»Kaikki on hyvin», virkkoi Mount äänellä, joka oli hänen takaajansa.
»Kaikki käy hyvin, rouva Verity.» Hän katsoi Violetiin kasvoillaan
hymy, joka hankkisi hänelle ystäviä yhtä hyvin ihmissyöjien saarilla
kuin kansainvälisissä kokouksissa.
Sitten hän kääntyi Margaretiin päin, joka punehtui taaskin. Hän
sujautti kätensä tytön pehmeästi kaartuvaan kainaloon, ja vihdoinkin
seurue lähti astelemaan jyrkkää, kivettyä, palmujen reunustamaa,
likaista, ihanaa, törkyistä, vastustamattoman kiehtovaa korsikalaista
katua myöten hotelliin.
Ei kukaan muu kuin Margaret kuullut hänen kuiskaustaan: »Lähdetään,
vaaleanpunainen Helmeni —»