestä).
MIES. Konna!
KUNINGAS (kuten ennen).
MIES. Konna! sanoin minä!...
KUNINGAS (liikkumattomana).
MIES. Etkö saa ääntä suustasi?... (Äänettömyys). Tämä on siis Ruotsin
kuningas, joka makaa sängyssä seitsemän vuotta, vaikka maa sillä aikaa
menehtyy... sellainen kuningas, joka jättää pääkaupunkinsa ja
hallituksensa, joka ei uskalla palata kotiansa omaistensa luo
Tukholmaan, koska hän häpeää hutiloimistansa! Oli tietenkin vannonut
palaavansa riemuportin kautta Pohjoissillalla ja voittavansa
kuningaskunnan joka sormelle!... Hän häpeää!...
KUNINGAS (liikkumattomana).
MIES. Tiedätkö mistä minä tulen?... Siperian kaivoksista, Venäjän
erämailta! Siellä tapasin ystäväsi Piperin, Rehnsköldin, Lewenhauptin,
jotka jätit pulaan maatessasi Turkissa hullutelemassa. Mutta minä tulen
myöskin Tanskasta, jossa näin sinun parhaan miehesi, uskollisimman
palvelijasi Stenbockin, raatavan raudoissa sentähden, että sinä kielsit
lunnasrahat!
KUNINGAS (liikahtaa vähän).
MIES. Konna! Tiedätkö kuka minä olen?...
KUNINGAS (tuijottaa liikkumattomana mieheen).
MIES. Muistatko Krasnokutschia?... Muistatko Tauben rakuunoita?
Muistatko sitä ratsumiestä, joka pelasti sinun henkesi ja kiitokseksi
siitä erotettiin ja pistettiin jalkaväkeen -- sentähden, että hän
palvelusinnossaan ja kiihkossaan esti kuningasta pelastamasta itse
itseään, kuten sanottiin.
KUNINGAS (nousee toiselle kyynärpäälleen ja tuijottaa mieheen).
MIES. Niin. Minä olin numero 58 Nälkä, Tauben rakuunoissa. Ja nyt minä
kadun, että pelastin sinun henkesi, sillä jos sinä olisit silloin
mennyt mukana, ei koskaan olisi Pultavan tapahtumia tullut ja me
olisimme nyt nauttineet kuusi vuotta rauhaa.
KUNINGAS (laskeutuu taas alas).
MIES. Niin! Olipa suloista saada taas kerran puhua suunsa puhtaaksi! Ja
nyt voimme olla yhtä hyviä ystäviä silti...
KUNINGAS (soittaa).
MIES. Soita vaan, mutta kukaan ei tule, sillä tuolla ulkona ei ole
ketään! -- Onpa sentään muuan nainen... pieni puolalainen kuningatar
ilman valtaistuinta...
KUNINGAS (soittaa).
MIES. Ja muuan kuningas, joka muinoin oli mahtava, suojeli häntä ja
hänen herraansa. Ja tuo muinoin mahtava kuningas oli irrallinen mies,
joka ei säästänyt kolikoita... Kas niin, perhana vieköön, nyt tulee
joku!... Sitten menen minä. -- Pidä hyvänäsi! Hyvin tervetullutta!
(menee).
KUNINGAS (on noussut ja yrittänyt huutaa, mutta ei saa ääntä, soittaa
taas).
HULTMAN (perällä).
KUNINGAS (hieroo silmiään). Luulenpa nukkuneeni. -- Oliko täällä joku?
HULTMAN. Minä en nähnyt ketään.
KUNINGAS. Hultman! Anna minulle ratsuväen nimiluettelo vuodelta 1709,
Tauben rakuunat!
HULTMAN (menee etsimään hyllyltä).
KUNINGAS. Keltaselkäinen, sinertävä nidos!
HULTMAN (tuo pyydetyn nidoksen).
KUNINGAS. Etsi numero 58 Taubesta!
HULTMAN (etsii). Numero 58?... Numero 58 on avoin sitten vuodesta 1707.
KUNINGAS. Was denn? -- Etsi rakuuna Nälkä!
HULTMAN (etsii taas). Nälkä?... Soma nimi!... Ei löydy!
KUNINGAS (hieroo silmiään). Sitten olen uneksinut!... Se oli kamalaa...
Oletko ollut ulkona kaupungilla?
HULTMAN. Olen, teidän majesteettinne.
KUNINGAS. Puhu jotakin hauskaa!
HULTMAN. Kaupungilta ei ole mitään hauskaa kerrottavaa.
KUNINGAS. Mitä sanoo kansa?
HULTMAN. Niin -- mitä se sanoo, en minä tahdo toistaa! En edes minä!
KUNINGAS. He ovat vihoissaan minulle sentähden etten ole kuollut!
HULTMAN. Oh! Varjelkoon meitä!
KUNINGAS. Ja tämä ylösnousemukseni on katkaissut monet suunnitelmat!
HULTMAN. No, se on varma tosi!
KUNINGAS. Luulen, että Hultmankin on menettänyt miehuutensa?
HULTMAN (liikutuksella). Majesteetti! Totta puhuen, olen!
KUNINGAS. Luuletko minun satuni jo loppuneen?
HULTMAN (vaikenee).
KUNINGAS (nousee ja kävelee lattialla). Sinä siis luulet niin!...
(Äänettömyys). Onko yhtään rahoja lippaassa?
HULTMAN. Ei yhtään!
KUNINGAS. Miten pestaus käy?
HULTMAN. Huonosti.
(Äänettömyys).
KUNINGAS (nojaa uunin reunukseen: peittää kasvonsa kädellään).
Tukaluuksia! Tukaluuksien maa! (Äänettömyys). Hultman!... Mene
kaupungille! Etsi parooni Görtz! Ja tuo hänet heti tänne!
HULTMAN (viivytellen). Parooni Görtz?
KUNINGAS. Parooni Görtz! Heti!
HULTMAN (menee).
ESIRIPPU.
III KUVAELMA
Tori, jossa on istutuksia ja kaivo keskellä. Perällä palaneiden
huoneiden raunioita. Ylimpänä perällä vasemmalla Görtzin talo,
viheriäiset luukut ikkunoissa. Ruotsin lippu valtiovaakunalla portin
yläpuolella. Tämä huone on kulmassa taka-alaa vastaan, joitten välillä
on kuja. Alimpana vasemmalla on paja. Oikealla etualalla krouvi, jonka
edessä penkkejä ja pöytiä. Mies (I kuvaelmasta). ja Kääpiö istuvat
pöydän ääressä poltellen savipiippuja ja juoden olutta. He ovat osaksi
useain muiden vieraiden ja lehtimajan peitossa.
KÄÄPIÖ. Sinä et sittenkään nutistanut häntä?
MIES. En. Mutta minä luin lakia hänelle, niin että kyllä kalpeni, voit
uskoa!
KÄÄPIÖ. Miksi et nutistanut häntä? Niin minä olisin tehnyt!
MIES. Ei ole niinkään hyvä nutistaa, voit uskoa. -- Minä, sitä paitse,
säälittelin häntä.
KÄÄPIÖ. Säälittelit häntä?
MIES. Hän näytti sairaalta ja kyllästyneeltä -- eikä hänellä taida olla
erittäin lystiä, kaikki ahdistavat häntä ja tahtovat rahaa!
KÄÄPIÖ. Niin -- mutta nyt kai tulee rahaa, koska Görtz on ottanut
raha-asiat huostaansa.
MIES. Görtz niin! Näetkö että luukut ovat suljetut hänen talossaan?
KÄÄPIÖ. Niin näkyy, ja mitä heillä on tekeillä siellä sisällä, ei
kukaan tiedä.
MIES. Sanotaan hänen tekevän kultaa, kuten Paykull.
KÄÄPIÖ. Äh! Eikös!
MIES. Mitä he tekevät on tyhjää! Ajatteles, se lurjus kaikkivaltias
ministeri yli koko Ruotsin valtakunnan, ja konna on hänen luonaan koko
päivän! -- Hän on tuolla sisällä nyt, veliseni.
KÄÄPIÖ. Ajatteles! Sama parooni, jonka koko maailma tietää
väärinpelaajaksi, seikkailijaksi, joka on poisajettu kaikista Euroopan
valtioista ja joka on juonitellut erottaakseen kuninkaamme! Eikä ole
yhtään rehellistä ruotsalaista, joka sanoisi sen kuninkaalle!
MIES. Kuka sellaista uskaltaisi!
KÄÄPIÖ. Oli yksi, rovasti Boethius, mutta hän pantiin ensin vankeuteen,
sitten hullujenhuoneeseen. Yksi on, ja se on -- Emanuel Svedenborg.
MIES. Niin, hän! Se vasta on mies! Ja niin oppinut sitten! Niin
oppinut!
KÄÄPIÖ. Tiedätkös, että minä olen rakastanut tuota kuningasta, ihaillut
häntä, minä olen kerran suudellut hänen saappaitaan -- mutta nyt:
olisipa minulla tynnyri ruutia, niin panisin sen tuonne talon alle! En
ainoastaan sentähden, että hän heitti minut maantielle...
TYYTYMÄTÖN (pöydän luo).
MIES. Istu juttelemaan!
TYYTYMÄTÖN. Vakoilijaprikin laivuri on ammuttu sentähden, että
jääesteet viivyttivät hänen saapumistaan Stralsundiin, ja tuo vielä
viattomampi miehistö on saanut raippoja.
MIES. Enemmän!
TYYTYMÄTÖN. Hänen tyttärensä on kaupungissa, koettaen päästä konnan
puheille.
MIES. Enemmän!
TYYTYMÄTÖN. Ylioppilaat ovat ulosajetut asunnoistaan ja pakoitetut
sotamiehiksi.
MIES. Hyvä!
TYYTYMÄTÖN. Maaseudun piiat ja rengit kiertelevät ympäri seutuja, kun
kruunu on ottanut puolet heidän palkoistaan sotakuluihin.
MIES. Erinomaista!
TYYTYMÄTÖN. Porvariston asunnot etsitään ja kaikki hopeakalut
anastetaan kuitteja vastaan.
MIES. Suurenmoista!
TYYTYMÄTÖN. Valtioneuvos ja säätyjen puhemiehet pyytävät yhä edelleen
puheillepääsyä kuninkaan luo, joka ei ota vastaan...
MIES. Huippu!