Toinen kirje, jonka avasin jonkunlaisella kunnioituksella ja vielä
suuremmalla riemulla, kuului:
"Hillcrestissä, kesäkuun 29 p:nä 1875.
Rakas Helena-ystäväni!
Jotakin on tapahtunut, ja minä olen niin onnellinen, mutta
samalla aika lailla huolissani, ja koska sinä olet yksi niitä,
joita asia lähinnä koskee, avaan sinulle mahdollisimman pian
sydämen. Harry-veljesi tarkotan -- kertoo sinulle asiasta aivan
pian, jollei hän ole sitä jo tehnytkin, ja minä kiiruhdan
juhlallisesti vakuuttamaan sinulle, ettei minulla ollut
vähäisintäkään aavistusta siitä, että näin tulisi käymään ja
etten minä ole millään tavalla osallinen asioiden menoon.
Olen aina pitänyt veljeäsi erinomaisena miehenä, enkä ole
koskaan peljännyt lausua mielipidettäni hänestä, jos vain ei
ollut muita kuin tyttöjä läsnä. Mutta täällä maalla olen oppinut
häntä ihailemaan entistä enemmän. Myönnän, ettei hän koskaan
tahallaan tehnyt mitään esiintyäkseen edukseen: ja päättäen
siitä, minkälaisena minä hänet saatoin nähdä on hän varmasti
merkillisin olento, mistä milloinkaan olen kuullut. Sinun lapsesi
ovat enkeleitä -- olethan sen itse minulle sanonut, ja onhan
se minulle itsellenikin jo selvinnyt, mutta eivät he ensinkään
yritä sääliä enonsa ulkonäköä. En tahdo koettaa paperilla kuvata,
minkä näköinen tuo onneton mies toisinaan on ollut, pelosta, että
hän jonakin kauniina päivänä näkee sen ja loukkaantuu. Mutta
hän näyttää olevan aina kärsivällinen ja pitävän heistä paljon,
ja minä olen ollut sitä mieltä, että mies, joka saattaa olla
niin hyvä noille ajattelemattomille ja järjettömille lapsille,
mahtanee olla erinomaisen hellä rakastamallensa naiselle. Mutta
minulla ei ollut kaukaisintakaan aavistusta siitä, että minä
olisin tuo onnellinen nainen. Viimein se päivä koitti, mutta
minä elin autuaassa tietämättömyydessä siitä, mitä tulisi
tapahtumaan. Sinun pieni Charleysi satutti itsensä ja pyysi
pyytämällä, että Harry-veljesi laulaisi hänelle erään lystikkään
laulun, ja ajatteles, vielä lisäksi, juuri kun tuo nuori mies
mitä rakastettavimmalla tavalla seurusteli suuren naisjoukon
kanssa! Jospa olisit nähnyt hänen kasvonsa! -- se oli todellakin
aivan lystikästä siksi kunnes hän oli voittanut suuttumuksensa
ja alkoi todellakin sääliä pikku poikaa -- silloin hänessä
näytti yht'äkkiä olevan vain pelkkää sydäntä ja hellyyttä,
ja minä toivoin toden teolla, että tulisi hetki, jolloin ei
sovinnaisuussääntöjä tarvitsisi noudattaa ja minä voisin
sanoa hänelle, että hän on suorastaan miehen esikuva. Sitten
nuorempasi leikitellessään kaatoi liemilautasen puvulleni (älä
ole huolissasi -- se oli vain pesukelpoista muslimia). Tietysti
minun täytyi vaihtaa puku. ja mennessäni huoneeseeni onnellinen
ajatus pälkähti päähäni: pukeudun niin perinpohjin, etten ehdi
valmiiksi ajoissa yhtyäkseni toisiin naisiin, jotka lähtevät
tavalliselle iltakävelylleen. Täten olisi minulla mahdollisuus
yksin anastaa mies puoleksi tunniksi, ehkä enemmäksikin --
mahdollisuus, joka, kiitos olkoon miesten, jotka eivät tule
Hillcrestiin, ei ole tänä kesänä tullut yhdenkään naisen osaksi.
Joka kerran, kun tirkistelin kierrekaihtimien raosta nähdäkseni,
olivatko toiset tytöt jo lähteneet, voin nähdä hänet väsymättä
huolehtivan noista kahdesta lapsesta ikäänkuin hän olisi ollut
heidän äitinsä -- ja hän oli niin hyvän näköinen. Hän näkyi
ihastuvan minut nähdessään ja sellaisen miehen salainen tunnustus
tuntui minusta hyvin suuriarvoiselta; kaikki mitä hän sanoi
tuntui minusta arvokkaammalta, kuin jos joku toinen mies, joka
ei ole niin hyvä, olisi sen sanonut. Yht'äkkiä vanhempi poikasi
halusi kiihkeästi kertoa mihin johtopäätökseen hän ja hänen
enonsa olivat tulleet eräässä keskustelussa, ja seuraus oli,
että Harry kosi; hän ei ollut ensinkään haaveellinen, mutta tosi
miehekäs ja suorasukainen. Minä olin niin hämmennyksissäni,
etten tiennyt, mitä sanoa. Sitten tuo rohkea poika suuteli minua
ja minä kävin yhä enemmän hämilleni. Jos olisin tiennyt hänen
tunteistaan etukäteen, olisin voinut valmistautua käyttäytymään
maltillisemmin; mutta voi Helena! Olen niin iloinen, etten
tiennyt. Olisin maailman onnellisin ihminen, jollen pelkäisi,
että sinä ja miehesi mahdollisesti ajattelette, että olen
antautunut liian nopeasti. Mitä toisiin ihmisiin tulee, pidämme
huolta siitä, etteivät he vielä kuukausiin saa vihiä asiasta.
Kirjoita, etten ansaitse moitteita ja anna minun uskoa, että otat
minut sisareksesi, sillä minä en voi luopua Harryst jonkun toisen
hyväksi, jonka sinä mahdollisesti olet hänelle valinnut.