UUNO CLAUS (siirtyen vasemmalta etualalle, naurahtaen ivallisesti).
Älä ole milläsikään... Kohta hän ajaa nämä "lapset" ruoskalla ulos...
temppelistään.
HELLIN HÖÖK (ruokailuhuoneen ovelta; hermostuneen leikillisesti). Sano
ennemminkin paratiisista! (Yhä ivallisemmin.) Kuin seraafi... miekalla
ja tuomiolla.
GABRIEL HÖÖK (oikealta, hyväntahtoisesti).
Kas niin, kas niin, jatkakaamme... Mihinkä me taas jäimmekään?...
UUNO CLAUS (melkein malttinsa menettäen).
Läksyssäkö!?
GABRIEL HÖÖK (hieman hämmästyen).
Niin, tuota... tarkoitan... keskustelussamme... Siis oikeastaan:
elämän läksyssä! (Nauraa hykertäen omalle sukkeluudelleen.) Sinäpä sen
sanoit...
UUNO CLAUS (tarkoituksellisesti).
Jos muistan oikein... me joimme maljoja uskollisuudelle.
GABRIEL HÖÖK (nostaen ihastuneena käsiään).
Aivan oikein, aivan oikein... Ja luulenpa, että se kannattaa uudet
maljat... (Tarttuu viinipulloon ja aikoo ryhtyä kaatamaan laseihin,
puoleksi itsekseen höpisten.) Totisesti kannattaakin...
HELLIN HÖÖK (peräovelta, jyrkästi).
Ei kannata!
GABRIEL HÖÖK kääntyy hämmästyneenä ympäri.
HELLIN HÖÖK (tullen keskinäyttämölle; rauhallisen päättävästi).
Ei kannata, Gabriel, usko minua.
GABRIEL HÖÖK (yhä iloisemmin).
Vai ei kannata? Me juomme viiniä niin harvoin, tuskin kerran vuodessa,
niin että... (Aikoo taas ryhtyä kaatamaan.)
HELLIN HÖÖK (tiukasti).
Entä jos ne olisivatkin olleet... valheen maljoja?
GABRIEL HÖÖK (nipistää rouvaansa leikillisesti korvasta).
Ai, ai, rakas vaimoni, olet itse taitanut juoda liikaa tätä makiata
viinaa... (Ryhtyy jälleen kaatamaani naureskellen tyytyväisenä.)
Kuinkas nyt uskollisuuden maljat olisivat olleet... valheen maljoja?
UUNO CLAUS (iskevän jyrkästi).
Siinä tapauksessa tietenkin, että uskollisuutta ei olisi ollut
olemassakaan.
GABRIEL HÖÖK katsoo kummastuneena Uuno Clausiin, panee viinipullon
syrjään ja istahtaa pöydän oikeanpuoliseen päähän.
HELLIN HÖÖK (istuuduttuaan pöydän luo, kasvot kohti katsomoa).
Niin, mitä tekisit, Gabriel, jos sinun oma vaimosi olisi ollut sinulle
uskoton?
GABRIEL HÖÖK (naurahdellen, epätietoisena).
Esitätpäs sinä kummallisen tapauksen... (Ikäänkuin tarttuen
kiinni tärkeään keskustelukysymykseen.) Mutta... niin, meidän
velvollisuutemmehan on ajatella selviksi — teoriassa —
mahdottomimmatkin mahdollisuudet, voidaksemme... (Yhä terävämmin.)
Todellakin! Jos ajattelen suuria moraalifilosofeja, esimerkiksi Kantin
rigoristista oikeuskäsitystä ja Hegelin spekulatiivista idealismia...
HELLIN HÖÖK (purskahtaen vähäksyvään nauruun).
Entäs Lutherin pitkää katkismusta?
GABRIEL HÖÖK (yhä koomillisen totisena).
Niin, senkään nojalla en voisi tulla muuhun kuin tuomitsevaan, sangen
tuomitsevaan tulokseen...
HELLIN HÖÖK (nousee äkkiä, uhmaavasti).
Tuomitse sitten! Sinulla on kyllä syytä, Gabriel parka.
GABRIEL HÖÖK (katsoo vaimoansa ja Uuno Clausia, käy yhä
epätietoisemmaksi, joutuu hätään; hiljaisesti).
Ja mitä pitäisi minun sitten tuomita?